-Supersuositut käsityöohjeet

Villasukkien korjaaminen silmukoimalla (duplicate stitch)

Monet muistavatkin varmasti iloisen hehkuvat keltaiset sukkani, joita olen pitänyt vähintään pari vuotta onnellisesti jalassa. Nyt ne näyttivät jo niin reikäisiltä, että ajattelin flunssaisen viikon kunniaksi paikata sukat uudella tyylillä.

Toisen sukan paikkausta aloitin jo viime keväänä. Tein siihen aiemman postaukseni mukaista korinpohjapistoa, mutta saman sukan kantapää näytti nyt kaipaavan myös parsintaa. Samoin toinen sukka.

Seuraan Instagramissa joitakin muita aktiivisia paikkaajia, ja sain sieltä inspiraation paikata sukat silmukoimalla. Kyseessä on siis englanninkielinen duplicate stitch. Tätä voi siis käyttää kun silmukoi neuleen päälle kuvioita, tai myös näin vanhan kohdan vahvistamiseen ja paikkaamiseen.

Kuten ehkä voi huomata, kokeilin tätä ensin jokusenkin kerroksen, ennen kuin alkoi sujumaan kunnolla. Siksi toisen sukan ylälaidassa on vähän erilaisen näköisiä kerroksia monta peräkkäin. Mutta annoin niiden olla, sillä paikattua tuli tuollakin tavalla.


Tapoja tähänkin on monia. Voi tehdä paikkauksen pystysuunnassa, tai vaakaan kuten itse tein. Tärkeintä on tehdä pisto tarpeeksi pitkäksi, eli yhden silmukan yli, ja seuraavan puoleen väliiin.

Tein tästä myös videon, mutta olipa haasteellista saada kuvattua käsiä niin läheltä. Siksi laatu ei vastaa sitä mitä yleensä, mutta toivottavasti saatte näistä selvää.

Mikäli korjaukset kiinnostaa, luethan myös

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Virkattu kesähattu aikuiselle

Kuten varmasti olette huomanneet, olen innostunut virkkaamisesta. Siihen ei tarvita kuin koukku ja lankakerä, ja yhtäkkiä valmiina on pipo jos

Tyynyliinamekko ilman kaavaa

  Viime kesänä tein montakin tyynyliinamekkoa zero waste tyylillä, eli leikkuujätettä ei jäänyt ollenkaan. Viime viikonloppuna vietimme Marttojen kanssa käsityöviikonloppua

Sisustusunelmia

  Lomalla ja juhlapyhinä on aina hyvä aika siivota ja järjestellä paikkoja. Siinä missä arki rullaa kellon ja listojen mukaan,