Ohuet villasukat lapselle
Ohuet sukat lapselle on nopea neuloa, ja ne mahtuvat hyvin myös eri kauden kenkiin ja saappaisiin. Nämä villasukat kuuluvat siis lapsen perussukkiin!
Ohuet sukat lapselle on nopea neuloa, ja ne mahtuvat hyvin myös eri kauden kenkiin ja saappaisiin. Nämä villasukat kuuluvat siis lapsen perussukkiin!
Olen jo pitkään ihaillut vanhaa kunnon Kånkenia. Haaveillut sellaisesta lasten repuksi kouluun ja päiväkotiin, mutta joka kerta kieltäytynyt ostamasta, sillä Kånkeneissa ei ole ollut mitään sellaisia arvoja joiden vuoksi voisin sitä ostaa. Ei ole luomua, ei kierrätystä tai edes pohjoismaista ompelua. Nyt Kånken on kuitenkin taas ostoslistallani, sillä perinteisestä repusta on julkaistu Re-Kånken….
Kuinka virkata kesälippis? Samoin kuin viimekin keväänä, hurahdin myös nyt lippapipojen virkkaukseen. Vuoden aikana pari pipoa oli hukkunut jonnekin, ja lapset kaipasivat hieman hempeämpiä värejä. Siispä Lankamaailman bloggaajatapahtumasta saadut puuvilla-pellavalangat ovat päässeet oikeaan käyttöön. Lippapipon voi virkata lähes mistä puuvilla-, pellava- tai bambulangasta. Siihen saa lisää elävyyttä eri värisellä lipalla, raidoilla tai vaikka tupsulla. Minä…
Tulosta ilmainen pipokaava, sekä katso videolta todella suosittu ja näppärä pipon ompeluohje! Ohjeen avulla piposta tulee siisti ja laadukas!
Lanka saatu Lankasatamasta Viimeisimmässä Lankasataman yllätyspaketissa oli myös ihastuttava kerä Hot Socks Rubin lankaa Gründilta, joka sisältää merinovillan lisäksi myös bambua. Oma keräni on väriltään punainen/oranssi, ja jännitystä on aina ilmassa kun kerä alkaa muuttua tuotteeksi. Mietin ensin tavallisia sukkia, mutta lopulta päädyin neulomaan helpot ja nopeat säärystimet. Nämä toimivat niin lapsen luistelussa kuin omilla…
Instagramin kautta seuraajat saattanevat muistaa kuvan, jossa aloitin neulomaan lapselle kasarityyppistä vinoraitapipoa. Kieltämättä siitä oli tulossa todella hieno, mutta valitettavasti silmukkamäärät eivät ihan kohdanneet venymättömän kirjoneuleen kanssa, joten jouduin purkamaan ja neuloin lopulta tavallisen raitapipon. Näiden kaikkien lanka on Hjertegarnin merinovilla-puuvillasekoitetta, ja langat ostin Lankamaailmasta. En osannut päättää mitä väriä haluan, joten ostin…
Viikonlopun juhliin neuloin lapsille nopeat bolerot. Oikeastaan menin sieltä missä aita on todella matala, ja suurin haasteeni oli oikeiden mittasuhteiden löytäminen. Samalla tulikin tehtyä ohuesta silkkilangasta bolero myös nukelle. Onhan nyt nukella oltava hienompi bolero kuin lapsilla. Tarkoituksena on siis neuloa neliö tai suorakulmio. Lapsille neliö on aivan riittävä, ja varsinkin silkkilangasta saa…
Nyt näin joulun alla viikon kierrätysompelut on helppo naamioida jouluun. Tällä viikolla ompelinkin sopivan punaisesta vanhasta paidastani tonttulakin, joka sopii myös käytettäväksi vaikka siten että on toinen pipo alla. Leikkasin tarkoituksella liian ison, jotta tästä tulisi ns. yhden koon malli. Näin tämä sopii koko perheen ylimääräiseksi tonttulakiksi. Nyt kuminauha on ehkä hitusen liian…
Selasit loppuun!
Selasit loppuun!
Ostoskori on tyhjä.