Neulominen

  • Taskullinen villatakki

      Olen jo jonkin aikaa haaveillut neulovani lapselle taskullisen neuletakin. Eikä mitä tahansa taskuja, vaan rennot taskupussit neuleen sisäpuolella, mieluiten ilman saumoja. En oikein löytänyt kunnon ohjetta, joten tälläkin kertaa suunnittelin ja “kaavoitin” neuleen itse.   Lankana on superpehmeää ja paksua Onionin Organic Wool & Nettle, jota neulotaan 5-6 puikoilla. Minä neuloin 6 puikoilla, paitsi…

  • Paksu villapaita lapselle

      Hamstrasin alkukesästä kotimaista Tukuwoolia, kun omistaja ilmoitti päättävänsä lankojen teon. Eipä mennyt aikaakaan, kun Tukuwoolin toiminnan ja langat osti jyväskyläläinen Titityy, ja lankoja saa taas luojan kiitos uudelleen. Hyvin hamstratuista langoista oli siis tehtävä jotain, jotta kohta voisi hamstrata myös uusia Tukuwool värejä.   Tukuwool on ohutta ja riittoisaa. Tein niistä jo viime syksynä…

  • Kirottu kirjoneule ja ikuisuussukat

      Muistatteko kun viime syksynä innostuin yksien sukkien verran kirjoneuleesta? Tuolloin oli juuri ilmestynyt Puikkomaisterin sukkakirja, ja olihan minunkin neulottava yhdet niin herkulliset sukat. Nuo sukat ovat edelleen käytössä, ja hyvät ovat olleetkin. Sen sijaan en tainnut kertoa, että aloitin toiset sukat heti samoilla langoilla siihen perään (toki niille parhaille puikoilleni), joista tulikin astetta pidempi…

  • Neulominen parantaa aivoja ja mieltä

      Luovalla alalla on välillä vaikea asennoitua työhön, jossa ei saa rauhaa omalle ajattelulle. Olen ollut töissä niin hälisevässä toimistossa kuin kaupan kassallakin, sekä myös valvovien silmien alla suhteellisen rauhallisessa toimistossa. On surullista ettei vieläkään tunnuta oikein ymmärrettävän taukojen ja aivojen levon tarvetta. Vastapainona hälisevälle asiakapalvelulle olen välillä paennut vessaan hengähtämään ja rauhoittumaan, sekä toimitotyössä…

  • Ohje räsymattosukkiin

        Viime viikkoiset räsymattosukkani herättivät sen verran paljon mielenkiintoa ja kysymyksiä, että niihin kaivattiin ihan ohjettakin. Luulin olevani muodista jo ulkona näiden kanssa, mutta niin vain innostusta ei ole vielä neulottu pois muodista.   Nyt kun pääsin neuleohjeissa jo vauhtiin, sarjoin samalla ohjeet nyt näihin räsymattosukkiinkin. Sukkahan itsessään on aika helppo, jos yhtään muistaa…

  • Räsymattosukat ja sukan päättely silmukoimalla

        Otin juhannuksen neulomiseksi mökille mukaan pari-kolme kerää valmiiksi raidoitettuja lankoja. Ne olivat joko kerien loppuja, tai sellaisia joista en ihan sellaisinaan halunnut neuloa mitään. Niinpä päätin ottaa teemaksi räsymattosukat, jotka valmistuivatkin kuin itsestään juhannuksen rauhassa.   Sukat on neulottu 3 puikoilla, ja silmukoita on 64. Nämä pääsevät nyt viimeistelyn jälkeen takaisin kesäkotiin, äitini…

  • Ohje helppoon villapaitaan lapselle

    Langat saatu Kässäkerho Pompomilta Olen innostunut villapaitojen neulomisesta. Sen ensimmäisen ylhäältä alas paidan jälkeen jäin oikeastaan koukkuun raglanpaitoihin, ja olen nyt testannut sekä alhaalta ylös että ylhäältä alas versioita. Jälkimmäinen on huomattavasti enemmän omaan mieleen, ja tällä tekniikalla saa helposti lapsen villatakin sen kummemmin kikkailematta. Langaksi valitsin Kässäkerho PomPomista saadut Onionin nokkoslangat, ihanan herkullisissa väreissä….

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!