Päivä prinsessana (kuinka tehdä nopea kruunu)

IMG_2451

IMG_2460

IMG_2446

 

Joskus pikainen askarteluidea voi pelastaa koko illan. Tai jopa koko viikon. Siitä poikii uusia ideoita, sillä saa aikaan kymmeniä uusia leikkejä ja sillä saa ennen kaikkea lapset askartelemaan siksi aikaa kun itse yrittää tehdä ruokaa. Ja lopulta huomaa unohtaneensa koko ruuan, kun on itse jäänyt askartelemaan.

 

Me kaivoimme eräänä iltapäivänä esiin Teippitarhasta ostamani teipit ja tyhjät vessapaperirullat. Vähän teippiä rullan ympäri, sakset ja langanpätkiä, ja puolessa tunnissa meillä oli kruunut niin itsellemme, isille kuin kissanhoitajallekin. Jokaisella ihan itsensä näköiset ja aivan itse ainakin askarrellut.

 

Teipit on siis washi-teippejä. Itseltäni oli jäänyt niitä yli jouluaskarteluista, joten setti kotona on kultaakin arvokkaampi aina kortteja ja muita askarrellessa. Kruunut saivat lisäväriä vielä kun lapset päättivät lisätä niihin omia tarrojaan, ja prinsessaleikkeihin kaivettiin vielä toki tyllihameet. Niidenkin nopea ohje löytyy viime vuodelta.

 

Tässä siis pikaohje kruunun askarteluun. Helppoa, nopeaa ja halpaakin. Ja tällä saa viikon äitipisteet!

 

IMG_2401

IMG_2407

IMG_2408

IMG_2417

IMG_2434

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp
Veera

Veera

Kokoonparsija, muotoilija ja aina jotain puikoilla.

1 thought on “Päivä prinsessana (kuinka tehdä nopea kruunu)”

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Pienen vessan tapetin vaihtaminen

Meillä on ollut viime aikoina remonttifiilis. Johan sitä kaksi vuotta tulikin asuttua, ja sinä aikana ehdimme vain vähän maalata seiniä.

Stressinhallintaa käsitöillä

  Nykyajan kiireisessä arjessa stressinhallinnasta on tullut kilpailuvaltti. Työelämässä pärjäävät pisimpään he, jotka muistavat, ja ennen kaikkea osaavat rentoutua säännöllisesti.

Maripaidan uusi elämä

Päätin kokeilla saisinko muokattua omista paidoistani lapsille uudet vaatteet. Noin 15 vuotta vanhat Maripaidat pääsivät siis saksien uhriksi. Ne olivat

Kyläilemässä

  Olemme jotenkin ajatuneet tilanteeseen, jossa perheen yhteisestä kalenterista seuraava tylsä ja suunnittelematon viikonloppu löytyy vasta marraskuulta. Tämän viikonlopun suunnitelmat