Käsityöt

  • Blogikirppis

    Vapun pyhäpäivinä päätin siivoilla kaappejamme. Paljon liian pieniä vaatteita lähti lasten serkkutytölle, mutta osan mekoista säästin myös teille. Paljon olette niitä toivoneet, ja nyt pieni erä mekkoja on myynnissä facebookin blogikirppiksellä. Tämä oli myös teidän toiveenne, toisena vaihtoehtonani oli Suoma Design kirppis. Olen äärimmäisen huono hinnoittelemaan omaa työtäni, joten osassa tuotteista jätin hinnoittelun teille. Eli…

  • Mekko kauluspaidasta (ja hameesta)

    Meillä oli edellisen kerran Käsityöpiirimme aiheena miesten vanhat kauluspaidat. Minä valikoin materiaalikseni miehen vanhan ruman kauluspaidan, joka on hänelle myös liian iso. Ajattelin, että rumasta saa kyllä kauniin pienellä tuunauksella, eikä toisaalta vanhan muokkauksessa menetä enää mitään.   Kokeilin tähän tyynyliinamekon tyylistä leikkausta, tosin tein hihoista hitusen isommat. Päätin kantata oransseilla vinonauhoilla, jotta tylsään paitaan…

  • Tyynyliinamekko

    Tällä viikolla ompeluryhmässämme sai haastaa toisen tekemään jotain, ja minut haastettiin ompelemaan zero waste ompelus. Tämä siis tarkoittaa sitä, ettei tuotetta leikatessa jää minkäänlaista leikkuujätettä jäljelle, vaan koko kangas käytetään viimeistä senttiä myöten. Hieno ajatus, mutta toisaalta innostaa kaavoittaan sellaisia vaatteita, joihin tarvitsee paljon kangasta. Minä kuitenkin päätin käyttää hyväkseni kierrätysmateriaaleja, ja materiaaliksi valikoituikin vanha…

  • Vanhasta uusi

    Sen lisäksi että ompelen kasvaville lapsilleni enenevissä määrin luomua, koitan toki korjata myös vanhoja vaatteita. Kun PikkuSiskon bodeille tuli aika jättää hyvästit, tein pikahelpotuksen muuntamalla kivoimmat niistä paidoiksi. Koon 74/80cm paitoja ei meillä varastossa juuri ollut, joten merkkituote tai ei, niin paidaksi se muuttui silti. Käytännössä katkaisin siis jokaisesta bodyn alaosan pois, niin alhaalta kuin…

  • Sankarillinen viitta

    Perjantai-iltani ovat nykyään täynnä puhdetta ja ompelua. Joka viikko perjantaisin on ompeluaika, jonka teema vaihtelee toki viikottain. Tällä viikolla teemana oli ommella jotain, joka olisi Sankarillinen, Pinkki, Lennokas, Pyöreä, Muhkurainen, Sporttinen, Viehkeä, Kuuma ja Kasvava. Ompeluaikaa oli tuttu kaksituntinen, enkä minä älynnyt edes tarkastaa kankaan riittävyyttä etukäteen. Kankaakseni valitsin siis Majapuun neuloksen, joka oli odottanut…

  • Collegemekko (ja pari muuta vaatetta)

    Kuviollisten ja välillä jopa sekavien kuosien rinnalle tarvitsee myös rauhoittajia. Kaipaan yksivärisiä, mutta toisiinsa harmonisia kankaita. Kun tein Noshin uusista joustocollegeista miehelle hupparia, leikkasin myös palat tyttöjen vaatteisiin. Halusin ommella IsoSiskolle mekon, joka kävisi myöhemmin myös tunikana tai jopa paitana. Jotain yksinkertaista, mutta silti hieman tyttömäistä. Mielestäni onnistuin aika täydellisesti. Kellertävä joustocollege harmaan tukena on…

  • Luomuhuppari miehelle

    Uusien kankaiden ostoissa pyrin keskittämään ostokseni luomukankaisiin. Trikoita löytyykin eri kaupoista jo hyviä valikoimia, joten toki innostun aina kun uusia laatujakin tulee markkinoille. Tällä kertaa mies sai vihdoin pitkään toivomansa ohuen mutta laadukkaan hupparin Nosh Organicsin uusista luomucollegeista. Nosh Organics julkaisi viime viikolla ensimmäisen naistenvaatemallistonsa, jonka innoittamana he julkaisivat myös sarjan ihania luomucollege neuloksia. Värejä…

  • Suomalaisia lastenvaatteita

    Moni haluaisi ostaa kotimaisia lastenvaatteita, mutta mistä niitä kotimaisia vaatteita sitten saa? Tämäpä on hyvä kysymys, ja varsinkin lastenvaatteiden kohdalla tarjontaa jopa on. Yritykset ovat toki pieniä, mutta päätin koota alle listan suomalaisista yrityksistä, joiden lastenvaatteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Toivon teidän täydentävän tätä listaa suomalaisista lastenvaateyrityksistä aina kun uusia tulee, ja olen varma että…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!