Sopiva keinutuoli

Sopiva keinutuoli

    Olen innostunut pitkästä aikaa paikallisen kierrätyskeskuksen valikoimista. Suurin syy tähän on valtavat nappilaarit, kierrätyskankaat ja jopa iso valikoima vetoketjuja. Siispä kun eräänä päivänä kävin nappiostoksilla, satuin ostamaan myös nojatuolin. Yritän välttää vahinko-ostoksia, mutta joskus meillä kaikilla on heikot kohtamme. Olen haaveillut keinutuolista jo pidemmän aikaa. Edelliseenkin olohuoneeseen se olisi jo mahtunut, mutta tässä…

Käsityöyrittäjä Mehukekkerit

Käsityöyrittäjä Mehukekkerit

Olen nyt yrittäjä. Onnellinen sellainen, ja vieläpä käsityöyrittäjä! Se on pyörinyt mielessäni kyllä jo vuosia aiemmin, ensimmäisen kerran ihan opiskeluaikoina. Vielä siihen aikaan yrittäjyys olisi kuitenkin tarkoittanut omaa myytävää mallistoa, johon minulla ei ollut sopivaa ideaa tai innostustakaan. Muotoilijaksi valmistumisen jälkeen päädyin nopeasti kaupanalalle ja asiakaspalvelijaksi, ja viimeiset pari vuotta työskentelin tekstiilien markkinoinnin ja verkkokauppatöiden…

Itse tehty pitkä juhlapuku

Itse tehty pitkä juhlapuku

  Meille on tullut valtuutetun työni mukana myös uusi perinne itsenäisyyspäivän viettoon. Hämeenlinnassa itsenäisyyttä juhlistetaan jo päivää aiemmin, jolloin suuret juhlat järjestetään Vanajanlinnassa. Tänäkin vuonna sain siis kutsun juhliin, ja muiden kiireideni vuoksi päätin selvitä pukuongelmasta mahdollisimman helpolla ja kierrättämällä. Lähdin juhliin siis valtuutetun roolissa. Olikin vallan yllättävää, että päädyin keskustelemaan käsitöistä ja neulomisesta niin…

Itsetehdyt joululahjat, parhaat ohjevinkit

Itsetehdyt joululahjat, parhaat ohjevinkit

Tervetuloa #lahjajoulukuu! Olen itse pyrkinyt pysymään lahjojen puolesta minimissä. Kokosin teille kuitenkin kaikki parhaat vinkit itsetehtyihin lahjoihin, joita voi tehdä niin jämäkankaista kuin langoistakin, ja joita voi tehdä jopa myös joulun jälkeen. Tärkeintä kun on tehdä kestäviä tuotteita, ja sellaisia joille on oikeasti käyttöä pyhäsesongin jälkeenkin. Tässä siis top 10 listaus itse ommeltavista tai neulottavista…

Lämmityksen vaihto ilma-vesilämpöpumppuun

Lämmityksen vaihto ilma-vesilämpöpumppuun

Olemme asuneet omakotitalossa nyt kaksi vuotta. Kun muutimme tähän, oli talossa öljylämmitys. Mietimme sitä todella paljon ihan jo ennen ostopäätöstäkin, ja jo heti alussa toki päätimme että lämmitysmuoto vaihtuu pian. Pidimme kuitenkin ajatuksesta, että talo lämpiää nimenomaan lattialämmityksen kautta, ja pattereita ei siis ole. Vaihtoehtoja öljylämmitykseen? Ostovaiheessa edelliset omistajat olivat pyytäneet tarjouksia maalämmöstä. Niitä tehtiinkin…

Vaatteen ja neuleen siistiminen, testissä nukanpoistajat!

Vaatteen ja neuleen siistiminen, testissä nukanpoistajat!

Yksi ekologisin vaate on käytetty, ja vielä kerran käytetty vaate. Mitä enemmän vaatteitasi käytät, sitä ekogisempaa se siis on. Yksi syy kulahtaneisiin vaatteisiin ja neuleisiin on toki nukan kertyminen. Sitä voi kuitenkin poistaa kotikonstein, ja saada siten ehomman ja uudistetun vaatteen nopeasti ja helposti. Nukka on näkyvää hahtuvaa kankaan tai neuleen pinnalla, ja se on…

Ekaluokkalaisen käsityöinnostus

Ekaluokkalaisen käsityöinnostus

  Olen jo pitkään pelännyt käsityöläisen lasten kasvavan ilman suurta innostusta käsitöihin. Myönnän olevani myös hieman kankea päästämään lapsia ompelukoneen pariin, ja toisaalta olen luottanut myös kuvataidekoulun tarjoamiin opetuksiin hieman enemmän. Isompi lapsi on koulussa kuitenkin huomaamattani oppinut kaikenlaisia uusia käsitöitä. Hän on harjoitellut koulussa kankaanpainantaa, sormivirkkausta ja nyt ilmeisesti he tekevät puukäsitöitä. Varsinkin sormivirkkaus…

Ommeltu nimilappu matkalaukkuun

Ommeltu nimilappu matkalaukkuun

  Lapsi aloitti tänä syksynä uuden harrastuksen. Se on samalla haastanut koko perhettä, niin kuin moni uusi harrastus toki tekeekin. Lapsi kävi ahkerasti ja innokkaasti muskarissa viime kevääseen asti, joten oli vain luontevaa hakea jatkoa myös musiikkiopistoon soittamaan. Soitin oli lapsen oma valinta, ja sen valinta oli lapselle haastavaa. Mutta kukapa sitä osaisikaan vielä seitsemänvuotiaana…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!