Orvokkipelto Kaarrokepaita Kirjoneule Ohje
| | | | |

Käsityökekkerit 2020

Olipahan vuosi!

Tämä vuosi alkoi jo vauhdikkaasti, sillä vuoden vaihteessa sivusto vaihtoi nimeä. Siitä lähtien on ollut aivan loogista, että sivusto kulkee nimellä Käsityökekkerit, eikä vanhaa nimeä oikein edes muistakaan enää. Vuosi sitten valmistauduin siis osoitteenmuutokseen, uudelleenohjauksiin ja muihin teknisiin säätöihin.

Pian nimenmuutoksen jälkeen sivusto myös kaatui pariinkin otteeseen suuren yleisöryntäyksen vuoksi. Minulta meni koko tammikuu sivuston teknisiin asioihin, ja suuri kävijäryntäys johti moneen muuhunkin näkymättömään muutokseen. Vaihdoin vihdoin palveluntarjoajaa, jonka myötä sain teknistä tukea, sekä löysin syitä ja tekijöitä kävijäpiikkeihin. Suurin kiittäminen oli Googlea, jonka kanssa tulinkin vuoden aikana oikein hyväksi kaveriksi.

Käsityöblogin ja Käsityökekkereiden kävijämäärät

Tänä vuonna te olette käyneet Käsityökekkereillä hurjan paljon. Aloitin elokuussa opinnot LAB-ammattikorkeakoulussa ylempään amk-tutkintoon, ja erään kurssin tehtävänä oli tehdä infografiikkaa. Tein kaiken datan pohjalta itselleni uuden mediakortin, jota hieman päivitin myös nyt vuodenvaihteessa. Tästä näkee kävijämäärän kehitystä, joka on vielä kasvanut loppuvuotta kohden. Huikeaa!

Käsityökekkerit 2020 Veera Jussila (1)

En ole varma blogien keskimääräisistä kävijämääristä, mutta veikkaisin Käsityökekkereiden kuukausittaisten kävijämäärien yltävän jonnekin blogiasteikon keskiarvon yläpuolelle. Toki kuten näkyy, kuukausissa on eroja, ja niin on hieman viikoissakin.

Vuonna 2020 Käsityökekkereillä kävi siis

  • 500 000 yksittäistä kävijää, eli puoli miljoonaa kävijää!
  • 1,7 milj sivulatausta
  • 6,1 milj näkymää Googlessa

Vuonna 2020 julkaistut suosituimmat käsityöohjeet

Kuten ylemmästä kuvasta näkyy, oli tämän vuoden suosituin ohje kasvomaskien ohje. Julkaisin siihen liittyen kolme eri artikkelia, jotka kaikki nousivat top 15-listalle. Suosituimpien ohjeiden järjestys hieman vaihtelee riippuen katsotaanko sivunkatseluita vai yksilöityjä sivukatseluita. Luettelen kuitenkin nyt vuonna 2020 julkaistut ohjeet sivunkatseluiden perusteella.

Paljon ohjeita nousi suosituksi myös Instagramin puolella. Moni seurasi jännittyneenä pöydän hiomista ja lakkaamista, meidän sohvan verhoilua ja monia pieniä käsityövinkkejä. Kannattaa siis liittyä seuraamaan menoa myös IG-kanavan puolelle.

Kasvosuoja Kaava Ompeluohje

Kasvomaskin ohje ja kaava, kolme erilaista ompelutapaa

Kirjoitin ensimmäisen kasvomaskin ohjeen huhtikuussa, ja kolmen erilaisen kasvomaskin ompeluohjeen elokuussa. Molemmista tuli todella suosittuja, ja kaikkiin löytyy myös eri kokoja.

Merinovilla Patenttineule

Patenttineuleen, eli briossin neulominen pyörönä

Ohje ja video suosittuun tapaan neuloa kääntöneuletta pyörönä. Tällä tekniikalla saa neulottua esim huiveja, kaulureita tai villapaitoja. Mukana on toki myös video-ohje!

Lapaset Pdf Ohje

Lapasten ohje

Tammikuussa julkaistu lapasten perusohje nousi uudelleen suosituksi syksyllä. Eikä ihme, sillä tämä on oivallinen ohje peruslapasiin, niin lapsille kuin vähän isommillekin käyttäjille. Peukalo neulotaan sivuun, jolloin lapasia voi käyttää molemmissa käsissä.

Ylhäältä Alas Pipo Ohje

PIPO YLHÄÄLTÄ ALAS

Pipon voi neuloa myös ylhäältä alas, ja tämä perusohje antaa siihen hyvät lähtökohdat. Monia muitakin tapoja toki on, mutta tässä tyylissä silmukoiden luominen jää siis vain murto-osaan totutusta!

Jälkijättöinen Varsi Sukan Kantapäähän

JÄLKIJÄTTÖINEN VARSI VILLASUKKAAN

Mitä jos neuloisikin sukan varpaasta varteen, mutta poimisi silmukat kantapäähän erikseen? Tämä tyyli kummastutti, ihastutti ja mietitytti monia.

Hnetur Paita

Islantilaisen villapaidan yhteisneulonta, Hnetur

Tämä yhteisneulonta pyörähtää vasta vuonna 2021 käyntiin, mutta se nousi silti luetuimpien ohjeiden listalle jo nyt. Ajattelin aluksi, että tähän osallistuu ehkä 20 ihmistä, mutta nyt näyttää siltä että yhteisneulontaan osallistuukin monia satoja ihmisiä. En enää tiedä jännittääkö minua enemmän kuin osallistujia. Varmasti.

Nurin Nurin Pdf Ohje

Ylhäältä alas neulottava kaarrokepaita Nurin nurin-paita

Jos kaarrokepaidat kiinnostavat, mutta kirjoneule vähän mietityttää, on Nurin nurin-paita hyvä tapa harjoitella paidan neulomista ylhäältä alas. Nimestään huolimatta paita neulotaan oikeilla silmukoilla, ja se valmistuu paksusta langasta yhdessä hujauksessa!

52 X Villasukat Kirja Sukkakirja

52 sukkaa-kirja

Sukat ovat inspiroineet neulojia jo pidemmän aikaan. Yksi tämän vuoden suosituimmista ja innostavista kirjoista oli toki Laine Publishingin 52 x villasukkaa. Kirja ilmestyi helmikuussa niin englanniksi kuin suomeksikin, ja moni onkin neulonut siitä vuoden aikana jo lähes kaikki sukat. Minä tyydyin lähinnä ihastelemaan kuvia.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *