Neulahuovuttaminen Lapsen Kanssa
| | |

Neulahuovutus, perusohje

Neulahuovutus on helppo tapa perehdyttää lapsi villan taikaan. Huovuttamalla saa helposti tehtyä koruja, asusteita tai esimerkiksi joulukuusen koristeita. Perinteisesti villaa huovutetaan vedellä ja saippualla, mutta huovuttaminen onnistuu siis myös pelkällä huovutusneulalla.

Minä kaivoin pitkästä aikaa huovutusneulat esiin lasten sanoessa että on vähän tylsää. Ihasteltiin huovuttaessa toistemme nopeutta tökkiä neulalla villaa, ja toisaalta lapset näkivät nopeasti myös työnsä jäljen. Ei ollut siis ainakaan hetkeen tylsää!

Neulahuovutuksessa parasta on myös se, että oman käden jäljen näkee hyvin nopeasti. Tulosta saa siis aikaan suhteellisen helposti, ja taitoa sekä omaa tekniikkaa voi parantaa ihan omaan tahtiin.

Tarvikkeet neulahuovutukseen

Villa – Huovutusta varten tarvitset toki villaa. Villa voi olla villahahtuvaa, tai huovuttamiseen sopii myös löyhäkiereiset 100% villalangat, joissa lukee että ne sopivat huovutukseen. Tällaisia on esim paksut tuftaukseen tarkoitetut villalangat, sekä käsitellemättömät löyhäkierteiset langat.

Huovutusneula – Huovutusneulaksi ei käy mikä tahansa neula, vaan sen tulee olla juuri huovutusneula. Huovutusneula eroaa tavallisesta neulasta siitä, että siinä on väkäsiä, eli vähän kuin ulkonevia piikkejä neulaosassa. Tämä takaa sen, että villa liikkuu ylös alas neulan mukana, jolloin se samalla huovuttuu paikoilleen.

Superloonilevyä tai esim patja – Jotta huovutus olisi helppoa ja luontevaa, kannattaa huovutettavan villan alla olla pehmeä pehmuste. Tähän sopii parhaiten superloonilevy, tai esim superloonipatja.

Muotti – huovutus onnistuu toki myös ilman muottia, mutta varsinkin aloittelijalle tai lapselle muotti antaa apua alkuun pääsemisessä. Muotti voi olla esim piparkakkumuotti.

Myytävillä on myös huovutukseen tarkoitettuja aloituspakkauksia, jos tuntuu että niillä on helpompi päästä vauhtiin.

Tarvikkeet Huovuttamiseen
Neulahuovutus

Kuinka neulahuovutus toimii?

Neulahuovutus on siis yllättävän siistiä ja nopeaa käsityötä. Huovutuksen aika riippuu huovutettavan työn koosta sekä villan määrästä, mutta esim pienen piparimuotin sisältö huovuttuu jo noin viidessä minuutissa, jos pystyy käyttämään neulaa nopealla tahdilla. Huovuttuminen tapahtuu siis neulan avulla, eikä vettä välttämättä tarvita ollenkaan.

Siksi neulalla huovuttaminen onkin vaivatonta ja aika yksinkertaista.

  1. Valitse sopiva väri ja muotti.
  2. Täytä muotti hahtuvavillalla tai huovuttuvalla villalangalla. Voit lisätä villaa myöhemminkin, jos näyttää että tulee liian ohutta.
  3. Töki villaa ylös alas tapahtuvilla liikkeillä, siten että käyt läpi koko huovututtavan alueen.
  4. Ota muotti ja huovutettu työ irti pohjasta ja käännä ne nurinpäin, ja huovuta samalla tavalla myös työn toinen puoli.

Valmis!

Jos teet työstä joulukuusen koristeen, pujota terävällä neulalla ohut lanka työn yläosan läpi. Sido lankaan solmu, joten se voi toimia ripustussolmuna.

Muita nopeita käsitöitä lasten kanssa

Neulahuovuttaminen
Neulahuovuttaminen Perusohje

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *