Hyvinvointi

  • Neulo, tee käsitöitä, kuuntele ja rentoudu?

    Kaupallinen yhteistyö Storytel kanssa Neulon pääsääntöisesti iltaisin ja viikonloppuisin. Välillä neulon Teams-kokouksissa kun kuuntelen, välillä taas hyvän sarjan tai äänikirjan parissa. Käsitöissä parasta on päästä pois omista muista töistä, tehdä vaan jotain ja antaa ajatuksen harhailla. Keskittyä siihen käsillä tekemiseen, ja välillä vain lopputulokseen. Parasta käsitöissä on kuitenkin juuri se keskittyminen. Se toimii molempiin suuntiin….

  • Parhaat käsityökirjat ja käsityötrendit

    Kaupallinen yhteistyö Adlibris ja Babler Olen aina ollut käsityökirja-ihminen. Tiedättehän, kirjahyllystä vähintään pari hyllyä täynnä käsityökirjoja, ja silti ne tärkeimmät pyörivät joko ompelupöydällä tai neulekorissa päällimmäisinä. Nyt kaupallisessa yhteistyössä Adlibriksen kanssa oli siis luontevaa tutustua tarkemminkin tämän hetken uusimpiin käsityökirjoihin. Nyt netin ohjepankkien, ohjesivustojen ja käsityöryhmien aikana kirjat ovat yhä osa työtäni ja arkea. Haluan…

  • Kesähaalari lapselle

    Jo ennen kesää koululainen piirsi minulle seuraavat vaatetoiveensa. Hän oli myös oikeassa, kaikki kesävaatteet olivat jo liian pieniä, ja suurin osa muistakin sisävaatteista. Muistin listan onneksi vielä Ommel-festareilla, josta löysin myös aivan ihanaa pellavaviskoosia Nappinjan kojulta. Valmiissa palassa tätä pellavaa oli jo valmiiksi vähän liian vähän. Teimme siis lapsen kanssa kompromissin, ja kesähaalari vaihtui lyhyisiin…

  • Oman perheen jouluperinteet

      Myönnän, joulu ei ole ihan minun palani kakkua. Siihen liittyy stressiä jo lapsena, sillä kyläilypaikkoja oli monia, ja nyt niitä on ollut jopa enemmän. Nuoruudessani olin jouluja myös ulkomailla, ja myös pahimmat lentomatkani liittyvät jouluun. Sittemmin jouluun tuli kaupanalan tyypilliset työkiireet ja myös jouluaatot työpaikalla. Olinpa kerran jopa joulun ihan yksikseni tyhjässä tsekkiläisessä asuntolassakin….

  • Tarvikkeita heijastimen tekoon

    Osa tuotteista saatu Prymiltä Se on sitten #säihkesyyskuu, tervetuloa! Säihkesyyskuun teemaa voi katsoa monelta eri kantilta. Toisaalta se voi tarkoittaa juuri heijastimia, tai toki toisaalta siihen voi laskea mukaan kaiken säihkyvän, erilaiset paljetit ja bling-blingit mukaan lukien. Itse aloitan syyskuun säihkyvillä heijasteilla, eli toki heijastimilla. Niitä on askarreltu Mehukekkereillä aiemminkin, ja suuritöisin oli toki taikaliivit,…

  • Oman pihan satoa

      Joku aika sitten selasin vanhoja blogitekstejäni, ja huomasin että kaksi vuotta sitten minulla oli haave omasta pihasta. Pihan keskellä olisi toki oma talo, ja syksyisin pihan antimista täyttyisi niin pakastin, oma maha ja lasten suut. Se haave tuli jotenkin puskista, vaikka toisaalta se oli ollut kauan jo mielessä. Mutta kun sen sanoin ääneen tuolloin…

  • Unelmatyöt käsityöalalla

      Unelmat kuuluvat elämään. Moni varmasti miettii saisiko käsityöalalla tehtyä itselleen uutta uraa, ja saako niistä unelmista tehtyä itselleen elantoa? Tai kannattaako edes rakkaasta harrastuksesta tehdä itselleen työtä. Olen pohtinyt tätä asiaa jo vuosia, ja pitkästä aikaa taas tänä keväänä ja kesänä. Olen itse haaveillut paljon. Suurimmat haaveeni ovat liittyneet opiskelupaikkoihin ja työelämään, ja toki…

  • Huivipanta kesän lapselle, ohje

      Lämmin #lakkikesäkuu kaipasi lapselle huivihattua. Tällekin päähineelle on monta nimeä, ja pikaisella googlailulla se on ainakin huivihattu, huivipanta, pantahuivi ja päähuivi. Kätevä se kuitenkin on, ja halutessaan eteen voisi vielä virkata vaikka lipankin. Toisin kuin tavallinen kolmiohuivi, pantahuivi pysyy päässä ilman solmuja. Lapsi saa puettua sen itse heti ja helposti, ja ohuesta puuvilla- tai…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!