| | | |

Kesän kukkamekko

Ompelin itselleni alkukesästä kesän kukkamekon. Sellainen kuuluu kesään, ja pitkästä aikaa ompelin sen uusista kankaista. Olen jo jonkin aikaa vain muokannut ja korjannut vaatteitani, mutta nyt löysin viime kesänä ostamani kukkakangaspalan ideaani varten.

Inspiraatio mekkoon löytyi uudesta Joka tyypin parhaat kaavat kirjasta. Jätin kaavasta kauluksen pois, ja pidensin paitaa mekoksi asti. Lisäksi ompelin mekon vuorillisena, jolloin sain siitä myös vähän juhlavamman. Tosin vuorikankaana toimii vanha lakana, mutta idea lienee tärkein.

Puuvilla on kaivettu siis muistaakseni Eurokankaan palalaarista. Vuori on tosiaan vanhaa lakanaa, ja mekon kanssa sopii hyvin viime kesänä neulottu Muisto-neuletakki, jonka ohje löytyy myös sivuiltani.

Millainen on hyvä kesämekko?

Omat kriteerini kauniille kesämekolle on tässä iässä jo aika selvät. Hyvä mekko on tarpeeksi löysä, näyttämättä kuitenkaan säkiltä. Hyvässä mekossa joustavuutta ja vyötäröä voi vähän säätää, ja silti siinä on pieniä kauniita yksityiskohtia ihasteltavaksi.

Olen saanut viettää iloisia kesäpäiviä kukkamekossa jo jonkin verran. Kävin kukkamekossa puoluekokouksessa, sivistyslautakunnan seminaarissa Vierumäellä, sekä vietin juhannusta saaristossa. Parasta on siis huomata ompelevansa mekon, joka sopii lähes kaikkiin tilanteisiin kesässä!

Mistä sopiva kesämekon kaava?

Joko sinulla on kesämekkokuviot selvät? Hyviä kaavoja löytyy esim näistä kirjoista:

Samankaltaiset artikkelit

6 Kommenttia

    1. Kiitos! Mä käytän nykyään kukkamekkoja lähes koko vuoden villasukkahousujen kera, ja se on ihanaa. Perusneuleita tarvitsen vain harmaan ainakin vielä lisäksi 🙂

  1. Veera,löysin sivustosi “ihan vahigossa”ja ihastuin oitis.Haluaisin oppia ompelemaan itselleni,mutta opetusta tarvitsen.Aikoinaan ompelin lapsilleni.Nyt olisi aikaa istua koneen ääreen.Vieläkö pidät verkkokursseja….vai tarvitsenko sitä?Pientä säätöä kyllä.

    1. Minulla on tulossa seuraavia ompelun verkkokursseja syksyllä, ja sitä odotellessa kannattaa tilata uutiskirje. Lähetän siinä aina uusimmat tiedot ohjeista ja kursseista. Jos ei ole hetkeen ommellut, niin silloin voi ehkä tarvita verkkokurssia avuksi 🙂

Vastaa käyttäjälle Teresa/Craft Candidate - Kahden talon väkeä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *