Käsityöt

  • Vetoketjun vaihto ja korjaus helposti

      Ostin kirpputorilta lapselle välikausisetin sovittamatta sitä lapselle suoraan paikanpäällä, ja maksoin setistä vielä itselleni epätyypillisen korkean hinna. Jo ensimmäisellä käyttökerralla takin vetoketju kuitenkin aukesi kesken leikin, ja samoin kävi myös seuraavalla kerralla. Myöhemmin toiset vanhemmat osasivat kertoa kyseessä olevan ns. tyyppivika kyseisissä takeissa, joten ei auttanut muuta kuin miettiä vetoketjun vaihtoa.   Kyseessä on…

  • Lapsen suunnittelema paita

      Kuten kesän aikana on nähty, on IsoSiskosta tullut tarkka vaatteistaan. Salapoliisityön jälkeen sain kaivettua hänestä irti suosikkivärejä, mutta jotta käyttöön saataisiin oikeasti suosikkivaatteita, päätin antaa lapsen suunnitella itse oman paitansa.   Hänellä oli tarkka visio lopputuloksesta. Tällä kertaa käytimme jo kaapista löytyviä kankaita, ja neutraaliksi väriksi valikoitui Käpysen kotimainen joustocollege. Löysin vielä jostain hamstraamani…

  • Kellohelman kaavoittaminen

      Minulta on pyydetty kesällä ompelemaan liehuvahelmaisia mekkoja. Olen aiemmin ommellut enemmänkin helmasta rypytettyjä versioita, joten lapsen toiveesta ajattelin helmaa uudelta pyöreältä näkökulmalta. Eli kellohelmaa sen olla ja pitää, ja voi kuinka iloiseksi lapsi tulikaan!   Kellohelmahan on universaali ja erittäin helppo ratkaisu niin mekkoihin kuin hameisiinkin. Mittaamalla oman vyötärönympäryksen ja helman pituuden, saa kellohelman…

  • Mustavalkoinen mekko

      Kotimaisilla kangaskaupoilla on kilpailua. Olen seurannut alaa yli 10 vuotta, ja tällä hetkellä tarjonta on todella laajaa. Tämä ei ehkä näy katukuvassa, mutta nettikaupoissa riittää jokaiselle jotakin. Uusin tulokas on Neuloskauppa, joka myy siis Neulomon vaatteissa käytettyjä kankaita.   Tämä oli minulle mahtava uutinen, sillä olen halunnut päästä hiplaamaan kankaita, ja varsinkin ompelemaan niistä…

  • Itse ompelemalla säästää?

      Usein ompelutaitoinen ihminen saattaa saada kehujen lisäksi pohditaa siitä, kuinka itse tehden varmasti säästää paljon rahaa. Ei tarvitse käydä kaupoilla, vaan voi tehdä vaatteet itse alusta alkaen. On totta, että esim. vielä 80-luvulla ompelutaitoinen vanhempi säästi rahaa ompelemalla lastenvaatteet itse, mutta säästääkö enää nykyään?   Ompelun aloitus Ompelun aloittamiseen tarvitaan toki tiettyjä koneita ja…

  • Liukuvärjätyt sukat La Fee Fil langasta

      Olen rakastunut.   Siinä Neulefestareiden kojulla vielä mietin raaskinko sittenkään, kun on vähän hintavaa. Suolaisen kallista suoraan sanottuna. Mutta kun muutkin osti, oli minunkin pakko. Ja onneksi ostin, rakkaus syttyi heti kun aloitin neulomaan. Niin äärimmäisen pehmeää, kuin silkkiä sormien välissä!   Koimme yhdessä ilta-auringon Jyväsjärven rannalla. Siellä samassa paikassa lavatanssisalin vierustalla, missä join…

  • Bambimekot

      Lomalla on ollut aikaa viettää tunteja ompelukoneen ääressä. Kun leikkaan yhden mekon, on sama kangas leikattava aina kokonaan loppuun. Mekko vaatii leggingsit tai caprit, ne vaatii eri väriset langat, ja vielä neljäskin kangas sopii uusiin lankoihin. Eli kierre on valmis, ja valmista tuleekin yleensä sarjatyönä.   NOSHin bambien ompelu lähti lasten shortsien toiveesta. Näin…

  • Neuletakki silkkivillasta

      Pari viikkoa sitten sain valmiiksi pitkään puikoilla olleen ikuisuusprojektin. Moni teistä varmaan näkikin Instagramissa pitkään kuvia Pirtin kehräämön villalangoista ja hitaanlaisesti sujumisesta neulomisesta. Kuten olen aiemminkin todennut, minulle tärkeintä ei ole aina se päämäärä, vaan itse matka.   Ostin langat siis jo jokin aika sitten ihanasta Titityystä. Suunnittelin neuleen Tuulia Salmelan Neulo saumattomasti ylhäältä…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!