Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Pupun ja kissan puku luistelijalle

20.12.2016


pupun-korvat-ommeltuina

pupunpuku

 

Näin joulun ja kevään korvalla mahdolliset ompelujumit on aina hyvä selättää pakollisella roolipuvulla. Tällä kertaa luistelunäytöksessä lapsien tuli olla leluja, ja isompi lapsi halusi välttämättä esittää pehmolelupupua. Koska kaapista ei tietenkään löytynyt valkoista paitaa saati valkoisia housuja, oli ne ommeltava korvien kaveriksi. PikkuSisko taas halusi olla musta kissa, esityksessä hän erottuikin omantakeisella luistelutyylillään, sekä mustalla asullaan kaikkien prinsessoiden ja Elsojen keskeltä.

 

 

Itse ompelen pienen lapsen luistelupuvun alle aina hieman väljyyksiä. Esityksessä näidenkin alla oli vielä villavaatteet, sillä välillä hallit ovat todella kylmiä, eikä ole mukavaa jos lapsi palelee puolet esityksestä. Lisäksi kun pukuun ompelee kasvunvaraa, voi sitä käyttää mahdollisesti vielä seuraavissakin esityksissä. Tästä puvun asusta saisi helposti esim. valkoisen kissan, tontun tai vaikka linnunkin, pienillä asusteiden vaihdoilla. Musta puku taas sopii myös moneen, asusteita vaihtamalla.

 

ommeltu-kissanhanta

kissapuku_lapselle

helppo-pupun-asu

 

Mustan kissan pukuun minun tarvitsi ommella vain musta paita, sillä mustat housut löytyivät kaapista. Paidan kaveriksi kiinnitin hännän kuminauhaan, jonka vaan sujautin puvun päälle. Mies väkersi korvat suoraan kypärään. Pupun puvun ompelin kokonaan itse, mutta kuitenkin vain tavallisen paidan ja löysät housut. Niiden kaveriksi resorista panta, jossa pupun korvat ovat kiinni.

 

Itsekin voi siis tehdä helposti asuja lapsille. Olin kovin yllättynyt ettei kumpikaan valinnut asukseen prinsessaa tai muuta hahmoa. Jos näille ei löydy käyttöä muuten, voi näihin molempiin paitoihin nyt esim. painaa tai applikoida kuvioita, ja paidat pääsevät normaaliin arkikäyttöön. Vaatteet tehdään meillä kuitenkin aina ensisijaisesti käytettäväksi, ei pelkästään roolivaatteiksi.

 

pupuluisteluasu

ommeltu-pupun_puku

taitoluisteluesitys

 

Haluatko jakaa tekstin vielä kaverille?

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.