Sukat jälkijättöisellä kantapäällä, Kulmasta kulmaan-sukat
Kulmasta kulmaan-sukat ovat ohuet, hyvin istuvat ja moneen menevät sukat. Ne neulotaan varpaasta varteen helpolla kantapäällä, jossa ei tarvitse poimia silmukoita.
Kulmasta kulmaan-sukat ovat ohuet, hyvin istuvat ja moneen menevät sukat. Ne neulotaan varpaasta varteen helpolla kantapäällä, jossa ei tarvitse poimia silmukoita.
Pitkät ja mielenkiintoiset sukat syntyvät raidan ja yksivärisen yhdistelmästä. Kun sukka aloitetaan neulomaan varpaasta, voi vartta jatkaa niin pitkään kuin lanka riittää!
Kuinka neulotaan varpaasta varteen aloitettuun sukkaan tavallinen kantapää? Käsityökekkereiden video- ja kuvallisilla ohjeilla onnistut varmasti, eikä sukan neulontasuuntaa huomaa valmiista sukasta.
Kotimainen villa loistaa näissä varpaasta varteen neulottavissa sukissa. Kuvio muodostuu oikean ja nurjan silmukoiden leikistä. Kokeile siis sukkia uudella tapaa!
Viimeisten vuosien aikana tapa aloittaa sukka kärjestä on yleistynyt. Itselleni se on nykyään lähes aina se ainut ja oikeakin tapa, mutta myös moni muu on rohkaistunut neulomaan sukkia varpaista varteen. Parastahan neulomisessa on se, että aina tulee uusia tapoja, joita voi kokeilla ja saa samalla uutta inspiraatiota ja ideoita. Minkä takia neuloa sukat varpaasta varteen?…
Syksyn värikylläisyydessä yritin pohtia kevään värejä. Minulta pyydettiin nimittäin sukkaohjetta Suureen Käsityölehteen, kevään ensimmäiseen numeroon. Siispä yritin kaivaa esiin talven ja kevään parhaat asiat, eli kunnon saapassukat ja keltaiset tulppaanit. Päädyin lopulta Novitan nalleen ja keltaiseen sävyyn. Ihan hyvin olisin voinut neuloa näistä valkoiset tai vaalean vihreätkin. Hain sukkaan ensin lehtien varsia pintaneuleeksi, mutta päädyin…
Omaan kesäperinteeseen kuuluu räsymattosukat. Tämä ihana villitys, jossa kahta valmiiksi raidoitettua lankaa neulotaan vielä uudelleen raidoitettuna. Etukäteen lopputulosta on haasteellista ennustaa, ja mitä luultavimmin sukista tulee vielä hitusen eriparit keskenäänkin. Lisäksi näihin on mitä parhainta upottaa myös niitä valmiiksi raidoitettujen lankojen jämiä! Aiempina kesinä olen neulonut ja kirjoittanut ohjeen sukkiin ns normaaliin tapaan…
Selasit loppuun!
Selasit loppuun!
Ostoskori on tyhjä.