Matkailublogi

Lähimatkailuun keskittyviä aiheita, jotka liittyvät käsitöihin tai perheen kanssa matkailuun. Kurkkaa ajankohtaiset vinkit!

  • Lasten taidefestivaali Hippalot 2018

    Lapset kasvavat, mutta taide ja kulttuuri pysyy meidän perheen menossa mukana. Sen lisäksi että vietämme Hämeenlinnan kulttuurikeskus Verkatehtaalla aikaa säännöllisesti joka viikko kuvataiteen ja musiikin harrastuksissa, otamme toki aina kaiken irti myös lastenfestarit Hippaloista. Niin ne saapuivat tänäkin kesänä, tällä kertaa monsterit teemalla ilahduttamaan lapsia ja perheitä. Pelkästään lapsille järjestettyjä festivaaleja on Suomessa vähän. Siksi…

  • Neulefestarit 2017

      Yhteisöllisyys, lämminhenkisyys ja yhteinen into lankoihin neulomiseen ja tekemiseen kantaa hedelmää pitkälle. Pelkästään jo näillä aineilla saa aikaan hyvän viikonlopun, mutta kun päälle heitetään vielä kotimaisia ja ulkomaisia alan tähtiä, loistava sää ja mahtava seura, sekä toki paljon uusia vinkkejä, saa aikaan loistavat Jyväskylän neulefestarit.   Olin tänä vuonna paikalla ensimmäistä kertaa. Osallistuin Veera…

  • Kädentaidot 2016 ja käsitöiden uudet tuulet

      Olen käynyt Tampereen Kädentaidot messuilla jo yli 10 vuotta, enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Vielä 10 vuotta sitten tarjontaa meille itse tekijöille oli huomattavasti vähemmän, ja tuntui että tänä vuonna tarjontaa oli jotenkin onnistuttu laajentamaan vielä lisää. Oli uusia lankamyyjiä, kangaskauppiaita ja toki niitä uusia käsitöiden innovaatioitakin. Toiset hakevat messuilta lahjat suoraan pakettiin, ja toiset…

  • Lapsiperheen hotelliloma Helsingissä

      Aloitin perjantaina kesäloman vol. 2. Normaalisti näihin aikoihin vuotta risteilemme Tukholmaan, mutta koska sekin oli hoidettu jo keväällä, päätimme tutustua lasten kanssa etelän nähtävyyksiin. Hotelliloma Helsingissä koko perheen kesken tuntui lapsista tarpeeksi eksoottiselta, eikä me aikuisetkaan juuri enempää tarvita.   Kesälomilla niin hotellit kuin laivatkin ovat alkaneet ilokseni vaihtaa kokoushuoneet leikkihuoneiksi. Aamupalat täyttyvät syöttötuoleista…

  • Kankaisten tila

          Retket Hämeenlinnassa jatkuvat. Tällä kertaa kävimme poimimassa kesän maut ja tuoksut pakastimeen Kankaisten tilalta. Kankaisten tila sijaitsee vain alle vartin päästä Hämeenlinnan keskustasta. Tämä tila onkin perheemme suosikkikohde joka kesä, ja samoin kesä kesän jälkeen saamme huomata miten tilaa kehitetään, ja kerta kerran jälkeen koko perhe poistuu tilalta tyytyväisenä ja yleensä vielä…

  • Tiirinkosken tehdas

        Meidän uusi koko perheen harrastuksemme on lähimatkailu. Hämeenlinnan lähistöltä löytyy maatilamatkailua jokaiseen makuun, ja on ollut hienoa huomata miten tilat ovat alkaneet panostaa erityisesti lapsiperheiden viihtyvyyteen. On selkeästi huomattu kuinka matkailu voi olla osana maatilan arkea, tai kuinka eläinten pitäminen maatilalla pelkästään lemmikkeinäkin tuo paikalle perheitä ja muita matkailijoita, varsinkin jos tilalle on…

  • Juhannus Kemiönsaarella

      Me vietimme jo toista kertaa juhannusta Kemiön saarella, Turun saaristossa. Tällä kertaa mukana oli myös siskoni perhe ja muitakin ihania ihmisiä, joten tekemistä ja häslinkiä riitti. Innostuin kuvaamaan, pidimme juhannusbingon ja neuloin juhannussukat. Oli rentoa elämää sateessa, auringossa ja nuotion hehkussa. Sokeria suupielillä, kikatusta teltasta, kukkia hiuksissa ja pusuja poskille.   Vietän tänään viimeistä…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!