Hyvä teko päivässä

Hyvä teko päivässä

  Lähes päivittäin olen lukenut uutisia kuinka lapsia tai nuoria ei ole autettu. Onneksi niitä iloisiakin uutisia saa lukea, ja niitäkin joissa täysin tuntematon nuori menee kiusaaja ja kiusatun väliin. Liian paljon uutisissa on kuitenkin niitä, joissa kukaan aikuinen ei sano tai tee mitään. On jätetty pyörällä kaatuneet lapset pulaan ja ei ole autettu haavan…

Retrokaappi

Retrokaappi

Olohuoneen pienen remontin jälkeen haeskelin lipastoa erilaisilta kirppiksiltä kuukauden verran. Pari kertaa hienot lipastot oli viety juuri nenän edestä, ja toisilla viikoilla taas mitään mielenkiintoista ei ollut edes näköpiirissä. Tällä viikolla mies kävi kuitenkin hakemassa uuden asuinkumppanin kotiin. Tämä on suoraan 60-luvulta hyvin säilynyt yksilö, joka juuri ja juuri sopii sille varattuun paikkaan.   En…

Laivalla leikiten lasten kanssa

Laivalla leikiten lasten kanssa

Ensimmäiseen lomaviikkooni mahtuu paljon. – vuoden Tukholman reissu tuli taas laivailtua. Pikku Myy aamupalapöydässä piristää päivää yllättävän mukavasti ennen ystäväperheen näkemistä. – edelliseltä kerralta opimme valita vain B tai A-luokan hytin. Onneksi ihminen oppii välillä jotain. Jos itse matkustaa köyhänä opiskelijana monta vuotta ilman hyttiä, kannattaa lapsen kanssa panostaa hieman enemmän. Ilman ikkunaa pärjää hyvin,…

Seurassa mukana

Seurassa mukana

Kesän myötä blogi ei ole jäämässä kesätauolle, ei sentään. Meitä voi kuitenkin seurata myös Instagramissa. Siellä on koko vuoden ollut haasteenani julkaista yksi kuva päivässä, eli joka päivä on luvassa vähintään yksi kuva arjestamme ja elämästämme. Instagramista löytyy siis toki nimellä @mehukekkerit. Mikäli olet blogin seuraaja facebookissa, tarkastathan että saat julkaisut oikein. Mikäli blogijulkaisut ja…

Pyykinpesun valinnat

Pyykinpesun valinnat

Pyykinpesu tuntuu olevan pyhä ja henkilökohtainen asia. Insinöörit kehittävät pesukoneita joilla voidaan pestä kaikki vaatteet puhtaiksi 30 asteen lämpötiloissa, ja samalla tuntuvat unohtavan itse materiaalien käyttäytymisen. Mistään ei saa tietoa mikä on oikeasti ekologista, joten ei auta luottaa kuin omiin tietoihin. Tiedän, ettei puuvillapaita puhdistu jos sen pesee aina 40 asteessa. Tiedän miten ärsyttävää on…

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Normaalisti tätä bloggaamista tekee ruudun tällä puolella ihan yksin. Viime viikolla onnistuin kuitenkin bongailemaan työn puolesta ihanan monta lukijaani, ja viikonloppuna sain erittäin hyvää seuraa toisista bloggaajista. Seura oli niin mahtavaa, etten malttanut edes lähteä kotiin tarpeeksi ajoissa. Vaikka teen tätä itselleni ja lukijoilleni, teen tätä myös toisten bloggaajien innoittamana ja inspiroimana. Vuosi vuodelta opin…

Tossukaava

Tossukaava

Olen siis tehnyt tossuja. Olen nyt testannut niitä nahasta (kierrätetty kelpaa mitä mainioimmin) ja käytetyistä farkuista. Olen testannut pientä ja vähän isompaa kokoa, joten ajattelin jakaa kaavan myös teille. Tämä on siis piirretty itse, ja kokonumerointi on suuntaa antava. Suosittelen mittaamaan lapsen jalanpohjan, ja valitsemaan koon sen mukaan. Tarvitset siis farkkua tai nahkaa sisälle joustamatonta…

Junailua

Tänä keväänä olemme junailleet enemmän kuin pitkään aikaan. Kävimme parisen viikkoa sitten miehen kanssa treffeillä autokaupoilla, ja vaikka uudehkon auton tuoksu olisikin kuinka huumaavaa, kävi meille päinvastoin.  Nopean harkinnan päätteeksi halusimmekin sijoittaa säästömme auton sijaan mukavaan matkustamiseen, jossa kukaan ei oksenna tai huuda montaa tuntia putkeen vangitsemistaan. Saati että se on ympäristöllekin terveellisempää. Reissaamme jonkin…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!