Liitutaulukuusi

Liitutaulukuusi

    Blogiringin joulukalenterin vuoro napsahti taas tänne, ja toisena kuusivinkkinäni on myös varisematon kuusi. Löysin sattumalta askartelukaupasta kontaktimuovin näköisen rullan liitutaulumuovia. Samaan pakettiin kuului vielä liidutkin, eikä hintakaan ollut mikään korkea. Paljon mieluisampi askarreltava kuin kaiken sotkeva maali.   Ostin vanerilevyjä joihin teippasin liitutaulumuovista päälliset. Kokeilin ensin taittaa teipin nurjalle puolelle, mutta vahva muovi…

Teippikuusi (Blogiringin joulukalenteri)

Teippikuusi (Blogiringin joulukalenteri)

  Tänä vuonna päätimme Blogiringin perheblogien kanssa tehdä yhteisen joulukalenterin. Kalenterin luukuista paljastuu askarteluvinkkejä, ja perheiden perinteitä ja vähän kaikkea mitä lapsiperheissä vain voi ennen joulua puuhailla. Meillä käytössähän on ensimmäistä kertaa aineeton kalenteri jonka tein farkun taskuista, ja sieltä on nyt viikon aikana paljastunut vähän kaikenlaista puuhaa. Aivan ensimmäisenä päivänä teippasimme lasten kanssa seinään…

Joulukalenteri 2014

Joulukalenteri 2014

  Kuulun siihen outoon vähemmistöön, joka ei ole koskaan omistanut suklaakalenteria. Haluan jatkaa tätä perinnettä myös omille lapsilleni, ja koska paperisten vanhojen joulukalentereiden saaminen on joka vuosi vaikeampaa, päätin tänä vuonna ommella kalenterimme itse. Kalenterin kokosin vanhoista farkkujen taskuista. Sommittelu vaati työtä, enkä ole vieläkään täysin tyytyväinen. Isosiskon kanssa onnistuimme laskemaan taskut vielä väärin, ja…

Chili-hunajapähkinät

Chili-hunajapähkinät

    Lasten mennessä nukkumaan parasta on käpertyä miehen kainaloon sohvan nurkkaan jokin herkku naposteltavana. Suklaa ja karkki vaihtuvat usein taloudessamme pähkinöihin, hedelmiin tai vaikka taateleihin. Rohkea mieheni halusi kokeilla jotain uutta, ja päätyi maustamaan pähkinät itse. Olen pitkään paahtanut siemenia itse, mutta en ollut tajunnut miten helppoa pähkinöiden maustaminen ja paahtaminen voi olla. Lanfranchin…

Juustoraasteesta potkua arkeen

Juustoraasteesta potkua arkeen

  Pääsin mukaan kehittämään Valion uudesta Texmex juustoraasteesta reseptejä. Tykästyimme siihen arkiruuan seassa hyvänä maun kirkastajana, ja reseptejä syntyi lopulta huomattavasti enemmän kuin vain sovitut kaksi. Lapset rakastuivat papupataan, ja minä ihmettelen miksi en ole kokeillut juustoraasteisia kasvispihvejä aiemmin. Yllättävän toimiva ratkaisu kaikilta osin, ja nämä pihvit pysyivät koossa paremmin kuin uskalsin toivoa. Tämän kasvispihvien…

Torstain toivo

Torstain toivo

Välillä huomaa eläneensä niin hyvän päivän, ettei sitä olisi vielä aamulla voinut kuvitellakaan. Kaikki naksahtaa vain kohdalleen ilman että tekee edes suuria ponnisteluja niiden eteen juuri sillä hetkellä. – Aamun pikaliikuntana metsästin kissaa torstaiaamuna epätoivossa. Juuri kun olin menettänyt toivoni, käveli punainen Peto vastaan talon laidalla. Aamukävelyllä ollut kissa leppyi ruoka-astialle päästessään. – Kesätyöntekijän hyvästelyihin…

Seurassa mukana

Seurassa mukana

Kesän myötä blogi ei ole jäämässä kesätauolle, ei sentään. Meitä voi kuitenkin seurata myös Instagramissa. Siellä on koko vuoden ollut haasteenani julkaista yksi kuva päivässä, eli joka päivä on luvassa vähintään yksi kuva arjestamme ja elämästämme. Instagramista löytyy siis toki nimellä @mehukekkerit. Mikäli olet blogin seuraaja facebookissa, tarkastathan että saat julkaisut oikein. Mikäli blogijulkaisut ja…

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Normaalisti tätä bloggaamista tekee ruudun tällä puolella ihan yksin. Viime viikolla onnistuin kuitenkin bongailemaan työn puolesta ihanan monta lukijaani, ja viikonloppuna sain erittäin hyvää seuraa toisista bloggaajista. Seura oli niin mahtavaa, etten malttanut edes lähteä kotiin tarpeeksi ajoissa. Vaikka teen tätä itselleni ja lukijoilleni, teen tätä myös toisten bloggaajien innoittamana ja inspiroimana. Vuosi vuodelta opin…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!