Aikuisten vaatteet

  • Luomuisia t-paitoja miehelle

      Mieheni toivoi minun ompelevan hänelle pitkästä aikaa t-paitoja. Nyt toiveena oli nimenomaan punaiset t-paidat, ja vielä tietyn punaiset. Normaalisti ompelut miehelle ovat jääneet korkeintaan raita t-paitoihin, joten yksivärinen punainen oli mukava raikastus tähän.   Miehen paidan kaava on vanha tuttu. Nyt tosin laskin hieman kädentietä ja lisäsin kappaleisiin hieman leveyttä. Pääntiet olisivat vaatineet resoria,…

  • Naistenpäivän Anti-Trump pipo

      Viimeisen parin vuoden aikana ollut surullista seurata, kuinka pitkälle vietyä tasa-arvoa on yritetty romutettaa yhdellä lausumalla tai säädöksellä. Halutaan palata “vanhaan kunnon aikaan”, jolloin tasa-arvolla ei ollut mitään merkitystä. Minulle tasa-arvo on kuitenkin tärkeää, ja tällaisella aikakaudella siitä ei voida vaieta.   Naistenpäivä onkin loistava ajankohta julkaista omat mielipiteensä. Yhdysvalloissa marssitaan tänään pinkeissä pipoissa…

  • Joutsenmekko ja leggingsejä

      Työhuonetta siivoillessani huomasin kangasvarastojeni huvenneen lähes täysin printtikankaista. Yksivärisillä saa toki tehtyä vaikka mitä, mutta kaipasin silti jotain printtiä. Kun NOSHin joutsen tuli myytiin, ostinkin sitä heti kolmessa värissä.   Lasten ollessa yökylässä mummolassa korkkasin ensimmäisen oman palani, ja ompelin siitä itselleni kesämekon. Sillä kyllä, kesä on tulossa.     Mekon kaava on Mekkotehtaan…

  • Lapaset ohuesta langasta

      Minulla pyöri pitkään muuton ohessa mukana vain yksi lankakerä ja puikot, ja kaiken sen sählingin ohella neuloin huomaamattani siis myös ohuet lapaset. Ei todellakaan mitkään mestariteokset, mutta tulipahan neulottua pitkästä aikaa lapaset. Ja vielä kaksi yhtä aikaa.   Huomaan etten ole vieläkään oppinut tulkitsemaan raidallisesta kerästä tulevaa neulekuvioita oikein, sillä oikeastaan tämäkään kerä ei…

  • Tukuwool raitasukat

      Tämän syksyn lankaihastukseni on ollut ehdottomasti Tukuwool Socks. Neuloin siitä sukat jo itselle ja lapselle, ja juuri ennen jouluaattoa sain valmiiksi sukat myös äidilleni. Lanka on ihana sekoitus rouheutta, pehmeyttä ja helposti neulottavaa. Niissä on luonnolliset värit, ja värikartta on niin herkullinen että olisi tehnyt jo heti alkuun ostaa kaikki.   Olen ostanut värejä…

  • Ommeltu merinovillainen neuletakki

      Huomaan keski-ikäistyväni. Oikeastaan on  ihana keski-ikäistyä. Pukeutua juuri niin vanhanaikaisesti kuin haluaa, mukaviin vaatteisiin ja olla meikkaamatta ihan joka päivä. Saan opastaa lapsiani luottamaan itseensä ja ennen kaikkea arvostamaan itseään, ja saan tehdä omat vaatteet itse juuri silloin kuin itselleni sopii.   Vaikka olen hurahtanut neulomiseen, on joskus kuitenkin helpompaa vain ommella ja saada…

  • Kirjoneulesukat ilman kirjoneuletta

      Tein jo jokin aika sitten syksyiset sukat Novitan Nallesta. Ihastelen huimasti kirjoneuletta ja sitä jaksavia neulojia, oma kärsivällisyyteni ei siihen kuitenkaan riitä. Halusin sukkiin kuitenkin jotain muutakin kuin tavallista raitaa, kirjoneuletta ilman kirjoneuletta.       Erittäin oiva vinkki kirjoneuletta karttaville on nostetut silmukat. Eli siis käytännössä olen nostanut valkoisia silmukoita aina kaksi kerrosta,…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!