Pilvi-mobile

Pilvi-mobile

  Sukuun, ystäväpiiriin ja työyhteisöönkin on syntynyt vuoden aikana paljon vauvoja. On tarvinnut keksiä mukavia lahjuksia ja täytettä alkupaketteihin. Olen sekä ommellut että virkannut vauvanpeittoja, ja nyt talvella tein pari mobilea vauvoille.   Idea on siis helppo. Piirrä pilvi kankaalle, leikkaa kaksinkertaisena ja kaivele tilkkulaatikosta sopivia kankaita pisaroiksi. Toiseen mobileen ompelin vielä myös salaman ja…

Itse tehty minttutee

Itse tehty minttutee

  Viime kesänä ostin hetken mielijohteesta puskan minttua, istutin sen ruukkuun ja jäin odottamaan. Jokunen viikko myöhemmin kiitin onneani etten istuttanut sitä suoraan maahan, sillä nyt takapihastamme vähintään puolet olisi varmaan mintun valloittamaa. Onneksi siis järki tai vaisto toimi, ja nyt minttu jäi ainoastaan ruukun sisäpuolelle, sekä kasvoi yllättäviin mittoihin.   Kesän parasta antia oli…

Perinteinen joululahja isovanhemmille

Perinteinen joululahja isovanhemmille

  Lasten synnyttyä annoimme kahtena ensimmäisenä vuonna kirjat lasten kuvilla varustettuina. Viime vuonna en osannut karsia siitä 20 000 kuvan määrästä niitä suosikkejani kirjaan asti, joten hieman oikaisin ja tein kalenterit.  Se oli niin hyvä idea, joten toteutimme saman myös tänä vuonna. Eli suomeksi sanottuna olin vain liian laiska keksimään uutta ideaa.   Tällä kertaa…

Ompelijan joulukuusi

Ompelijan joulukuusi

    Jokainen ompelija tarvitsee itselleen joulukuusen. Voi tehdä itse koristeet pienimmistäkin tilkuista, tai kiireen vallatessa tehdä vain yhden jouluisen viirin. Paljon siihen ei tarvita, mutta juuri sen verran että saa jouluisen olon ja hyvän mielen.   Joulukuusen koriste ommellen leikkaa pyöreitä ympyröitä haluamastasi kankaasta, vanhat verhot tai muut pienet tilkut on tähän hyviä. Ompele…

Teippikuusi ikkunassa

Teippikuusi ikkunassa

  Nyt jo toisena vuonna peräkkäin teimme lasten kanssa joulukuuset teipistä. Emme ole jouluaattoa kotona, joten pieni kuusen oksa saa riittää meille tänäkin vuonna. Jotain puuta olisi silti kiva koristella nyt jo etukäteen, joten tänä vuonna kuuset tehtiin suoraan ikkunaan. Koristeet näkyville heti naapureidenkin iloksi.   Blogiringin joulukalenterin lisäksi osallistun tänä vuonna Käsityöblogien joulukalenteriin. Koko…

Kolmevuotiaan synttärit

Kolmevuotiaan synttärit

  PikkuSisko täytti viime viikolla kolme vuotta. Tämä on ollut päivän selvää lapsen uhmaiän huomioon ottaen, ja kaiken oman syksyisen sähellyksen keskellä ajatus syntymäpäivien leivonnaisista tuntui hieman ahdistavalta. Jotenkin onnistuin kuitenkin tekemään näistä juhlista rennoimmat pitkästä aikaan.   Kolmevuotias PikkuSisko toivoi mansikkakakkua, prinsessoja ja Elsa Barbieta. Viime vuoden jäätelökakku vaihtui siis hitusen hankalampaan tavalliseen kakkuun,…

Uudistettu lastenhuone

Uudistettu lastenhuone

  Neljän vuoden aikana tämä pieni lastenhuone on kokenut paljonkin muutoksia. Viimeisimmät muutokset teimme pari viikkoa sitten maalilla jos toisellakin. Lapset olivat ehtineet saada aikaan liian paljon turhia riitoja kerrossängyn ylimmästä osastosta, joten päätimme lopettaa riidat ennen kuin niitä puidaan 15 vuoden päästä kalliisti terapeutilla. Siispä kumpikaan ei nuku yläsängyssä.     Lapset halusivat pinkin…

Helpot pensaspavut

Helpot pensaspavut

  Kylvin alkukesästä ihan pieneen normaaliin parvekelaatikkoon hieman pensaspapuja. Vai onkohan nämä nyt taitepapuja, ranskalaisia papuja tai ihan vaan vihreitä pitkiä papuja. En tiennyt mitä odottaa, enkä sen suuremmin kyllä lannoittanut tai tehnyt muitakaan temppuja.   Parisen viikkoa sitten katselin hämmästyneenä etanoiden syömien lehtien alle. Niin vain niistä vaaleista kukista oli kuin olikin tullut satoa,…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!