Ohjeita asusteisiin itse tehtynä

Ohjeita asusteisiin itse tehtynä

Wikipedian mukaan asusteet voidaan jakaa kahteen kategoriaan. Niitä joita puetaan päälle, ja niitä joita kannetaan. Asusteet ovat siis vaatetukseen kuuluvia, erikseen puettavia tai kannettavia kappaleita. Näin ollen asusteiksi luetaan jalkineet ja sukat, päähineet, vyöt ja olkaimet, huivit, bolerot ja solmiot tai rusetit. Asusteisiin kuuluu myös laukut, kukkarot, vyölaukut, korut, naamiot ja viuhkat. Omaksi yllätyksekseni myös…

Lippiksen kaava ja ompelu

Lippiksen kaava ja ompelu

  Lapseni totesi kesän alussa tarvitsevansa uuden lippiksen. Samaan hengenvetoon hän myös ilmaisi haluavansa lippiksen nimenomaan kaupasta, koska en kuitenkaan osaa ommella OIKEAA lippistä. Siis tiedättehän, sellaista joka puolelta vahvistettua, ja lippa täysin kovetettuna. Ja kun lapsi sanoo ettei äiti osaa, niin sehän tarkoittaa toki parin lippiksen ompelua! Tämä lippiksen kaava pohjautuu aiemmin julkaisemaani lierihatun…

Huivipanta kesän lapselle, ohje

Huivipanta kesän lapselle, ohje

  Lämmin #lakkikesäkuu kaipasi lapselle huivihattua. Tällekin päähineelle on monta nimeä, ja pikaisella googlailulla se on ainakin huivihattu, huivipanta, pantahuivi ja päähuivi. Kätevä se kuitenkin on, ja halutessaan eteen voisi vielä virkata vaikka lipankin. Toisin kuin tavallinen kolmiohuivi, pantahuivi pysyy päässä ilman solmuja. Lapsi saa puettua sen itse heti ja helposti, ja ohuesta puuvilla- tai…

Hellehatun kaava ja ompeluohje

Hellehatun kaava ja ompeluohje

Yksi kesän tärkeimmistä päähineistä on toki hellehattu. Sen lieri voi olla iso, kapea tai jotain siltä väliltä, ja sen voi ommella vuorillisena tai yksinkertaisena. Hellehatun kankaaksi sopii kierrätetty puuvilla, uusi kukkakangas tai vaikka oma vanha mekon helma. Hellehatulla siis kesään! Kuinka lierihattu ommellaan? Hellehattu on helppo ommeltava. Tämän hatun pääosa muodostuu kuudesta saman kokoisesta palasta,…

Ohjeita kesähattuihin ja lippiksiin

Ohjeita kesähattuihin ja lippiksiin

Nyt on aika kaivaa esiin kankaita kesälakkeja varten, virkkuukoukkuja kesälippiksiin tai muihin kesälakkeihin. Joka kesäistä mietintää varten olen nyt koonnut tähän postaukseen vinkkejä ja ohjeita erilaisiin hattuihin ja päähineisiin. Pipojen ohjeita löytyy erikseen kokoamastani postauksesta. Olisiko sinulla joku erittäin hyvä ohje tai kaava kesähattuun, jonka haluaisit jakaa? Kerään tähän siis listausta kesähatun, lakin, päähineen, lippiksen, lippalakin,…

Tuubihuiviohjeita

Tuubihuiviohjeita

Yhteistyössä LuovaStore, langat saatu Tuubihuiveja on montaa erilaista mallia ja materiaalia. Niitä voi neuloa, ommella, saada markkinointilahjana ja vaikka virkatakin. Tuubihuivilla yleisesti ottaen tarkoitetaan putkilomaista huivia, jonka voi vetää suoraan kaulalle tai pitää samalla myös pipona. Lapset ovat jo pitkään toivoneet itselleen tuubihuiveja. He ovat kyllä pakon edessä oppineet solmimaan omat kaulahuivinsa, mutta varsinkin eskarilaisten…

Trikoopipo ja huivi lapselle

Trikoopipo ja huivi lapselle

  Auringon paistaessa on taas aika kaivaa jämätrikoot kaapista ja ommella kauden asusteet. Monipuolinen pipo ja huivi sopivat välikauteen mitä parhaiten, ja trikoisen pipon ja huivin ompelee yhdessä illassa. Tässä postauksessa on ohje ja kaava molempiin, joten ainoaksi haasteeksi jää sopivien kankaiden löytäminen kaapista tai vaikka vanhoista vaatteista. Omat lapseni osasivat tällä kertaa itse pyytää…

Monipuolinen työpäivä ja Unelmien käsityöt -lehti

Monipuolinen työpäivä ja Unelmien käsityöt -lehti

  Alkanut vuosi on ollut rikastuttavaa monessa mielessä. Jostain kumman syystä omaa nimeäni on näkynyt paikallisessa lehdistössä tiuhaan, ja esiin on nostettu niin blogia kuin myös ajatuksiani kaupungin politiikastakin. Moni on tullut kommentoimaan käsitöitäni, sekä kysymään vähän myös vinkkejä omiin käsitöihinsä tai lankavalintoihin. Tämä on ollut ilahduttavaa joka kerta, ja vastaan toki aina mielelläni käsitöihin…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!