Vanhasta uusi

Sen lisäksi että ompelen kasvaville lapsilleni enenevissä määrin luomua, koitan toki korjata myös vanhoja vaatteita. Kun PikkuSiskon bodeille tuli aika jättää hyvästit, tein pikahelpotuksen muuntamalla kivoimmat niistä paidoiksi. Koon 74/80cm paitoja ei meillä varastossa juuri ollut, joten merkkituote tai ei, niin paidaksi se muuttui silti.

Käytännössä katkaisin siis jokaisesta bodyn alaosan pois, niin alhaalta kuin vain mahdollista. Tämän jälkeen mittailin onko mahdollista kääntää helma ilman että paidan tulee liian lyhyt, ja joko käänsin helman tai saumuroin siihen lisäpalan tuomaan pituutta hieman lisää. Viimeisimmät bodyt sain lahjoitettua pois ystävän lapselle eilen, joten vaatekaapin sisältökin näyttää taas huomattavasti järkevämmältä. Bodyt ovat meillä olleet käteviä aina siihen asti kunnes vaipoista ihan oikeasti luovutaan, ja pikkusiskon ihottuman takia vaipat taitavat meidän perheessä olla jo historiaa, luojan kiitos.

 

IMG_2589

IMG_2586

Kaappeja siivotessani löysin myös kahdet kierrätykseen menevät housut. Harmaista kuminauha oli hajonnut, ja punaisten kuminauha taas oli liian löysä. Päätin kuitenkin säästää kierrätyskeskuksen lumpulta, ja korjata housut itse. Leikkasin molemmista  vyötärönauhat ja lahkeiden tikkaukset pois, ja sommittelin tilalle uudet.

IMG_2463

IMG_2468

 

IMG_2466

IMG_2471

Resoreita löytyi kaapista molempiin, ja alle puolen tunnin hommassa sain säästettyä niin tekstiilijätettä kuin uuden sellaisen tuottamistakin. Housut pääsivät heti niille sopivaan käyttöön, ja minä sain vielä suuremman inspiraation olla ostamatta uusia kankaita toukokuussa. Samaa en voi tässä kuussa enää tehdä, sillä messuostokset ja tulevan perjantain Kankaiden yö täyttävät kaappien kangasvarastoja. Korjausompelut saattavat joskus tuntua tylsiltä, mutta itseasiassa niistä saa paljon enemmän miettimällä mitä kaikkea sitä säästikään pienellä vaivalla 🙂

IMG_2601

IMG_2600

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp
Veera

Veera

Kokoonparsija, muotoilija ja aina jotain puikoilla.

14 thoughts on “Vanhasta uusi”

  1. Blogisi on ihana, aivan kuten edellinenkin. Nämä ompelusvinkit tulee tarpeeseen. Kaivoin oman koneeni kaapista vuosien pölyttymisen jälkeen ja maanantaina alkaa ompelukurssi. Taidot täytyy päivittää. 🙂 Mua kiinnostaa kahden naperon äitinä juuri nämä tuunailuvinkit. Rahaakaan ei uusiin kankaisiin ole. 🙂 Jatka samaa rataa! Olet todella taitava ja omaat hyvän mielikuvituksen ompelun suhteen.

    Vastaa
    • Kiitos Jaanh!

      Näitä tuunailuvinkkejä on tulossa iso kasa lisää. Olen tehnyt kaikenlaista, mutta syystä tai toisesta osa niistä jo jäänyt muiden tekstien varjoon odottamaan parempaa bloggausaikaa. Mutta sen lupaan, että varsinkin mekkovinkkejä on luvassa, ja juuri sellaisia ettei niihin taatusti tarvitse hommata uusia kankaita.

      Vastaa
  2. Minä olen harrastanut samaa. Lempibodeista olen tehnyt mekkoja katkomalla ja ompelemalla helmaksi oman vanhan (tai miehen vanhan) t-paidan helman (silleen että tulee käytettyä se alasauma, kun mulla ei peitetikkikonetta ole ja en osaa joustavia nätisti ompelukoneella ommella). Housuista olen tehnyt sortseja ja vanhat Marimekon raitapaidat saavat lisäaikaa uusilla hiharesoreilla (kun niissä joissakin on vaan turhan lyhyet hihat, vaikka pituus muuten riittää). Omista vanhoista housuista olen tehnyt skidille pöksyjä myös. Uudistus ja muodistus on aika kivaa hommaa (tosin niin on myös uusien ihanien kankaiden ostaiminen :)).

    Nuo housuthan ovat kuin uudet uudistuksesi jälkeen, tosi onnistunut fiksaus.

    Vastaa
    • Moikka Leela,

      hauska juttu tuo Maripaita, sillä minulla odottaa kaksikin sellaista tuunausvuoroa. Eli sama homma täällä, tosin muokkaan omia vanhojani lapsille sopivammiksi, mitä sitä hyvää paitaa nyt kokonaan pois heittämään.

      Ja en muuten itsekään omista peitetikkikonetta. Sen sijaan suosin hyvää ompelukonetta ja perussaumuria, sekä ompelukoneeseen kaksoisneulaa. Niillä pärjää jo ihan pirun pitkälle, tai no niillä itse tunnen pärjääväni ihan mainiosti. Toki vähän saa miettiä erilaisempia ompeluratkaisuja kuin mitä teollisuus tekee, mutta toisaalta se on vain luovempaa 😀

      Vastaa
  3. Nyt vasta löysin uuteen kotiin! 🙂 Tosi kivoja tuunauksia, hyvä idea tuo housujen “jatkaminen”! Sun tontilla tekee aina mieli kaivaa ompelikone esille. (Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa, huh!)

    Vastaa
    • Moikka Sonja, tervetuloa uuteen kotiimme. Minä tykkään, ja onneksi tosi moni on tänne tiensä löytänyt. Hyvä jos voin vain jotenkin inspiroida, edes niissä korjausompeluissa.

      Vastaa

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Liisa Ihmemaassa-mekkoja

  Ystävän lapsi oli ostanut itselleen kankaan josta pyysi minua ompelmaan mekon. Suunnittelu onnistui viisivuotiaan toiveiden pohjalta, ja lopusta kankaasta

Nopea ja helppo kesämekko

    Tuttavapiirissämme kesä on syntymäpäivien aikaa. Vaikka lapseni eivät annakaan minun ommella lahjoja kaikille omille kavereilleen, saan kuitenkin ainakin

Lapsen suunnittelema paita

  Kuten kesän aikana on nähty, on IsoSiskosta tullut tarkka vaatteistaan. Salapoliisityön jälkeen sain kaivettua hänestä irti suosikkivärejä, mutta jotta

#Jämätammikuu tulokset

  Olen aivan ällistynyt miten suurella innolla lähditte mukaan #mehukekkeritkässävuosi haasteeseen! Ensimmäisenä kuukauden haasteena on ollut #jämätammikuu, ja tässä nopea