Langat

  • Lankakauppa Titityy, lankahiplaajan taivas

    Lankakauppojen vakiokävijät ja suuruudenhullut kaikki tietävät Jyväskylän ihmeen, Titityyn. Minäkin tutustuin Titityyn valikoimiin vuosia sitten ensin Neulefestareiden kautta, ja hitusen myöhemmin kunnolla eräänä surullisena syksynä. Kävin kaupalla parikin kertaa haahuilemassa ja hakemassa lohtua, ennen kuin kävelin sairaalalle jättämään hyvästejä. Titityy on siis luonut vanhaan kortteliin oman käsityötunnelmansa. Viereisissä myymälöissä myydään valmiita käsitöitä, ja Titityy on…

  • Parhaat käsityökirjat ja käsityötrendit

    Kaupallinen yhteistyö Adlibris ja Babler Olen aina ollut käsityökirja-ihminen. Tiedättehän, kirjahyllystä vähintään pari hyllyä täynnä käsityökirjoja, ja silti ne tärkeimmät pyörivät joko ompelupöydällä tai neulekorissa päällimmäisinä. Nyt kaupallisessa yhteistyössä Adlibriksen kanssa oli siis luontevaa tutustua tarkemminkin tämän hetken uusimpiin käsityökirjoihin. Nyt netin ohjepankkien, ohjesivustojen ja käsityöryhmien aikana kirjat ovat yhä osa työtäni ja arkea. Haluan…

  • Lankakauppa Nurja

    Aloitin pienimuotoisen kiertueen Neulekekkerit-kirjani tiimoilta, ja sain vierailla samalla myös Tampereen uudessa lankakaupassa, neulojien olohuone nurjassa. Ja kyllä, nimensä mukaisesti kyseessä tosiaan on kuin olohuone! Olen itse ollut jo pitkään sitä mieltä, että kivijalkakaupat pärjäävät vain yhteisöllisyydellä. Ihmiset hakevat käsitöistä mielenrauhaa, rentoutta ja aivotonta työskentelyä, jota on myös kiva jakaa ystävien kanssa. Siksi tärkeintä onkin,…

  • Designtori ja taiteiden yö Wetterhoffin talossa

    On ilo asua kaupungissa, jossa kädentaidot on hyvin esillä. Lähilankoja saa läheltä, paikallisia kädentaitajia näkyy monissakin tapahtumissa ja eri myyjäisissä. Tällä kertaa käsityöläiset ja kädentaitajat valtaavat Wetterhoffin talon perjantaina 30.8 taiteiden yön aikaan. Wetterhoff Goes Design –tori näkyy kaikissa Wetterhoffin talon kolmessa kerroksessa. Muotoilijat, suunnittelijat, käsityöläiset ja kädentaitajat myyvät sisustustuotteita, vaatteita, asusteita, koruja, laukkuja ja käsinvärjättyjä lankoja….

  • Kuinka tehdä lankakakkura, eli vyyhti kauniiksi keräksi

    Olen aiemminkin neuvonut vyydin purkamisessa ja kerinnässä. Nyt minulta on kuitenkin jo jonkin aikaa toivottu köyhän neulojan ohjetta lankakakkuihin. Eli miten saada siisti lankakerä ilman apuvälineitä? Aluksi suosittelen lukemaan sen aiemman postaukseni vyydin kerinnästä. Kun vyyhti on saatu avattua ja lanka on siististi rullattavissa kerälle, on aika tarkastella omia sormia. Kyllä, kauniin kerän saa kietaistua…

  • Kesän rennoimmat festarit, Neulefestarit 2019

    Käsityöala on usein aika yksinäistä puuhaa. Moni tekee töitä itsekseen, ja yhteisöllisyyttä löytyy eri sosiaalisen medioiden kautta, toki paikkakunnasta vähän riippuen. Siksi onkin hienoa, että erilaiset käsityötapahtumat ja festarit ovat uudessa nosteessa, jo ihan yhteisöllisyyden takia. Viikonloppuna suuntasin jälleen lasten kanssa Jyväskylään. Meille heinäkuun ensimmäinen viikonloppu on ollut jo jokusen vuoden win-win tilanne, lasten päästessä…

  • Oma koti Hämeenlinnasta?

    Kaupallinen yhteistyö OP Koti Olen muuttanut monta kertaa uudelle paikkakunnalle. Joka kerta se on ollut kuin hyppy tuntemattomaan. Mistä löytää se oma koti, kun tiedossa on ehkä vain se työ- tai opiskelupaikan sijainti? Alueet muuttuvat ihmisten mukana, mutta jo heti alkuun oman kodin olisi hyvä tuntua omalta. Me muutimme siis Hämeenlinnaankin aivan ummikkoina. Tunsimme yhden…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!