Tiirinkosken tehdas

Tiirinkosken tehdas

    Meidän uusi koko perheen harrastuksemme on lähimatkailu. Hämeenlinnan lähistöltä löytyy maatilamatkailua jokaiseen makuun, ja on ollut hienoa huomata miten tilat ovat alkaneet panostaa erityisesti lapsiperheiden viihtyvyyteen. On selkeästi huomattu kuinka matkailu voi olla osana maatilan arkea, tai kuinka eläinten pitäminen maatilalla pelkästään lemmikkeinäkin tuo paikalle perheitä ja muita matkailijoita, varsinkin jos tilalle on…

Juhannus Kemiönsaarella

Juhannus Kemiönsaarella

  Me vietimme jo toista kertaa juhannusta Kemiön saarella, Turun saaristossa. Tällä kertaa mukana oli myös siskoni perhe ja muitakin ihania ihmisiä, joten tekemistä ja häslinkiä riitti. Innostuin kuvaamaan, pidimme juhannusbingon ja neuloin juhannussukat. Oli rentoa elämää sateessa, auringossa ja nuotion hehkussa. Sokeria suupielillä, kikatusta teltasta, kukkia hiuksissa ja pusuja poskille.   Vietän tänään viimeistä…

Häät, avioliitto ja parisuhdeloma

Häät, avioliitto ja parisuhdeloma

    Olen ollut mieheni kanssa pariskunta jo kohta kahdeksan vuotta. Se tuntuu välillä niin lyhyeltä, silti niin pitkältä ajalta. Mukaan mahtuu kaksi lasta, pari yhteistä lemmikkiä, hautajaisia, surua, väsymystä, iloa, pusuja, tohtorin tutkinto, muutto yhdessä ihan outoon kaupunkiin, pari uutta työpaikkaa, liitto pankin kanssa, jännittäviä tilanteita ja monta uutta ystävää. Kahdeksan vuotta tavallista elämää…

Metsänkylän alpakat ja kotimaista alpakan villaa

Metsänkylän alpakat ja kotimaista alpakan villaa

Metsänkylän navetta ja sen loistava anti Kävimme äitienpäivänä pitkästä aikaa maatilamatkailemassa. Lähistöltä löytyy kolmekin todella kivaa tilaa, ja tällä kertaa suuntasimme niistä lähimpään. Metsänkylän navetta kasvattaa alpakoita, myy vanhoja talojen uusia ja vanhoja varaosia, sekä sunnuntaisin tarjoaa vielä aivan loistavia kahvilan antimia koko perheelle. Tällä kertaa suuntasimme äitienpäivän kunniaksi kahville ja pannukakulle, ja siinä samalla…

Tukholma lapsiperheen näkökulmasta

Tukholma lapsiperheen näkökulmasta

  Matkustamme säännöllisen epäsäännöllisesti Tukholmaan ystäväperhettämme tapaamaan. Matka Hämeenlinnasta Tukholmaan koostuu aina matkan tärkeydestä, erilaisista kulkuneuvoista ja eväshetkistä. Pillimehut ovat yleensä tyhjentyneet junassa jo ennen Riihimäkeä, ja Helsingissä voi ihmetellä ratikkaa, laivoja ja lopulta Pikku Myytä, Harri Hyljettä tai Muumipeikkoa. Laivalla taas on musiikkia, ruokaa, leikkipaikkaa, portaita, hytin sängyt, meri laivan ikkunoista, kesäisin temppurata laivan…

Rakkauden joulu

Rakkauden joulu

  Pitkään ja synkkään syksyyn onkin kaivattu lämpöä ja rakkautta. Aattoaamun jännitys tiivistyikin huippuunsa ei niinkään joulupukin odottamisen vuoksi, vaan uuden sukulaisen syntymisen jännitykseen.Samaan aikaan kun me muut availimme lahjakääreitä, käärittiin sairaalassa kapaloon lasten uusi serkku. Aika mahtava aloitus joululle, vaikka itse vauvaa emme ehtineetkään vielä nähdä.   Ilo ei loppunut uuteen serkkuun, vaan hieman…

Kesän ilot

Kesän ilot

  Sateisena kesäaamuna on hyvä jo kerrata mennyttä lomaa. Olemme nähneet, kokeneet, maistaneet ja olleet yhdessä. Välillä on toki riidelty, mutta myös halattu, pussattu ja naurettu. On nähty sukulaisia, mummoja, pappoja, serkkuja, muumeja, kavereita, koiria, kissoja, setiä, tätejä ja enoja. Törmätty vanhoihin luokkatovereihin ihmeellisissä tilanteissa ja muisteltu vanhoja aikoja.   Kesä on heittänyt aivot narikkaan,…

Pärnu lasten kanssa

Pärnu lasten kanssa

  Tänä kesänä sattui niin sopivasti että vietämme kesän ainoan yhteisen lomaviikkomme nyt toukokuussa. Viime vuonna tähän aikaan oli jo mukavat helteet ja ne mielessä päätimme pysytellä täällä skandinaavisessa ilmastossa kevättä katsellen. Katseemme suuntasivat siis naapurimaihimme ja niiden aktiviteetteihin. Tai oikeastaan matkantarjoajien valikoimiin ja pikaisiin päätöksiin lapsilta kysymättä.   Tähän asti lomakohteemme ovat valikoituneet sattumanvaraisesti….

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!