Ylhääältä Alas Paidan Neulominen Hihasilmukoiden Erottelu
| | | | | |

Silmukoiden luominen keskelle neuletta

Ylhäältä alas neulottavassa paidassa on kohtia, jotka ymmärrettävästi mietityttävät aloittelevia neulojia. Aiemmin olen jo ohjeistanyt kuinka voi luoda joustavan aloituksen. Se sopii siis myös ylhäältä alas neulottavaan paitaan, mutta aina kannattaa myös lukea mahdollisen valmiin ohjeen neuvoja.

Kaarrokkeen neulominen

Pääntien jälkeen tulee siis joko kaarroke-, raglan- tai muut levennykset. Paidan voi neuloa monella eri tavalla pyörönäkin ylhäältä alas. Suosituimmat tavat ovat silti siis raglanhihat ja kaarrokelevennykset.

Raglanhihoissa lisäykset tehdään tasaisesti neljään kohtaan joka toisella kerroksella. Eli hihasilmukoille varataan jo alussa noin 1/3 osa, joka jaetaan puoliksi kahdelle hihalle, ja loput silmukoista jaetaan etu- ja takakappaleen kesken.

Eli raglanhihojen silmukat:

  • 1/3 osa silmukoista jaetaan puoliksi kahdelle hihalle
  • 1/3 osa silmukoista takakappaleelle
  • 1/3 osa silmukoista etukappaleelle

Kun näihin kohtiin asettaa silmukkamerkit, voi levennykset tehdä seuraavasti:

Levennykset tehdään silmukkamerkkiä ennen ja heti sen jälkeen. Yhdellä kerroksella lisätään siis yhteensä aina 8 silmukkaa ja seuraava kerros neulotaan ilman lisäystä.

Mikä määrä sitten silmukoita on tarpeeksi? No se selviää joko käsillä olevasta ohjeestasi, tai omista mitoistasi. Tähän löytyy myös prosentuaalinen laskukaava, jolla silmukoita voi laskea suoraan paidan halutusta rinnanympäryksestä.

Olen suunnittelemassa verkkokurssia ylhäältä alas neulottavaa paitaa varten. Jokainen voisi siis suunnitella oman paitansa juuri omilla mitoillaan, ja se neulottaisiin kurssilla yhdessä. Kiinnostaisiko kurssi sinua? Tilaa nyt uutiskirjeeni, niin kuulet kurssista ensimmäisenä, kun ilmoittautuminen on mahdollista. Uutiskirje lähetetään noin 2-3 krt/kk.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!


Ylhääältä Alas Paidan Neulominen Hihasilmukat

Silmukoiden lisääminen hihasilmukoiden tilalle

Ensin siis kerätään kaikki hihasilmukat apulangalle. Voit myös jättää ne irralliselle kaapelille, jos sinulla on sellaisia. Itse kerään aina silmukat langalle ilman neulaa, mutta tapoja tähänkin on monia. Tylpän neulan avulla silmukoiden kerääminen on se helpoin tapa.

Kun hihan silmukat on kerätty, on tosiaan aika luoda uusia silmukoita. Näin paita istuu paremmin päälle. Siihenkin löytyy monta tapaa, ja oman suosikkinsa löytää vain kokeilemalla. Alla olevalla videolla näytän seuraavat tavat luoda uusia silmukoita neuleen keskelle.

Ohjevideolla kuinka luodaan silmukoita keskelle neuletta:

  • Silmukoiden luominen virkkuukoukulla
  • Silmukoiden luominen kuten virkkuukoukulla, mutta puikolla
  • Silmukoiden luominen kiertäen
  • Silmukoiden luominen aloitussilmukoiden tapaan

Helman neulominen ylhäältä alas paitaan

Ohjeita tähänkin on yhtä paljon kuin neulojia. Voit neuloa suoran kappaleen, voit kaventaa vyötärölle, tai voit leventää ja tehdä A-linjaisen paidan tai mekon. Mahdollisuuksia on siis paljon, ja kokeile niistä itsellesi sopivat!

Minulta löytyy myös valmiita paidan ja neuletakin ohjeita. Uusin ohjeista on Nurin nurin paita, mutta myös aina suosittu Muisto-neuletakki sopii hyvin aloittelijalle.

Kun helma on sopivan mittainen, sopii siihen usein päättelyksi joustava päättely. Tällöin helma joustaa, ei kiristä ja se tuntuu mukavalta päällä. Ja mikä parasta, paita on myös helppo pukea. Katso siis vielä myös vinkit joustavaan päättelyyn.

Iloisia neulehetkiä!

Ylhääältä Alas Paidan Neulominen Hihasilmukoiden Luominen
Silmukoiden Luominen Keskelle Neuletta Pinterest

Samankaltaiset artikkelit

5 Kommenttia

  1. Ihana kun jaksat tehdä näitä ohjeita! Neulepaidan neulominen on vuosia tuntunut kovin työläältä projektilta ja sitä se olisikin, jos jokainen kappale pitäisi erikseen neuloa. Nämä ylhäältä alas neulottavat neuleet on yllättävän helppoja ja joutuisia tehdä. Toki menossa vasta ensimmäinen, mutta seuraavan malli muhii jo mielessä! Kiitos sinulle inspiroivasta blogista!

  2. Kuulostaa ainutlaatuiselta tuo villapaidan verkkokurssi, luulisin kiinnostusta löytyvän. Tässä postauksessa oli taas tymäkkää asiaa, havainnollistit hyvin silmukoiden luomistavat.

  3. Toiveeni täyttyi kun googlamalla raglanhiha + neulominen + lisäys löysin juuri sinun ohjeet aiheesta. Tosin: olisin kaivannut ihan L1O ja L1V:ta havainnollistavaa videota. Tuijotan kirjassa olevia kuvia ja tavaan tekstiä. Ensikertalaisena niin ylhäältä alas kuin raglanhihan kannalta ’liikkuva visuaalinen ohje’ toisi lisävarmuutta. Sinänsä kirjasi ohjeet ovat ihanan selkeitä ja kirja on kaikin puolin rohkaiseva/kannustava – mm. sen ansiosta neuloin vihdoin elämäni ensimmäisen pipon – jonka poikani ilmoitti ”aarteekseen”!

    1. Loistava toive! Tämä ohje ja muutenkin eri lisäyksien ohje on ollut jo jonkin aikaa työlistalla, ja video on siis kyllä tulossa 🙂

  4. Hei !

    Haluaisin juuri tämän villapaidan koko neuleohjeen; en löytänyt sitä.
    Minulla on lanka nimeltä Socki Fine 3puikoilla neulottava.
    Aloitin 3,5 pyöröpuikolla, koska käsiala tiukka.
    Olen neulonut raglan-kavennusta n.20cm, mutta en oikein osaa jatkaa,
    niin ohje helpottaisi eteenpäin menoa.
    Olen kolunnut nettiä läpi mutta mistään ei löydy vastaavaa.
    Jos mahdollista niin voisinko saada sellaisen.

Vastaa käyttäjälle Laura Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *