Kestonenäliinat

Kestonenäliinat

  Flunssakausi yllätti meidätkin, ja varsinkin lapset ovat kärsineet vuotavista nenistä. Tämä kolmannen viikon kierrätysvinkki onkin siis aiheeseen sopiva. Ihan sama miten kierrätettyä tai pehmeää nenäliinapaperia käyttää, on se silti kertakäyttöistä ja saa nenät ja posket ikävästi punottamaan. Isompi lapsi kaipasi asiaan pikaista ratkaisua, ja sen johdosta sain vihdoin pitkään ompelulistalla olleet kestonenäliinatkin ommeltua. Näihin…

Jämäkangasmatto

Jämäkangasmatto

  Kierrätyshaasteen viikko kaksi oli haasteellinen. Sain idean kyllä jo viime sunnuntaina, ja työkin käytönnössä jo muka suunniteltu valmiiksi. Jossain kohtaa kuitenkin tajusin että työmäärä onkin enemmän kuin olin kuvitellut, ja käytäntö ei ihan kohdannutkaan suunnitelmia. Työn edetessä tuli siis kokeiltua ties mitä tapaa käsinompelusta tuplaletityksiin ja lopulta kaiken purkamiseen. Tämän viikon haasteena oli ne…

Veden säästämistä Pure Waste tyyliin

Veden säästämistä Pure Waste tyyliin

    Tänä jouluna annoin miehelle lahjaksi säästettyä vettä. Ostin hänelle t-paidan, hupparin ja collegepaidan Pure Wasten nettikaupasta, ja näin ollen säästimme aika pirusti vettä. Tarkalleen ottaen 17 600 litraa. Tämä määrä vettä kuluu näiden tuotteiden tekemiseen, mikäli ne tehtäisiin normaalista puuvillasta. Sama määrä vettä kuluu luomupuuvillaankin, torjunta-aineita toki vähemmän. Nyt tuotteet on tehty tekstiiliteollisuuden…

Nahkahanskat kierrätysnahasta

Nahkahanskat kierrätysnahasta

  Lupasin tänä vuonna julkaista kerran viikossa jonkun kierrätysaiheisen askartelun tai ompeluksen, ja tänään on ensimmäisen vuoro.   Sain puolitoistavuotta sitten perinnöksi monta säkillistä laadukkaita vaatteita. Villapukuja, silkkimekkoja, nahkahameita ja paljon huiveja. Kun laatu on ollut ostohetkellä hyvää, on laatu näissä vaatteissa yhä tallella. Kaikki eivät kokojen puolesta ole kuitenkaan minulle sopivia käytettäväksi sellaisenaan, joten…

Uuden vuoden ja lupauksen aika

Uuden vuoden ja lupauksen aika

Nyt on taas aika luvata jotain tyhmää. Sellaista mistä saa kärsiä koko vuoden, koska lupaa sen vielä julkisesti. Ei mitään noloa toki, mutta jotain sellaista mistä tulee vähän stressiä, suorituspakkoa ja silti se on kuitenkin jotenkin miellyttävän hauskaa. Kun on pakko. Vuosi sitten lupasin julkaista kuvan joka päivä blogin facebook-sivuilla. Kaksi päivää myöhemmin tajusin ettei…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!