Kaarrokeneulepaita kirjoneuleella, Orvokkipelto-paita
Kaunis kirjoneule vallitsee koko kaarrokkeen leveydeltä. Valitse paitaan omat suosikkivärisi ja neulo lumoava paita ylhäältä alas saumattomasti!
Kaunis kirjoneule vallitsee koko kaarrokkeen leveydeltä. Valitse paitaan omat suosikkivärisi ja neulo lumoava paita ylhäältä alas saumattomasti!
Solmupannan voi neuloa kaksivärisenä patenttineuleena, ja tähän sopii erittäin hyvin myös jämälangat. Katso video-ohje ja neulo oma solmupanta!
Hennoimmillaan-peitto on pehmeä, syleilevä ja katseet vangitseva peitto. Peitosta voi neuloa niin ison kuin mihin oma into ja langat riittävät, ja se vangitsee katseen jo kaukaa. Peitto on raidoitettu yllättävän vähillä väreillä, mutta silmä näkee silti raitoja ja värejä niitäkin enemmän. Se ehkä onkin tämän peiton juju, hennosti ja huomaamattomasti peitto ottaa katsojansa omakseen. Neulottu…
On monia tapoja päätellä neule. Kun kyseessä on esim pipo, sukan kärkikavennukset tai muu kohta johon tulee saada napakka päättely, sopii tavaksi usein silmukointi. Itse käytän silmukointipäättelyä eniten sukkiin. Joko siis kärkikavennusten jälkeen, tai vaihtoehtoisesti viimeisenä neulottavaan kantapäähän. Tällä kertaa neuloin sukat varpaasta varteen, ja kantapään aivan viimeisenä. Tällöin päättely on kuten tekisi kärkikavennuksia, mutta…
Pitkät ja mielenkiintoiset sukat syntyvät raidan ja yksivärisen yhdistelmästä. Kun sukka aloitetaan neulomaan varpaasta, voi vartta jatkaa niin pitkään kuin lanka riittää!
Nurin nurin-lapsen villapaita neulotaan saumattomasti ylhäältä alas. Tähän villapaitaan saa neulottua myös pienet kerät jämälankoja. Kokeile ja ihastu!
Kuinka neulotaan varpaasta varteen aloitettuun sukkaan tavallinen kantapää? Käsityökekkereiden video- ja kuvallisilla ohjeilla onnistut varmasti, eikä sukan neulontasuuntaa huomaa valmiista sukasta.
Osa kirjoista saatu arvostelukappaleina Kustannus Mäkelältä Uusia kiinnostavia käsityökirjoja ilmestyy säännöllisesti. Itse luen aina kausien uutuusluettelot, ja odotan tämänkin syksyn uutuuskirjoja innolla. Usein luen käsityökirjoja kuitenkin ihan vain inspiraation vuoksi. Katson kuvia, värejä, kuvioita ja haen tunnelmaa. Siihen sopii usein sisustuskirjakin, mutta käsityökirjat tuovat silti itselleni tietynlaisen rauhan. Kesän ja kevään aikana julkaistiin jo sen…
Selasit loppuun!
Selasit loppuun!
Ostoskori on tyhjä.