Vinkit tyllihameen ompeluun
Kuinka tyllihame ommellaan lapselle, sekä myös ihan siihen kokoon kuin käyttäjälle sopii. Vinkit ompeluun ja kaavan leikkaamiseen!
Kuinka tyllihame ommellaan lapselle, sekä myös ihan siihen kokoon kuin käyttäjälle sopii. Vinkit ompeluun ja kaavan leikkaamiseen!
Tämän syksyn lankaihastukseni on ollut ehdottomasti Tukuwool Socks. Neuloin siitä sukat jo itselle ja lapselle, ja juuri ennen jouluaattoa sain valmiiksi sukat myös äidilleni. Lanka on ihana sekoitus rouheutta, pehmeyttä ja helposti neulottavaa. Niissä on luonnolliset värit, ja värikartta on niin herkullinen että olisi tehnyt jo heti alkuun ostaa kaikki. Olen ostanut värejä…
Huomaan keski-ikäistyväni. Oikeastaan on ihana keski-ikäistyä. Pukeutua juuri niin vanhanaikaisesti kuin haluaa, mukaviin vaatteisiin ja olla meikkaamatta ihan joka päivä. Saan opastaa lapsiani luottamaan itseensä ja ennen kaikkea arvostamaan itseään, ja saan tehdä omat vaatteet itse juuri silloin kuin itselleni sopii. Vaikka olen hurahtanut neulomiseen, on joskus kuitenkin helpompaa vain ommella ja saada…
Bloggaaminen vuonna 2016 on ollut äärimmäisen mukavaa. Työkiireiden ohella olen nauttinut hetkistä teidän kanssanne, ja varsinkin hetkistä kun joku ohje onkin lähtenyt kiertämään netin eri sivustoilla. Tänä vuonna Mehukekkerit-sivujen kävijämäärä on lähes tuplaantunut vuoden aikana ja se lämmittää todella paljon. Olen myös tehnyt monia ihania yhteistöitä ja tavannut teitä ihania lukijoitani. Ajattelin listata…
Ostin Kädentaidot messuilta sekä puisia helmiä, että myös luonnonvalkoista matonkudetta. Ennen kuin olen edes ehtinyt miettimään matonkuteen todellista käyttöä, päätin kokeilla pikaista amppelia ilman vaikeita solmuja. Ja eikä tähän solmuja tarvittukaan, vain helmiä ja vähän sitomista. Leikkasin siis matonkuteesta neljä noin 3 m pitkää palaa, eli 4 x 3m palat. Isoja puisia helmiä…
Ilmaisella ohjeella neulot ihastuttavat sukat tiimalasikantapäällä! Nämä sukat neulotaan rouheasta kotimaisesta villasta ja monessa eri koossa.
Monilla kutimet käyvät kuumina, kun on viimeiset hetket neuloa töitä lahjapaketteihin. Minun suunnitelmani eivät ole kaikki vielä täysin selvillä, ja onneksi lasten sukkia ehtii neuloa useammatkin ennen joulua. Tällä kertaa testasin neuloa kaksi sukkaa kerralla, ja vielä varpaista varteen. Samalla tämä postaus on luukkuna Käsityöblogit-ryhmän joulukalenterissa. Netti on täynnä erilaisia ohjeita tekniikkaan, kuinka…
Yhteistyössä Ipanainen ja Ezpz Play, tuote saatu Aikuisen askarrellessa ja ommellessa lapsetkin toki kiinnostuvat, ja haluavat auttaa. Vahinkoja kuitenkin sattuu, ja tuntuu ettei tavallinen keittiönpöytä koskaan riitä tarpeeksi hyväksi alustaksi käsitöihin ja askarteluun. Yhteistyössä ezpz Play mat:in kanssa pääsin testaamaan uutta alustaa juurikin käsitöihin ja askarteluun. Otin härkää sarvista ja päätin ensimmäiseksi kokeilla…
Selasit loppuun!
Selasit loppuun!
Ostoskori on tyhjä.