Kaavat ja ompeluohjeet

Ilmaisia kaavoja ja ompeluohjeita monipuolisesti ja kuvallisten ohjeiden kera. Kurkkaa nyt siis kaikki Käsityökekkereiden suosituimmat ohjeet ja inspiroidu!

  • Saunatossut oman jalan mittojen mukaan

    Kaupallinen yhteistyö, Pfaff Suomi Ompelukoneeni on ollut kotelossaan jo viikkoja. Pari viikkoa sitten sain kuitenkin kutsun Pfaffin bloggaajien tapaamiseen, jonne kannoin koneeni innoissani. Vihdoin jotain uutta inspiraatiota ja vinkkejä! Yhdessä vaihdoimme koneisiin vapaakirjontajalat, ja toiset kirjoivat myös suoraan kirjontakoneilla. Saimme vinkit kännykällä videokuvaamiseen, ja minä inspiroiduin vohvelikankaasta sitten vuoden 2001. Silloin aloitin opiskeluni, ja ensimmäisenä…

  • Hihojen resorien korjaaminen ilman ompelukonetta

    Minulta on toivottu paljon korjausvinkkejä, joita voisi tehdä myös ilman ompelukonetta tai saumuria. Tämä on erittäin hyvä toive, sillä läheskään kaikissa kodeissa ei tosiaan ole enää ompelukonetta, eikä sellaista aina löydy edes lainaksi. Siksi korjaamista voi opetalla myös tekemään käsin, ja sitä oppii nimenomaan parhaiten tekemällä. Joustavia lastenvaatteitakin voi korjata käsin. Vähän samoin kuin sukkahousujen…

  • Sankarinaamion ohje

    Sain tehtäväksi ommella joululahjaksi sukulaislapselle jotain sankarillista. Siinä joulun kiireissä ompelinkin pikaisen sankariviitan, joka ei ehtinyt edes kuviin asti. Nyt saman sankarin täyttäessä vuosia, ompelin toki viitan kaveriksi vielä naamion! TÄmä naamio syntyi erään juhlapuvun jämäkankaista, juuri juhlapäivän aamuna. Tätä olisi voinut koristella enemmänkin, mutta sen muoto mätsää siihen alkuperäiseen viittaan. Ja taisi olla sankarin…

  • Oman näköinen huppari lapselle

        Kouluikäiselle huppari tuntuu olevan yksi suosikkivaatteista. Se ei hikoiluta vauhdikkaan välitunnin jälkeen, mutta se on mukavan pehmeä ja muotoutuva myös pitkin päivää. Sen alle voi pukea t-paidan liikuntatuntia varten, ja lämpiminä syksyn alkupäivinä sillä pärjäsi vielä koko koulupäivän ilman takkia.   Mitä sitten tulisi ottaa huomioon hupparin ompelussa? Kaava. Minä ja moni muukin…

  • Ompelukaavan muokkaus, helppoja ohjeita

      Ompelukurssini tiimoilta kävimme opiskelijoiden kanssa läpi erilaisia tapoja ommella mekkoja ja paitoja ihan yksinkertaisen peruspaitakaavan ohjeella. Paitakaavasta on moneksi, kuten esimerkiksi mekoksi, tunikaksi, röyhelöpaidaksi, huppariksi ja vaikka juhlapaidaksikin oikeilla asusteilla. Toki aloittelijan on helpompi ostaa ihan oikea asiaan kuuluva kaava tai etsiä sellainen lehdestä, mutta kokeneempi ompelija voi selvitä myös pelkällä paitakaavalla.   Tärkeintä…

  • Ohjeiden ja vaatteiden muokkaus

      Tervetuloa #muokkausmarraskuu! Tässä kuussa saa siis muokata kaavoja, ommella vanhoja vaatteita uusiksi, korjata isoja ja pieniä reikiä, sekä kokeilla miltä ohjeiden muokkaaminen tuntuu. Tämän kaiken voi aloittaa toki rennosti kuten aina, ja edetä juuri itselle sopivin askelin. Huomaan jo teissä, sekä vähän itsessänikin pientä turnausväsymystä #mehukekkeritkässävuosi haasteen tiimoilta. Tämä on ollut hieno vuosi, ja…

  • Erilaiset paininjalat, pikaopas

      Kaupallinen yhteistyö Pfaff Suomi   Yksi laadukkaan käsityön merkki on myös se, että uskaltaa ja opettelee käyttämään laadukkaita ja tarkoituksenmukaisia tarvikkeita. Yksi näistä on toki ompelukoneen paininjalka. Kun ompelukone toimii, on sen paras seuralainen toki juuri oikean ompeleeseen ja toimintoon suunniteltu paininjalka. On täysin mahdollista yrittää ommella niin vetoketjut, applikaatiot kuin myös napinlävetkin yhdellä…

  • Ompele tyylikäs heijastin!

    Kaupallisessa yhteistyössä Pfaff Suomi   Heijastimen ompelun voi tehdä todella monella tapaa. Heijastimen tarvikkeina voi käyttää eri leveyisiä heijastinauhoja, tai isompaa esim. askartelukaupasta ostettavaa palaa heijastinkangasta.  Siitä voi siis leikata haluamansa muodon, ja ommella sitä kiinni käsin tai koneella. Anna siis ideoidesi lentää ja tee samalla heijastimia vaikka ystävillekin! Kauniin, ja juuri omanlaisensa heijastimen saa…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!