Raikas porkkanakakku herkuttelijoille

 

Kesä on juhlien aikaa. Jostain syystä meidän perheessä kesäjuhlat ovat olleet pari viimeistä vuotta vähemmällä, lasten ja serkkujen juhliessa syntymäpäiviään syksyllä tai talvella. Tästä johtuen päätimme siis pitää kesäjuhlat aivan vain kesän ja juhlien kunniaksi!

Puolisoni normaalisti leipoessa enemmän tai vähemmän koko perheen leivonnaiset, päätin tällä kertaa pitkästä aikaa itsekin tarttua jauhopussiin. Mieleni teki jotain raikasta ja täyteläistä, jotain sellaista josta voisi nauttia vielä pari kolme päivää juhlienkin jälkeen.

Mikä siis ihana syy leipoa porkkanakakku!

Yhdistelin ohjeeseen mukaan sitruunankuorta tuomaan raikkautta, sekä pähkinärouhetta tuomaan täyteläisyyttä ja purutuntumaa. Nämä sopivatkin loistavasti yhteen, ja porkkanakakku oikeastaan vielä parani omiin rääppiäispäiviini. Suosittelenkin leipomaan porkkanakakun päivää vähintään päivää ennen juhlia, ja se myös säästää aikaa itse juhlapäivänä.

raikas porkkanakakku, ohje

Pohja

2,5 dl ruokokide sokeria

3 (luomu)munaa

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 ½ tl vaniljasokeria

2 tl kardemummaa

4-5 keskikokoisen porkkanan raaste

1 dl rypsiöljyä

½ dl pähkinärouhetta

 

Päällinen

100g voita

200g maustamatonta tuorejuustoa

3 dl tomusokeria

1 raastetun sitruunan kuori (½ päälliseen, ja toinen ½ koristeluun)

 

Aloita vaahdottamalla pohjan muna ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä vaahtoon varovasti kuivat aineet, jonka jälkeen öljy, porkkanaraaste ja pähkinärouhe. Kaada taikina voideltuun irtopohjalliseen vuokaan ja paista uunin 175 asteessa noin 45-50 minuuttia.

Tee sillä välin päälle tuleva kuorrute. Sekoita käsin tai monitoimikoneella voi, tuorejuusto, tomusokeri ja ½ raastettu sitruunan kuori sileäksi massaksi. Kun kakku on jäähtynyt, levitä päällinen kakun päälle ja koristele! Minä käytin sitruunankuoren lisäksi myös pähkinärouhetta ja tuoreita mintunlehtiä.

Nauti ihanan mehevästä porkkanakakusta ystävien tai perheen kanssa!

 

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp
Veera

Veera

Kokoonparsija, muotoilija ja aina jotain puikoilla.

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Mitä tänään syötäisiin?

  Vähintään kerran viikossa kärsimme “Mitä tänään syötäisiin” -ongelmasta. Pirullinen pulma, joka on kuitenkin varsin rasittava ja epämiellyttävä. Työnjakomme on

Lasten ruokapyramidi

Syksyllä minulla oli vihdoin aikaa huolestua lasten päiväkotivälipaloista. Kun pienemmänkin lapsen ruokavalio oli vihdoin normaali, aloin kiinnittämään enemmän huomioita päiväkodin

Herkulliset vegaaniset laskiaispullat

Perheessämme käytetään yhä enemmän ja enemmän vegaanisia tuotteita, ja eniten olemme innostuneet vegaanisista leivonnaisista. Ennen ne tuntuivat olevan se vaikein