Designtori ja taiteiden yö Wetterhoffin talossa

On ilo asua kaupungissa, jossa kädentaidot on hyvin esillä. Lähilankoja saa läheltä, paikallisia kädentaitajia näkyy monissakin tapahtumissa ja eri myyjäisissä.

Tällä kertaa käsityöläiset ja kädentaitajat valtaavat Wetterhoffin talon perjantaina 30.8 taiteiden yön aikaan.

Wetterhoff Goes Design –tori näkyy kaikissa Wetterhoffin talon kolmessa kerroksessa. Muotoilijat, suunnittelijat, käsityöläiset ja kädentaitajat myyvät sisustustuotteita, vaatteita, asusteita, koruja, laukkuja ja käsinvärjättyjä lankoja.

Vaikka itse juuri ostin uuden teemukin, aion kyllä katsella myyjien tuotteita myös sillä silmällä. Paikalla näyttää olevan sen verran mielenkiintoista designia, että aivan varmasti minäkin löydän sieltä jotain.

Itseasiassa odotan tapahtumalta eniten Wetterhoffin ulkopuolisia lankamyyjiä. Wetterhoff-myymälässä on teemana käsinvärjätyt langat. Lanitium Ex Machina, Handu.fi ja Rva Silmusolmu esittelevät ja myyvät itse värjäämiään lankoja.

Neulekekkerit esittely

Myös minä ja Pirjo Iivonen olemme paikalla puhumassa uusista kirjoistamme, joten tervetuloa kysymään ja tutustumaan myös meihin kirjojen takana.

Itse olen Wetterhoffin myymälässä noin 18-20, joten nähdään siellä!

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp
Veera

Veera

Kokoonparsija, muotoilija ja aina jotain puikoilla.

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Paksu villapaita lapselle

  Hamstrasin alkukesästä kotimaista Tukuwoolia, kun omistaja ilmoitti päättävänsä lankojen teon. Eipä mennyt aikaakaan, kun Tukuwoolin toiminnan ja langat osti

Keijuja ja elokuvia

  Lapsemme ovat olleet autuaan tietämättömiä mainoskanavista, kännykkäpeleistä, poikabändeistä, tableteista ja Disneyn klassikoista. Näin minä ainakin luulin, kunnes eräänä päivänä

Valmiiksi pureskeltu rantaloma

  Olemme aiemmin olleet sitä koulukuntaa, joka varaa lennot ja hotellit erikseen, ja jotka nauttivat enemmän kaupunkinähtävyyksistä kuin rantalomista. Kun