| | | | | | | |

Maalattu matto

 

IMG_5957

IMG_5954

IMG_5959

 

Kierrättämisessä parasta on saada tuote uudelleen käyttöön vain pienellä muokkauksella. Meidän haasteenamme on jo pitkään ollut eteisen matto, joka kerää niin kissojen oksennukset, kurat  ja hiekat, kuin myös vieressä olevan vessan kissanhiekatkin. Mattoon kertynyt tahroja yksi jos toinenkin vaikka pesu onnistuukin kesäisin helposti oman kylpyhuoneen lattialla.

 

Tahraiseen mattoon sain kuitenkin hyvän vinkin mahtavasta Matto x 30 -kirjasta. Ritva Tuomen ja Susanna Uusitalon kirjassa on uusia ja vanhoja tapoja muokata vanhoja mattoja, ja toisaalta myös vinkkejä tehdä uusia mattoja vanhoista materiaaleista. Olen jo kaksi kertaa lainannut kirjan kirjastosta, sillä vinkit ovat vain niin oivaltavia.

 

Ennen kirjan lukemista mieleeni ei ollut tullut mieleenkään maalata mattoa. Mutta kun sitä miettii, niin maton maalaushan on kekseliäs ja loistava idea! Niinpä siis pesin eteisen maton, annoin kunnolla kuivua ja kävin iltamyöhään ostamassa purkin maalia. Teippasin viivoja, maalasin ja annoin lisää kuivua.

 

Matto sai kaipaamansa lisäajan eteisestämme. Tämä tuli huomattavasti edullisemmaksi kuin uuden maton osto, ja aion kokeilla myös maton pesemistä maalaamisen jälkeenkin. Mikäli uusia isoja tahroja ilmestyy, voi viivoja maalata päälle vielä poikittain. Tai tehdä muita kuvioita, sillä maalia jäi vielä jäljellekin.

 

Kirjassa on myös vinkkejä puuvillamaton värjäykseen, joten suosittelen lukemaan. Ja minä palautan kirjan nyt kirjastoon, jotta joku teistä voi lainata sen seuraavaksi.

 

 

IMG_5984

IMG_5981

IMG_5972

IMG_5971

IMG_5979

 

 

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

    1. Hei A, muistaakseni käytin jotain kestävämpää huonekalumaalia, vai olisikohan ollut akrylaattimaali. No maalikaupasta joka tapauksessa, sellainen pieni purkki taisi mennä lähes kokonaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *