Käsityöt kierrättäen

Käsitöitä voi tehdä myös kierrätystarvikkeista, vanhoista kankaista ja langoista. Täältä löydät ohjeita kierrätysaiheisiin käsitöihin.

  • Kesäiset shortsit lapsille

    Lapset jättivät minulle ompelutilauksensa jo joku aika sitten. Ensimmäisten helteiden saapuessa yksiäkään lyhyitä housuja ei kuitenkaan löytynyt, ja jo kolmannen hellepäivän aamuna kaikki t-paidatkin olivat pesussa. Aikaisin jätetty tilaus ei siis toiminut, sekään. Mutta pienellä (aika isolla) painostuksella sain kuin sainkin ommeltua shortsit lasten hoitopäivän aikana. Ompelin kahdet, joita molemmat voivat myös surutta käyttää. Näiden…

  • Lapsen housujen korjaus

    Minua on odottanut jo pitkään housukasa, tarkalleen ottaen 8 rikkinäiset housut. Osa lapsien suosikkeja, osa saanut osumaa jo uransa alkuvaiheessa. Pidettyjä kaikki, ja tarpeellisia vaatekaapin peruskappaleita. Siispä vappuna pidin pitkästä aikaa korjausaamun. Tämä kannattaakin tehdä aina sarjatyönä, ja mielellään valita paikoiksi vielä lähes saman värisiä kankaita, jolloin aikaa ei kulu lankojen vaihtamiseen. Tärkeintä on muistaa…

  • Eduskuntavaalit käsityöläisen näkökulmasta

    Vaalikausi on täällä taas. Siltä ei voi enää välttyä, ja se vaikuttaa monen elämään. Varsinkin vaalien jälkeiset hallitusneuvottelut, joilla onkin se suurin merkitys. Käsityöläisen näkökulmasta oikean ehdokkaan valinta on haastavaa. Vaalikoneissa ei alaa juuri sivuta, kuin korkeintaan yrittäjien näkökulmasta. Mutta kestävän kehityksen ja käsityöopetuksen näkökulmasta asiaa kannattaa kuitenkin miettiä. Ja koska äänestämisellä on merkitystä, voi…

  • Lankku- tai parkettilattian hionta, vahaus ja sävytys

    Jo yli kaksi vuotta sitten talokaupoilla kierrellessäni minulle kävin nopeasti selväksi, että halusin kodin jossa on paljon puupintoja. Tämän kodin ilmeessä ihastuin toimivaan pohjaratkaisuun, maalattuihin puupaneeleihin ja yläkerran parkettilattiaan. Minua kiehtoi ajatus parkettilattian hiomisesta ja uudelleen sävyttämisestä, jota olin pohtinut jo edellisessä asunnossammekin. Talossa on tehty paljon remontteja, osa ei niinkään viimeistellysti. Lattian osalta alakerrassa…

  • Hihojen resorien korjaaminen ilman ompelukonetta

    Minulta on toivottu paljon korjausvinkkejä, joita voisi tehdä myös ilman ompelukonetta tai saumuria. Tämä on erittäin hyvä toive, sillä läheskään kaikissa kodeissa ei tosiaan ole enää ompelukonetta, eikä sellaista aina löydy edes lainaksi. Siksi korjaamista voi opetalla myös tekemään käsin, ja sitä oppii nimenomaan parhaiten tekemällä. Joustavia lastenvaatteitakin voi korjata käsin. Vähän samoin kuin sukkahousujen…

  • Vanhasta neuleesta kierrätetty lanka

    Tavallisesta sileästä langasta neulottu lanka on käyttökelpoinen usein todella pitkään. Varsinkin laadukas villa kestää myös purkamisen ja uudelleen neulomisen, kunhan vain tietää siihen helpot niksit. Suurin haaste on kiemurainen lanka, mutta onneksi siihenkin löytyy ratkaisu! Neuloin joku vuosi sitten lapselle pipon, joka on käynyt jo pieneksi. En ollut neulonut vuosiin palmikoita, ja kehittelin parin eri…

  • Lapsen sukkahousujen paikkaus

    Niin lapsi kuin minäkin, olemme kausittain sukkahousuihmisiä. Varsinkin talvella villasukkahousut ovat yleensä ne omat suosikkini, ja lapsi taas tykkää sukkahousuista mekkojen kanssa. Jokainen kuitenkin tietää, että niihin tulee myös reikiä. En ole vielä keksinyt miten paikkaisin omat sukkahousuni. Suurin osa rei’istä kun tulee joko haaroihin tai varpaiden kohdalle, ja ja sukkahousujen korjaus vaan jotenkin tuntuu…

  • Sopiva keinutuoli

        Olen innostunut pitkästä aikaa paikallisen kierrätyskeskuksen valikoimista. Suurin syy tähän on valtavat nappilaarit, kierrätyskankaat ja jopa iso valikoima vetoketjuja. Siispä kun eräänä päivänä kävin nappiostoksilla, satuin ostamaan myös nojatuolin. Yritän välttää vahinko-ostoksia, mutta joskus meillä kaikilla on heikot kohtamme. Olen haaveillut keinutuolista jo pidemmän aikaa. Edelliseenkin olohuoneeseen se olisi jo mahtunut, mutta tässä…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!