-Supersuositut käsityöohjeet

Helpot pensaspavut

IMG_7100

IMG_7106

 

Kylvin alkukesästä ihan pieneen normaaliin parvekelaatikkoon hieman pensaspapuja. Vai onkohan nämä nyt taitepapuja, ranskalaisia papuja tai ihan vaan vihreitä pitkiä papuja. En tiennyt mitä odottaa, enkä sen suuremmin kyllä lannoittanut tai tehnyt muitakaan temppuja.

 

Parisen viikkoa sitten katselin hämmästyneenä etanoiden syömien lehtien alle. Niin vain niistä vaaleista kukista oli kuin olikin tullut satoa, jota sai kerätä pois pariinkin otteeseen. Melkein koko etuterassimme tuottoisin kasvi. Ja nättikin vielä.

 

Tärkeintä pensaspavun valmistuksessa on kiehautus ennen syömistä. Raaka papu voi olla jopa hieman myrkyllinen, mutta nopea 5-7 minuutin kiehautus saa pavut oikein kunnollisiksi eri ruokiin. Minä tein ne tällä kertaa valkosipulin, tomaatin ja fetan kanssa höystettyinä.

 

Feta-pensaspapuhöystö

Paljon pensaspapuja

2 kotimaista tuoretta tomaattia

1-2 valkosipulin kynttä

puoli pakettia fetajuustoa

oliiviöljyä

 

Leikkaa pavuista kuivat päät pois, ja keitä niitä väljässä vedessä noin 5-7 minuuttia. Huuhtele.

Murskaa valkosipuli ja pilko tomaatit. Paista niitä kuumalla pannulla oliiviöljyssä hetki, ja lisää joukkoon pavut. Paista kunnes tomaattinen neste on haihtunut, ja mausta vielä suolalla ja pippurilla. Nauti murennetun fetajuuston kanssa.

 

IMG_7114

IMG_7117

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Hernerouheella paneroidut leipäjuustot

  Olen pitkään kaipaillut nopeita ja uusia arkiruokia. Kun sitten Instagramissa törmäsin mahtavan Mamma rimpuilee-blogin ohjeeseen hernerouheella paneroiduista leipäjuustoista, en

Lehtikaalipasta

  Oman terassin ensimmäistä satoa alkaa vihdoin saada lautaselle asti. Keväällä kaupasta ostettu ja kynitty lehtikaali tuotti uuden sadon terassillamme,

Mustatorvisienipiirakka

  Olemme tänä syksynä päässeet kerran sienestämään. Olisimme varmaan saapuneet siltäkin reissulta tyhjin käsin kotiin, ellei lapsi olisi löytänyt suurta

Itse tehty minttutee

  Viime kesänä ostin hetken mielijohteesta puskan minttua, istutin sen ruukkuun ja jäin odottamaan. Jokunen viikko myöhemmin kiitin onneani etten