Sukkaohjeet

  • Kevätsukka varpaasta varteen, Suuri Käsityölehti

    Syksyn värikylläisyydessä yritin pohtia kevään värejä. Minulta pyydettiin nimittäin sukkaohjetta Suureen Käsityölehteen, kevään ensimmäiseen numeroon. Siispä yritin kaivaa esiin talven ja kevään parhaat asiat, eli kunnon saapassukat ja keltaiset tulppaanit. Päädyin lopulta Novitan nalleen ja keltaiseen sävyyn. Ihan hyvin olisin voinut neuloa näistä valkoiset tai vaalean vihreätkin. Hain sukkaan ensin lehtien varsia pintaneuleeksi, mutta päädyin…

  • Räsymattosukat varpaasta varteen, ohje

      Omaan kesäperinteeseen kuuluu räsymattosukat. Tämä ihana villitys, jossa kahta valmiiksi raidoitettua lankaa neulotaan vielä uudelleen raidoitettuna. Etukäteen lopputulosta on haasteellista ennustaa, ja mitä luultavimmin sukista tulee vielä hitusen eriparit keskenäänkin. Lisäksi näihin on mitä parhainta upottaa myös niitä valmiiksi raidoitettujen lankojen jämiä!   Aiempina kesinä olen neulonut ja kirjoittanut ohjeen sukkiin ns normaaliin tapaan…

  • Ohjeita asusteisiin itse tehtynä

    Wikipedian mukaan asusteet voidaan jakaa kahteen kategoriaan. Niitä joita puetaan päälle, ja niitä joita kannetaan. Asusteet ovat siis vaatetukseen kuuluvia, erikseen puettavia tai kannettavia kappaleita. Näin ollen asusteiksi luetaan jalkineet ja sukat, päähineet, vyöt ja olkaimet, huivit, bolerot ja solmiot tai rusetit. Asusteisiin kuuluu myös laukut, kukkarot, vyölaukut, korut, naamiot ja viuhkat. Omaksi yllätyksekseni myös…

  • Varpaasta varteen villasukat, Novita Napapiiri 7 veljestä

    Kaupallisessa yhteistyössä Novita, lanka saatu *Mainoslinkki Sukkalangoissa on meillä neulojilla paljonkin valinnanvaraa. Löytyy ohutta ja hentoa, keskipaksua ja sitten myös sitä paksumpaa. Saa neulottua sisäsukiksi, yökäyttöön, saapassukiksi, kylmien lattioiden lämmikkeeksi, pitsiä omaan iloon ja kirjoneuletta vaativammalle mielelle. Tällä kertaa tutustuin itse Tarvitaan 1-2 kerää Novita Napapiiri 7 veljestä* (kokoihin 41-44 suosittelen kahta kerää) Nro 3,5…

  • Vino merinovillasukat varpaasta varteen

    Pinkit sukat ilahduttavat varmasti ketä tahansa. Nämä sukat neuloin äidilleni tästä ihanasta La Fee Fil langasta, josta neuloin kesällä itselleni kullankeltaiset sukat. Niitä onkin pidetty koko talvi putkeen, ja ne ilahduttavat minua edelleen päivittäin. Tästä syystä myös äitini sai nyt samaa sarjaa ihanat pinkit sukat! Näiden Vino-sukkien erikoisuus on nostetuissa silmukoissa. Etupuolen kuvio on saatu…

  • Junasukat vauvalle kärjestä aloittaen

      Junasukat ovat perinteiset sukat, joita on neulottu jo vuosia. Ne ovat oikeastaan parhaimmat myös pysymään vauvan jalassa. Alkuperäiset junasukat on neulottu evakkopaossa junassa suoraan villapaidasta puretusta langasta, jonka jälkeen junasukkia on neulottu moneen sukuun ja aina nimenomaan vauvoille.   Omat versioni nykyajan junasukista neuloin ystävän tulevalle lapselle. Aloitin kärjestä, ja neuloin molemmat sukat yhtä…

  • Neulottu keppihevonen

      Tällä hetkellä keppihevoset ovat suuressa suosiossa. Niillä kilpaillaan, lapset ompelevat niitä itse ja niille voi kehittää myös vaikka ja mitä tarvikkeitakin. Me saimme jouluna toiveen lasten serkulta, hän pyysi itselleen syntymäpäivälahjaksi pientä keppihevosta. Kaksivuotiaalle siis keppihevonen, toki otimme haasteen vastaan!   Minä neuloin jämälangoista villasukan. Tavallinen villasukka, jossa 44 silmukkaa, 3,5 mm puikot ja…

  • Ohuet merinovillasukat lapselle

      Isompi lapsi toivoi keltaisia villasukkia heti keltaisen ihanuuden nähdessään. Hän ei ehkä arvostanut ohutta pehmeää laatua samalla tavalla kuin minä, vaan mielessä oli villasukkasamistelu (mikä ihana sana!) äidin kanssa, sekä toki lempivärinä keltainen lanka. Kyseessä siis toki sama, minutkin ihastuttanut La Fee Fil.   Nopeat perussukat ovat parhaat. Taisi näihin mennä pari iltaa viikon…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!