-Supersuositut käsityöohjeet

Vuoden 2021 käsityötekniikka, paikkaaminen ja parsiminen

Kävin viikonloppuna Suomen Kädentaidot-virtuaalimessuilla puhumassa tämän hetken käsityötrendeistä. Pääsin puhumaan heti Taitoliiton jälkeen, joten oli selvää että yksi aihe on toki ensi vuoden käsityötekniikka. Tänä vuonna tekniikka on ollut vuoleminen, ja ensi vuonna juhlimme ja jaamme taas paikkaamisen ja parsimisen ilosanomaa. Mikä loistava tekniikka nostaa tässä ajassa!

Paikkaaminen ja parsiminen on ollut pinnalla jo jonkin aikaa. Suuren yleisön tietoisuuteen sitä tulee nostaa kuitenkin lisää, sillä emme voi kuluttaa uutta materiaalia tätä tahtia. Sen lisäksi, että koko ajan tutkitaan kuinka tekstiilejä voidaan kierrättää suuressa mittakaavassa, tulisi vaatteiden elinikää pidentää jo ihan arkisessa käytössä. On siis vihdoin aika alkaa kunnolla paikkaamaan ja parsimaan omia vaatteita.

Kuinka aloittaa paikkaaminen ja parsiminen?

Ennen vuoden käsityöteeman julkistamista kävin Ylellä puhumassa paikkaamisesta ja parsimisesta. Juttuun lainattiin myös Taitoliiton toiminnanjohtajaa, joka valoittaa miksi juuri paikkaaminen on valittu vuoden käsityötekniikaksi.

Itse halusin jutussa kertoa omat vinkkini kuinka aloittaa parsiminen, varsinkin sukan parsiminen. Olin juuri edellisellä viikolla neuvonut samat vinkit äidilleni, sekä tehnyt pari uutta paikkausohjetta tulevaan julkaisuun. Huomasinkin siis juttelevani kameralle enemmän kuin mitä ehkä piti!

Katso siis video miten päästä alkuun, ja mitä tarvikkeita kannattaa olla vierellä. Jo pelkällä tylppäkärkisellä neulalla ja langalla pääsee vauhtiin, sen enempää ei välttämättä tarvita. Ihan loppuun olen koostanut myös ohjelinkkejä paikkaamisesta ja parsimisesta.

Neulehuollon ja parsimisen verkkokurssi

Tiedän, että niksit olisi helpompi opetella ihan kunnon vinkkien ja neuvojen kera. Siksi minulla onkin tulossa tammikuussa Neulehuollon verkkokurssi, johon sisältyy myös paljon parsimista ja paikkaamista. Kyseinen kurssi sisältää uudet vinkit joka perjantaina etäyhteyksien äärellä, joten voit osallistua kurssille mistä päin Suomea tahansa. Ilmoittautuminen on nyt auki, joten tule mukaan!

Lisäksi minulla on tulossa Vanajaveden opiston kautta myös:

Ohjeet paikkaamiseen ja parsimiseen

Olen tehnyt jo vuosien ajan ohjeita ja neuvoja paikkaamiseen ja parsimiseen. Suosittelen selaamaan niitä erillisen Vaatteiden korjaus ja huolto-kategorian takaa. Voit myös kirjoittaa sivuston hakuun paikkaaminen tai parsiminen, jolloin saat linkit suoraan juuri siitä aiheesta. Alla vielä osa ohjeista.

Paikkaaminen Ja Parsiminen Ylen Juttu

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp

1 thought on “Vuoden 2021 käsityötekniikka, paikkaaminen ja parsiminen”

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Tyynyliinamekko

Tällä viikolla ompeluryhmässämme sai haastaa toisen tekemään jotain, ja minut haastettiin ompelemaan zero waste ompelus. Tämä siis tarkoittaa sitä, ettei

Asuntomessut 2019 käsityöläisen silmin

Olemme ottaneet puolison kanssa perinteeksi käydä Asuntomessuilla joka heinäkuu. Tänäkin vuonna suuntasimme siis Kouvolaan, ja tälläkin kertaa halusin etsiä nimenomaan

Kranssista keski-ikään

En tajunnut sitä vielä ilmottautumisvaiheessa. Siinä vaihessa kun työt nököttivät vierekkäin valmiina portailla kuvattavana enkä löytänyt omaani muiden seasta, välähti