-Supersuositut käsityöohjeet

Tukuwool raitasukat

tiimalasikantapaa

tukuwool-raitaiset-sukat

 

Tämän syksyn lankaihastukseni on ollut ehdottomasti Tukuwool Socks. Neuloin siitä sukat jo itselle ja lapselle, ja juuri ennen jouluaattoa sain valmiiksi sukat myös äidilleni. Lanka on ihana sekoitus rouheutta, pehmeyttä ja helposti neulottavaa. Niissä on luonnolliset värit, ja värikartta on niin herkullinen että olisi tehnyt jo heti alkuun ostaa kaikki.

 

Olen ostanut värejä lisää pienissä erissä. Nyt päädyin kolmeen väriin, ja näistä riittää langat hyvin vielä toisiin sukkiin tai lapasiin. Sukat on tehty jo aiemmin julkaisemallani ohjeella, ja siitä on vain jätetty kuviot pois, eli raidoitettu oman maun mukaan. Nämäkin sukat on aloitettu kärjestä molemmat sukat yhtä aikaa neuloen, ja kantapäähän on tehty tiimalasikantapää. Ohje siihen löytyy tämän samaisen linkin takaa.

 

Nyt vaan taas seuraavat projektit puikoille. Suosittelen seuraamaan töiden edistymistä Mehukekkerit Instagramin kautta. Mukavaa talvista viikonloppua!

 

raitasukat-kotimaisesta-langasta

ohje-tukuwool-raitasukkiin

tukuwool-sukat

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp

4 thoughts on “Tukuwool raitasukat”

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Aarrekid kankaista omat aarteet

  Selätin vihdoin parisen viikkoa jatkuneen ompelujumini. Lapset kaipasivat kaappeihinsa paitoja, sekä vyötäröltä puristamattomia leggingsejä. Minä kaivoin kaapista Aarrekidin luomukankaat

Virkattu tupsupipo ja lapaset

  Pitkästä aikaa olen tarttunut koukkuun. Kässämartat saivat minut innostumaan monen vuoden tauon jälkeen virkkaamisesta, ja ensimmäisenä virkkasin itselleni pipon.

Ommeltu Isänpäivälahja

  Toteutin isänpäiväksi vihdoin miehen toiveen uusista olohousuista. Kankaan ostin jo elokuussa Ainolasta, ja se on suomalaista collegea. Kaveriksi pitkähihainen

Parhaat ja inspiroivat käsityöblogit

Kun nyt tässä #laatulokakuu hengessä olen listannut lanka- ja kangaskauppoja, pyydettiin minulta listausta myös käsityöblogeista. Ihan täydellisen listan laatiminen veisi