| | | |

Itse tehdyt heijastimet, monta ohjetta

Osa tarvikkeista saatu Prymiltä

Syksy tarvitsee lisää valoa, ja pian päivien valo hupenee lähes kokonaan. Onkin siis tärkeää tarkastaa koko perheen ulkovaatteet, reput ja muut asusteet, sekä lisätä heijastimia niihin kaikkiin.

Itse tehdyt heijastimet harvoin täyttävät EU:n vaatimia kriteerejä heijastimien heijastavuuteen. Suosittelenkin siis huomioimaan, että virallisia heijastimia kannattaa lisätä mukaan, nämä itse tehdyt ovat siis hyvä täydentävä lisä.

 

Heijastintasseli

Heijastava tasseli on helppo tehdä itse, joko kaukosäätimen tai esim. puuhaarukan ympärille. Minä käytin Prymin tasseliin tarkoitettua apuvälinettä, jolla tämä syntyi käden käänteessä. Tasseleihin voi lisätä ns. tasselihattuja tai koristella niitä muuten oman maun mukaan. Minä pujotin hatuksi isohkon puuhelmen, joka pitää tasselia myös paikoillaan.

Tarvikkeet saatu Prymiltä

 

 

Heijastava korento

Korentoihin on monta ohjetta, ja yksi löytyy esim. Sinooperista tai Ruususuu ja huvikumpu-blogista. Minä yhdistelin vähän molempia, ja tein noin 2cm levestä heijastavasta nauhasta kolme eri mittaista pätkää, joiden läpi pujottelin rautalankaa ja yhdet helmet. Pari helmeä vielä lisää, ja rautalangan kiepsuttelua niiden ympäri.

Korento on valmis, ja taatusti saa juuri itsensä näköisen!

Heijastintupsu

Tupsun voi tehdä joko valmiista langasta joka sisältää heijastinlankaa, tai sen voi askarrella itse langasta ja heijastinlangasta. Minun tupsut eivät olleet kovinkaan kauniita, mutta tupsu on helppo tehdä joko siihen tarkoitetulla laitteella (ohje) tai puuhaarukan ympärille (ohje).

 

Heijastinnappi

Sain Prymiltä testiin nappeja, joihin “kirjoin” heijastinlankaa. Tämä ei ole kovin kauas näkyvä heijastin, mutta on ainakin ainutlaatuinen. Taakse kiinnitin kuumaliimalla rintaneulan.

 

Pyörän koriin pujoteltava heijastin

Tämän vinkin näytinkin jo aiemmin, ja tällaisenkin saa tehtyä ihan oman maun mukaan. Lue lisää aiemmasta postauksestani!

 

Ommeltu heijastin

Ompelemalla saa toki juuri sellaisen heijastimen, kuin on vain haaveissa. Itse olen ommellut näihin koneesta suoraan löytyviä koristetikkejä, ja ohje löytyy täältä.

 

Mikä on sinun suosikkisi, tai onko muita hyviä ohjeita heijastimiin?

 

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *