Neulottu panta, helppo ohje

Neulottu panta, helppo ohje

Keväisin ja syksyisin minulla on ollut ongelmia löytää sopivia päähineitä itselleni. Pienemmät lapset on helposti saanut käyttämään pipoja, mutta omaan päähän pipot eivät ole oikein sopineet. Vuoden aikana olen onneksi löytänyt erilaiset pannat. Vierastin niitä pitkään, sillä kuvittelin, että pantoihin tarvitaan ponnari tai letti, tai paksut hiukset. Kun pääsin yli omista ennakkoluuloistani, on minustakin tullut…

Sukan parsiminen, pykäpistoparsinta

Sukan parsiminen, pykäpistoparsinta

Sukkabuumi on jo hieman muuttunut villapaitainnostukseksi, mutta villasukkia toki kuluu arjessa monella ihmisellä. Itsehän pidän villasukkia elokuusta kesäkuuhun, ja luovun niistä ehkä juuri ja juuri heinäkuun helteiden ajaksi. Tämä johtaa siihen, että parsin sukkiani aika usein. Minulla on vanhoja ja uudempia villasukkia, kaikki omia lemppareitani. Aika usein valitsen villasukat pakkaslukemien mukaan, ja kovilla pakkasilla pidin…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!