-Supersuositut käsityöohjeet

Uudistettu lastenhuone

lastenhuone_ennenIMG_8286

IMG_7703

IMG_7706

IMG_8288

 

Neljän vuoden aikana tämä pieni lastenhuone on kokenut paljonkin muutoksia. Viimeisimmät muutokset teimme pari viikkoa sitten maalilla jos toisellakin. Lapset olivat ehtineet saada aikaan liian paljon turhia riitoja kerrossängyn ylimmästä osastosta, joten päätimme lopettaa riidat ennen kuin niitä puidaan 15 vuoden päästä kalliisti terapeutilla. Siispä kumpikaan ei nuku yläsängyssä.

 

IMG_8282

IMG_8284

IMG_7701

 

Lapset halusivat pinkin seinän. Sen toveriksi valittiin harmaa, ja kalusteita ei lähdetty nyt uusimaan. Uudet verhot tarvitsisi etsiä kaapista, tai ommella vaikka kokonaan uudet. Parin viikon haastellisten nukkumaan menojen jälkeen uusi huone alkaa olla jo lapsienkin mieleen ja tasapuoliset omat sängyt oli järjettömän hyvä ratkaisu juuri tähän saumaan.

 

Seinillä on lasten itsensä askartelemat prinsessat. Haaveilen isoista kuvista myös lapsista itsestään ja pari muutakin sisustusideaa on vielä toteuttamatta. Pieni huone taipuu yllättävän moneen, vaikka yksi seinä on täynnä kaapinovia ja patterikin asettaa omat haasteensa. Yksinkertainen on kuitenkin ihan toimivaa.

 

IMG_8287

IMG_8293

 

Jämäkangasmaton tekoon vinkit löytyy helposti kahdesta eri postauksestani alkuvuodesta

Jämäkangasmatto

Iso jämäkangasmatto

 

Ja farkuista tehdyt päiväpeitot

2 thoughts on “Uudistettu lastenhuone”

    • Kiitos Minna! Ei sitä paljon tarvita, kun saa jo ihan uuden ilmeen. Nyt kun valkoisen päälle maalattiin tuo pinkki, niin huomattiin että seinät olisi pitänyt tasoittaakin uudelleen. Mutta noh, vähän rosoisempi meininki tällä kertaa 😉

      Vastaa

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Joulukalenteri 2014

  Kuulun siihen outoon vähemmistöön, joka ei ole koskaan omistanut suklaakalenteria. Haluan jatkaa tätä perinnettä myös omille lapsilleni, ja koska

Koululaisen oma huone

Taloa ostaessamme laskimme, että lapset tulevat jossain kohtaa samaan omat huoneet. Niiden pyytäminen alkoi viime syksynä, ja lopulta nyt parin

Suomalainen kerrossänky

  Kesälomamme heti alkumetreillä teimme reissun ystäviemme luokse kerrossänky taka-ajatuksena. Sata puista palaa saatiin sopivasti mahtumaan Opelimme perään, josta ne