| | |

Torstain toivo

Välillä huomaa eläneensä niin hyvän päivän, ettei sitä olisi vielä aamulla voinut kuvitellakaan. Kaikki naksahtaa vain kohdalleen ilman että tekee edes suuria ponnisteluja niiden eteen juuri sillä hetkellä.

– Aamun pikaliikuntana metsästin kissaa torstaiaamuna epätoivossa. Juuri kun olin menettänyt toivoni, käveli punainen Peto vastaan talon laidalla. Aamukävelyllä ollut kissa leppyi ruoka-astialle päästessään.

– Kesätyöntekijän hyvästelyihin kuuluu toki aina pullat. Hyvää pullaa ja omenoita siis kahvipöydässä.

 

IMG_6666

 

– Kaikkien yllätykseksi minutkin kukitettiin. Työsopimukseni uudistettiin samalla rykäyksellä, ja siirryin virallisesti toimiston puolelle. On onni olla mahtavassa työpaikassa!

– Kuljetusfirman hukkaama lapsen turvaistuin (kuka voi hukata turvaistuimen kokoisen pahvilaation, kysyn vaan?) luvattiin korvata lähettämällä uusi tilalle. Ilman sen suurempia pyyntöjä tai selvittelyjä.

– Blogin puolellekin riittää yhteistyökuvioita. Taas uusi haaste ja tarjous, tietää mukavia juttuja myös teille lukijoille.

– Työttömät nuoret olivat saaneet maalattua kerrossängyn vihdoin valmiiksi. Lasten ilme korvaamaton, kun kerroimme kerrossängyn saapuvan vihdoin kotiin.

– Iltapäivällä aurinko lämmitti kesän viimeisiä lämpöjä. Mikäs siitä nauttiessa lähes täydellisen päivän päätteeksi. Torstai on toivoa täynnä.

 

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *