-Supersuositut käsityöohjeet

Tossukaava

Olen siis tehnyt tossuja. Olen nyt testannut niitä nahasta (kierrätetty kelpaa mitä mainioimmin) ja käytetyistä farkuista. Olen testannut pientä ja vähän isompaa kokoa, joten ajattelin jakaa kaavan myös teille. Tämä on siis piirretty itse, ja kokonumerointi on suuntaa antava. Suosittelen mittaamaan lapsen jalanpohjan, ja valitsemaan koon sen mukaan.

Tarvitset siis

farkkua tai nahkaa

sisälle joustamatonta puuvillakangasta

tukikangasta

 

Tossukaava

 

tossuohje tossuohje2

 

Leikkaa jokaisesta kankaasta kaksi pohjaa ja kaksi päälliosaa. Silitä tukikankaat puuvillakankaan nurjalle puolelle.

Ompele päällikankaan keskitakasauma. Ompele myös vuorikankaan keskitakasauma ja silitä sauma auki.

Ompele päälliosa ja vuoriosa toisiinsa kiinni oikeat puolet vastakkain. Silitä (jos nahka, älä silitä) sauma auki ja tikkaa joko päältä tai vain vuorin puolelta kiinni.

tossuohje3

Ompele päälliosan pohja päälliosaan kiinni. Mikäli molemmat on nahkaa, käytä nuppineulojen sijaan vaikka pyykkipoikia. Nahan nurjapuoli, eli mokka, on kätevämpi olla pohjana, jolloin tossut eivät niin luista.

Nyt tulee haastavin osuus. Eli ompele vuorin pohja kiinni siten, että kaikki muut osat jäävät sisälle pussiin. Jätä kääntöaukko varpaiden kohdalle. Ompele siis pohjat kiinni toisiinsa, muut osat jäävät sinne sisälle.

Vedä tossut ulos kääntöaukosta, vaatii hieman voimaa. Ompele kääntöaukko kiinni, ja käännä tossut oikeinpäin.

Viimeistele tossut kukalla, napilla tai vaikka pidikkeillä.

 

IMG_4107

IMG_4109

IMG_4111

IMG_4114

IMG_4011

 

 

 

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp
Veera

Veera

Kokoonparsija, muotoilija ja aina jotain puikoilla.

2 thoughts on “Tossukaava”

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Kesäheila

  Olen ihastunut aika syvästi. Rakkautteni on syventynyt nyt näin kesän aurinkoisina iltoina yhteisillä kävelyillä. Vain minä, itikat ja puolisalaiset

Ohjeiden ja vaatteiden muokkaus

  Tervetuloa #muokkausmarraskuu! Tässä kuussa saa siis muokata kaavoja, ommella vanhoja vaatteita uusiksi, korjata isoja ja pieniä reikiä, sekä kokeilla

Seurassa mukana

Kesän myötä blogi ei ole jäämässä kesätauolle, ei sentään. Meitä voi kuitenkin seurata myös Instagramissa. Siellä on koko vuoden ollut