Aikuisten vaatteet

  • Neuletakki silkkivillasta

      Pari viikkoa sitten sain valmiiksi pitkään puikoilla olleen ikuisuusprojektin. Moni teistä varmaan näkikin Instagramissa pitkään kuvia Pirtin kehräämön villalangoista ja hitaanlaisesti sujumisesta neulomisesta. Kuten olen aiemminkin todennut, minulle tärkeintä ei ole aina se päämäärä, vaan itse matka.   Ostin langat siis jo jokin aika sitten ihanasta Titityystä. Suunnittelin neuleen Tuulia Salmelan Neulo saumattomasti ylhäältä…

  • Kesäpäivien ja -mekkojen kepeys

      Kesä on mieletila. Aurinkoisena kesäpäivänä voi toki suunnata rannalle, mutta sateisempikin päivä sujuu kuin itsestään, kun ei vain pidä kiirettä. Antaa lasten katsoa aivan rauhassa aamun ohjelmat, kun itse saa syventyä peräti kirjaan oman sängyn pohjalta. Parasta on toki tehdä myös yhdessä, pyöräillä rannalle tai käydä piknikillä ystävien kanssa. Ilman aikatauluja.   Olen ollut…

  • Virkattu kesähattu aikuiselle

    Kuten varmasti olette huomanneet, olen innostunut virkkaamisesta. Siihen ei tarvita kuin koukku ja lankakerä, ja yhtäkkiä valmiina on pipo jos toinenkin. Virkkaamieni lasten kesähattujen jälkeen tein yhden toki myös itselleni. Mietin pitkään jotain tyylikästä ja arvokasta väriä lankahyllyn edessä, ja lopulta nelivuotiaan innoittamana päädyin kuin päädyinkin punertavaan lohen sävyyn. Kuinka virkata aikuisen kesähattu? Ohje aikuisen…

  • Neuleen steekkaus, aukileikkaus

    Olen kevään aikana neulonut itselleni enemmän tai vähemmän neuletta. Aloitin neulomisen ylhäältä, ja neuloin suljettuna neuleena kokonaan ylhäältä alas. Näin lomapäivinä on vihdoin ollut aikaa viimeistellä neuletta ihan kunnolla. Neuleen leikkaaminen auki Kun hihatkin olivat nyt vihdoin valmiit, oli aika ommella ompelukoneella ja avata neule saksilla. Kyllä, oman neuleen leikkaaminen herättää hieman ristiriitaisia tunteita. Sitä…

  • Lempimekko valtuustoon

    Yhteistyössä WSOY, kirja saatu arvostelukappaleena   Maanantaina alkoi uusi aika valtuutettuna, ja uusi elämä myös ompeluprojekteille. Huomasin omistavani kyllä mekkoja, mutta jakkuja sitäkin vähemmän. Vaikka en ole niin sanotusti jakkupukunaisia, olen kuitenkin alkanut pitää paljonkin mekkoa leggingsien kera, jonka päälle heitän neuleen tai jakun tyylisen.   Oli siis aika ommella jakku, ja toki siihen sopiva…

  • Lyhythihainen mekko pippuricollegesta

      Olemme olleet lasten kanssa jo kesäfiiliksissä. Puimme päälle ompelemani kesämekot, jotka ompelin paksummasta NOSHin pippuricollegesta. Tässä kankaassa yhdistyy paksumman kankaan hyvät ominaisuudet, sekä kuitenkin myös neuloksen ihanuus kun se sujahtaa saumurin alle saumaksi ihan sellaisenaan.   Yllättävä puuterin sävy upposi kyllä neljävuotiaaseen, mutta itselleni sävy vaatinee ainakin päälle tummemman neuleen. Sellainen siis varmasti työn…

  • Henkilöbrändäys ommellen #nakkikoru

      Parhaat ideat saapuvat yleensä naurun myötä. Vuosi sitten inspiroiduin, verkostoiduin ja sain uutta puhtia oman työni kehittämiseen PING Helsinki tapahtumassa. Saimme myös ystäväni Päivin kanssa aivan loistavan idean brändätä hänet, sekä toki Nakit ja Mutsi blogi siinä samalla.   Lupasin palata nakkien kanssa asiaan niin pian kuin mahdollista. Kokeilin virkkausta, neulomista ja vielä lisää…

  • Käsityöbloggaajasta poliitikoksi

    Yhteistyössä WSOY, kirja saatu arvostelukappaleena   Lähdin aidosti innoissani keräämään ääniä koko puolueelle, sekä lisäpaikkoja toki oman kaupungin vihreille. Minulla oli (ja on) selkeät teemat millä lähestyin ääneistäjiä, ja suoraan sanottuna intouduin vaalityöhön enemmän kuin mitä kuvittelin tekeväni. Olin innoissani toreilla, ihmisten ilmoilla ja myös netissä. Jaoin esitteitä, vaaliteemojamme ja otin lapsetkin mukaan vaalityöhön. Jännitin…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!