Tekstiilijätteen kierrätys

  • Miten päästä alkuun korjaamisessa ja paikkaamisessa?

    Olen jo jonkin aikaa tarkkaillut omaa kuluttamista todella kriittisesti. Vuosien aikana kaappeihin ja laatikoihin on kertynyt niin vaatteita, kuin myös käsityötarvikkeita. Olen säännöllisesti kyllä myös luopunut tavaroista ja kankaista muuttojen yhteydessä. Olen katsonut tarkkaan mitä ostan, ja siirtynyt enemmän korjaamisen ja paikkaamisen inspiroivaan tekemiseen. En minäkään toki täydellinen ole, mutta pienin askelin pyrin kohti vähempää…

  • Vanhoista kuluneista housuista lapselle leggingsit

    Minulla on odottanut jo jonkin aikaa kasa vanhoja leggareita, ajatuksella että teen niistä jotain. Samaan aikaan lapset ovat kasvaneet taas pituutta, ja isomman jo vähän liian lyhyet housut löysivät paikkansa pienemmän jalasta. Päädyinkin siis pohtimaan, saisinko hyödynnettyä vanhoja leggareitani uusiksi lapsen housuiksi. Kuminauhan hyödyntäminen Halusin eniten hyödyntää mahdollisimman paljon vanhoja saumoja. Lähinnä ainakin vyötärökuminauhan, ilman…

  • Ekologisin vaate löytyy vaatekaapistasi

    Välillä eteeni tulee keskusteluja, joissa tiedustellaan ekologisinta vaateyritystä. Halutaan siis ostaa mahdollisimman ekologinen ja eettisesti tuotettu vaate, ja kysytään mistä niitä saa ostaa. Vastaus on selvä. Se löytyy jo omasta vaatekaapistasi! Kyllä, sinulla on jo se ekologisin vaate. Tämä voi kuulostaa tylsältä, oudolta ja erikoiselta, ja pitkään minäkin vähän pyristelin vastaan. Mutta näin se vaan…

  • Kuntien mahdollisuudet tekstiilienkierrätyksessä?

    Olen jo jonkin aikaa miettinyt kunnan ja kaupunkien tehtäviä tekstiilien kierrättämisessa. Pikamuoti on yksi saastuttavimmista teollisuuden aloista, ja se saastuttaa jo nyt enemmän kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä. Silti kunnan näkökulmasta meillä tuntuu olevan aika vähän vaikutusvaltaa juuri tekstiilien kierrättämiseen. Suurin haaste on itse kuluttajat, vaatteiden kierrätys, jatkojalostus ja koko vaatteen elinkaari. Toki myös kunnilla…

  • Tasaisen helman ompelu magneettiohjaimella

    Kaupallinen yhteistyö Pfaff Suomi Helman ompelu voi usein olla haastavaa. Varsinkin kaareva helma tuottaa usein hikeä ja vähän kiroiluakin, varsinkin jos sitä ei jaksa auttaa silityksellä. Muutenkin helma pitäisi saada tasaiseksi, mutta miten? Parhaat vinkit helman ompeluun Tämä mekko meni asiakkaalle. Kankaat löytyivät kierrätyskeskuksesta, ja helmaa fiksattiin pariin kertaan. Aina ei siis välttämättä onnistu ensimmäisellä…

  • Lapsen housujen korjaus

    Minua on odottanut jo pitkään housukasa, tarkalleen ottaen 8 rikkinäiset housut. Osa lapsien suosikkeja, osa saanut osumaa jo uransa alkuvaiheessa. Pidettyjä kaikki, ja tarpeellisia vaatekaapin peruskappaleita. Siispä vappuna pidin pitkästä aikaa korjausaamun. Tämä kannattaakin tehdä aina sarjatyönä, ja mielellään valita paikoiksi vielä lähes saman värisiä kankaita, jolloin aikaa ei kulu lankojen vaihtamiseen. Tärkeintä on muistaa…

  • Eduskuntavaalit käsityöläisen näkökulmasta

    Vaalikausi on täällä taas. Siltä ei voi enää välttyä, ja se vaikuttaa monen elämään. Varsinkin vaalien jälkeiset hallitusneuvottelut, joilla onkin se suurin merkitys. Käsityöläisen näkökulmasta oikean ehdokkaan valinta on haastavaa. Vaalikoneissa ei alaa juuri sivuta, kuin korkeintaan yrittäjien näkökulmasta. Mutta kestävän kehityksen ja käsityöopetuksen näkökulmasta asiaa kannattaa kuitenkin miettiä. Ja koska äänestämisellä on merkitystä, voi…

  • Vanhasta neuleesta kierrätetty lanka

    Tavallisesta sileästä langasta neulottu lanka on käyttökelpoinen usein todella pitkään. Varsinkin laadukas villa kestää myös purkamisen ja uudelleen neulomisen, kunhan vain tietää siihen helpot niksit. Suurin haaste on kiemurainen lanka, mutta onneksi siihenkin löytyy ratkaisu! Neuloin joku vuosi sitten lapselle pipon, joka on käynyt jo pieneksi. En ollut neulonut vuosiin palmikoita, ja kehittelin parin eri…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!