| | | |

Vuoden 2019 luetuimmat

Olipa taas vuosi!

Kirjoitin ja julkaisin Neulekekkerit-kirjan, olin uusi yrittäjä, tein ohjeita muillekin kuin suoraan blogiin, pidin kursseja ja remontoimme vähän kotiakin. Te olette pysyneet mukana aivan loistavasti, ja blogin lukijamäärät ovat jälleen rikkoneet omia ennätyksiäni.

Teitä lukijoita on ollut tasaisesti, ja tänä vuonna sivujen katseluita on ollut noin 525 000. Varsinkin loppuvuonna oli jopa viikkoja, jolloin sivuilla kävi 10 000 yksittäistä kävijää viikossa. Se on todella paljon, ja kiitos siis teille sinne!

Kokosin aiemmin joulukuussa yhteen kaikki blogin suosituimmat postaukset koko Mehukekkereiden ajalta. Sieltä löytyy siis kaikki suosituimmat ohjeeni, ja toivottavasti pystyn tarjoamaan yhtä suosittuja ohjeita lisää myös ensi vuonna.

Uusia tuulia vuodelle 2020?

Ensi vuonna blogissa koetaankin pieniä uudistuksia. Voin jo nyt paljastaa, että nimi ja osoite vaihtuu, mutta käsityöteema sen kun vain vahvistuu. Luvassa on siis lisää ohjeita, vinkkejä, juttuja käsitöistä ja lisää vinkkejä arjen kädentaitoihin, sekä niiden vahvistamiseen.

Aion keskittyä yhä enemmän kestävämpään elämäntapaan, vaatteiden paikkaamiseen ja korjaamiseen, sekä vaatehuollon vinkkien esiin tuomiseen.

Toivottavasti luvassa on lisää myös kursseja, valokuvaamista, ohjeita lehtiin ja muille yhteistyökumppaneille. Eli lisää yrittäjyyden eri puolia.

Vuoden 2019 aikana kirjoitetut postaukset, top 10

Tämän vuoden aikana kirjoitetut ja sitä kautta suosituimmat postaukset on hieman erilainen lajitelma elämästäni. Mukaan mahtuu toki ohjeita, mutta myös sisustusta pitkästä aikaa. Tässä siis top 10 suosituimmista vuoden 2019 postauksistani!

Mahtava vegaaninen raparperipiirakka

Olen tänä vuonna innostunut aivan uudella tavalla vegaanisesta leivonnaisesta. Toukokuussa julkaistu raparperipiirakan ohje nousi suosituksi kesän aikana, eikä ihme. Tämä on ihana piirakka, ja soveltuu hyvin myös muille marjoille!

Neulotun tuotteen viimeistely höyryttämällä tai pingottamalla

Saan usein tiedusteluja siitä miten tasainen käsiala minulla on. No ei ole, mutta höyrytän ja viimeistelen kaikki. Siitä siis tämä taika, ja kannattaa ottaa nämä vinkit käyttöön.

Uusi järjestys olohuoneeseen

Luovuimme olohuoneen nurkassa nököttäneesta akvaariosta, ja olohuoneeseen saatiin aivan uutta valoa sen johdosta. Nyt on ihana viherpuutarha ihan omassa olohuoneessakin. Sohva sen sijaan alkaa vedellä viimeisiään, juuri nyt paikkasin noita sohvatyynyjä ja niiden isoja reikiä.

3 parasta tapaa ommella pipo

Kaikkien aikojen suosituin ohjeeni on ollut pipon ompeluun liittyvä. Nyt kokosin kaikki pipon ompeluohjeet samaan, tämä kannattaa tallentaa vaikka kirjanmerkkeihin.

Lankku- tai parkettilattian hionta ja vahaus

Jotkut asia on hyvä luottaa ammattilaisten käsiin. Me halusimme yläkertaan uudet lattiat, tai lähinnä oikeastaan uudistaa parketin alta löytyneet vanhat lattiat. Talvella tyhjensimme siis yläkerran, ja ammattilaiset tekivät meille mitä ihanimmat lattiat. On muuten olleet myös todella upeat käytössä.

Herkullinen vegaaninen suklaajuustokakku

Vegaaninen leivonta on tosiaan ollut lempipuuhaani tänä vuonna, ja näköjään se on innostanut teitäkin. Tämä juustokakku on ollut helposti muokattavissa eri makuihin, tässä raikas suklaa ja mariannerouhe. Uusin postaus on muuten piparijuustokakku.

Joustava päättely

Hihojen, päänteiden, sukkien varsien ja helman päättely on ollut haastavaa, jos haluaa päättelyn vielä joustavan. Video-ohjeeni joustavasta päättelystä on siis tullut tarpeeseen myös teille, ja niin toki itsellenikin.

Vuoden 2019 käsityötrendit

Raporttini eri käsityömessuilta ja tapahtumista ovat aina olleet suosittuja. Tämän vuoden raporttini Tampereen Kädentaidot-messuista oli kuitenkin ylitse muiden, ja se oli marraskuussa luetuin postaus. Käsittelen tässä yleisesti vuoden trendejä käsityörintamalla.

Puku Linnan juhliin

Syksyn jännittävin projektini oli puku Linnaan. Työ alkoi itseasiassa jo keväällä, kun tein työtä vaalipäällikön ominaisuudessa, ja sen myötä sain myös tilaisuuden ommella puvun uudelle kansanedustajalle. Tämä tehtiin yhteistyössä Voglian kanssa ja heidän jämäkankaastaan.

Villasukkien parsiminen

Alkuvuosi alkoi monen muun alkuvuoden tapaan vaatteiden paikkaamisella ja korjaamisella. Villasukkien parsiminen nousikin siis suosituksi, ja se onkin todella hyvä. Etsin muuten koko syksyn ajan itselleni uutta parsinsientä, sitä löytämättä. Ehkä ensi vuonna tämä teema nousee vielä lisää?

Mitä sinulla jäi mieleen vuodelta 2019, tai mitä haluaisit lukea ensi vuonna?

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

  1. Kiitos tästä vuodesta! Blogisi on minulle käsityöblogien kirkkain ykkönen ja toimii niin inspiraation lähteenä kuin käsitöiden pikkujättiläisenä. Tällä hetkellä olen aktivoimassa ompeluharrastusta ja hankkimassa ompelukonetta. Siihenkin löytyi vinkkejä sinulta. Toivon että jatkat omalla tavallasi myös ensi vuonna. Siinä on jotain niin luonnollisen raikasta ja erilaista kuin muiden kässämestareiden blogeissa.

    1. Oi kiitos Minna! <3 Tämä kommentti sai oikein onnen kyyneleet silmiin, ja ilahdutti todella paljon. Ihanaa, että olet saanut blogista ja ohjeistani inspiraatiota, ja toivottavasti pystyn pitämään saman linjan jatkossakin. Kiitos! <3

Vastaa käyttäjälle Minna Solismaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *