| | | |

Kesähaalari lapselle

Jo ennen kesää koululainen piirsi minulle seuraavat vaatetoiveensa. Hän oli myös oikeassa, kaikki kesävaatteet olivat jo liian pieniä, ja suurin osa muistakin sisävaatteista. Muistin listan onneksi vielä Ommel-festareilla, josta löysin myös aivan ihanaa pellavaviskoosia Nappinjan kojulta.

Valmiissa palassa tätä pellavaa oli jo valmiiksi vähän liian vähän. Teimme siis lapsen kanssa kompromissin, ja kesähaalari vaihtui lyhyisiin lahkeisiin. Jo noin kuukauden verran lapsi on säännöllisesti kysynyt haalarin valmistumisesta, mutta helteiden puuttuessa en ole pitänyt kiirettä. Nyt viikonloppuna sain kuitenkin pitkästä aikaa ompeluflown, joten leikkasin ja ompelin haalarin valmiiksi.

Hupi-haalari

Kaava haalariin on siis Mekkotehdas koululaisille kirjan Hupi-haalari. Lapsi itse piirsi kaavat jo aikaa sitten, joten minulle jäi vain leikkaaminen ja ompelu. Haastetta tuotti se, että kirja oli juuri ompeluflown yllättäessä ystävälläni lainassa, joten ompelin täysin omien mieltymysteni mukaan, enkä oikeastaan tiennyt mitään rypytysten pituuksistakaan. Saati kuminauhan pituudesta.

Eniten päänvaivaa tuotti kuitenkin olkahihnojen pituus ja ompelujärjestykset. Sain kaikki kuitenkin järkeiltyä sujuvasti, ja lyhensin olkaimia vielä näiden kuvien ottamisen jälkeenkin.

On siis sallittua ommella juuri siten, miten itselle tuntuu sopivimmalta. Minä lisäsin eteen vielä tereen lapselta kysymättä. Tästä tuli kuitenkin niin onnistunut, että keleistä huolimatta se on ollut nyt pari päivää putkeen lapsen päällä.

Ja onhan tämä haalari aika tyylikäs. Nyt saa aurinko paistaa, ainakin vähän!

Samankaltaiset artikkelit

Yksi kommentti

  1. Tämä haalari on niin ihana 🙂 Harmi, kun mun tyttäret käyttää ainoastaan mekkoja. Mekkotehdas-kirja löytyy kyllä hyllystä, jos joku kesä olisi haalarin vuoro heilläkin!
    @outijm

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *