Puisen työpöydän uudistaminen ja maalaaminen

Puisen työpöydän uudistaminen ja maalaaminen

Eskarilainen muuttui nopeasti koululaiseksi, ja vain vuosi ison remontin jälkeen, muuttui huoneen ilme jälleen. Osasyynä oli niin kissan jalkaleikkauksen vaatiman eristys, kuin myös jouluna lahjaksi saadut rummutkin. Huoneeseen ei siis enää mahtunut siellä aiemmin ollut perintönä saatu pyöreä pöytä. Kierrätetty pöytä ja sen maalaus Eräällä reissullani paikalliseen kierrätyskeskukseen näin ohimennen tavallisia työpöytiä rivissä. Tajusin, että…

Traakkipuun versottaminen

Traakkipuun versottaminen

Olen aina halunnut kotiin paljon viherkasveja. Osa niistä kuitenkin menehtyy syystä tai toisesta vuosien saatossa, mutta osan olen saanut pidettyä hengissä jopa 20 vuotta. Perintötraakkipuu Parasta on se, kun saa yhdestä emopuusta versottaa monta uutta kasvia. Näin tein esim isolle perinnöksi saamalleni traakkipuulle. Tämä traakkipuu on nähnyt ja kokenut. Minä muistan sen seisoneen mummolan parvekkeen…

Ekologisin joulukuusi

Ekologisin joulukuusi

Paljon on ollut puhetta ekologisista tavoista ja puiden kasvattamisesta. Itse yritän elää mahdollisimman säästeliäästi, niin rahapussia kuin luontoakin kohtaan. Se koskee myös joulua, joten olemmekin jo pitkään miettineet myös joulukoristeiden ja joulukuusen ekologisuutta. Ekologinen joulukuusi Onko ekologisempaa kaataa joulukuusi metsästä joka joulu, vai nauttia samasta muovikuusesta 30 vuotta? Molemmissa on huonot puolensa, sillä myös tarhakasvatettu…

Uusi teemuki, kotimaista keramiikkaa

Uusi teemuki, kotimaista keramiikkaa

Olen kesän mittaan haaveillut uudesta teemukista. Sen tulisi olla tarpeeksi iso, miellyttää silmää ja näyttää hyvältä instakuvissa. Sen tulisi jotenkin sopia siis yhteen myös neuleiden ja kameran kanssa, olla vähän rouhea ja silti toimiva. Etsin aina välillä kevään mittaan silmilläni kaupoista mukia, kunnes ystäväni huomautti minun kaipaavan paikallista keramiikkaa. Hän olikin oikeassa, sillä toki haluan…

Mehevä vegaaninen marjapiirakka

Mehevä vegaaninen marjapiirakka

Kesän marjasatoa on poimittu pihalta suihin jo viikkoja. Niitä on napsittu aamupalaksi, jugurtin joukkoon ja leivontaan. Olen tehnyt marjapiirakoita raparperipiirakan ohjeellani, joka sopii hyvin siis myös marjoilla. Viikonlopun vieraille tein kuitenkin uuden piirakan punaviinimarjoista ja vegaanisista aineista. Ajattelin ensin testata ihania viherherukoita, mutta ne olivatkin kadonneet pensaasta jo lähes kokonaan parempiin suihin. Tämän helpon ja…

Pieni nuotiopaikka omaan pihaan tulipadalla

Pieni nuotiopaikka omaan pihaan tulipadalla

Talon edelliset asukkaat olivat jättäneet pihan kauniin tulipadan. Minulla tosin kesti vuosi tai kaksi ennen kuin tajusin sen käyttötarkoituksen. Kun sitten viime kesänä aloin haaveilla pienestä tulisijasta omassa pihassa, päätimme rakentaa sen nimenomaan tulipadan ympärille. Teimme tulisijalle tilaa pihan keskellä olevan perennapenkin viereen. Siinä sattui olemaan tarpeeksi tasainen kohta sekä kiviä jo valmiiksi. Kaivoimme siis…

Asuntomessut 2019 käsityöläisen silmin

Asuntomessut 2019 käsityöläisen silmin

Olemme ottaneet puolison kanssa perinteeksi käydä Asuntomessuilla joka heinäkuu. Tänäkin vuonna suuntasimme siis Kouvolaan, ja tälläkin kertaa halusin etsiä nimenomaan käsitöiden näkyvyyttä messuilla. Lisäksi tarkastelimme erilaisia kylpyhuoneratkaisuja ja vessoja, lähinnä oman talon tulevat remontit huomioon ottaen. Huomioin siis paljon tekstuureja. Valkoisten seinien tilalle oli tullut puuta, tummia seiniä ja jopa värejä. Varsinkin senioreille suunnitellut ja…

Mahtava raparperipiirakka, vegaaninen

Mahtava raparperipiirakka, vegaaninen

Kevät on raparperin sesonkiaikaa, ja nyt sitä saa niin toreilta, kaupoista kuin vaikka erilaisista kaupunkiosien ryhmistäkin. Monille tulee raparperia yli oman käytön, jopa hyvällä tuurilla voit saada sitä jopa ilmaiseksi. Itse olen suuri raparperin ystävä. Parina edellisenä vuotena satomme on jäänyt tosin niukaksi raparperin siirtämisen ja kuivuuden vuoksi, mutta tänä keväänä pääsin vihdoin juhlimaan kunnon…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!