Apua lapsen kasvukipuihin

Apua lapsen kasvukipuihin

  Jonkin aikaa jo välityönäni pyörineet pinkit sukat saivat alkuinspiraationsa neuvolasta. Päivittelin ääneen lapsen öisiä kasvukipuja, ja juuri hetkeä aiemmin minun villasukkiani kehunut neuvolan hoitaja totesi ratkaisunkin olevan hyvin lähellä.   Lapsi innostui ideasta heti (sillä tulihan se terveydenhoitajalta eikä äidiltä), ja tilasi minulta oitis pitkät pinkit villasukat kasvukipuihin. Villahan siis rentouttaa lihaksia, ja jonkin perimätiedon mukaan…

Onnelin ja Annelin inspiroima nukkekoti

Onnelin ja Annelin inspiroima nukkekoti

Yhteistyössä Tammi kustannus, kirja saatu arvostelukappaleena   Lapset ovat innostuneet askartelusta, sekä toki Onnelista ja Annelista. He olivatkin onnesta soikeana kun kustantajalta arvostelukappaleena saapunut Onnelin ja Annelin nukkekotikirja saapui postista. Ennen kuin ehdin itse edes avata kirjaa, oli IsoSisko jo ensimmäisen työn kimpussa aivan innoissaan.   En ole itse näpertelijä. Hallitsen isommat kokonaisuudet, ja erilaiset…

Överimekko

Överimekko

    Joulun alla sain jonkun halun ilahduttaa PikkuSiskoa pehmeällä paketilla. Kaivoin kaapista pinkeimmän kankaan mitä löysin, ja lisäsin helmaan vielä tyllit. Överiä kerrakseen, mutta jopa niin överi että oikeastaan aika tyylikäs.   Olisittepa nähneet lapsen ilmeen kun hän näki mekon. Silkkaa hymyä korviin asti, ja tämä mekko päällä oltiinkin ainakin viikko putkeen. Onnistuin siis…

Uusi perheenjäsen

Uusi perheenjäsen

  Perheemme vahvistui eilen perjantaina uudella perheenjäsenellä. Hän on marraskuun puolivälissä syntynyt pitkän hännän ja pehmeän turkin omaava hurmuri. Saanko siis esitellä teille Tähkän!       Syksyllä tapahtuneen perheen toisen kissan menetyksen jälkeen mietimme pitkään seuraavaa siirtoa. Perheeseen jäi tänä vuonna 12 vuotta täyttävä Peto, joka varsinkin muuttomme jälkeen on seurannut minua silmä tarkkana….

Vaalea lastenhuone

Vaalea lastenhuone

  Lastenhuone on ollut muutoksen keskellä jo pitkään. Oikeastaan meille kävi klassiset. Aloitimme joulukuussa lastenhuoneen remontin. Piti olla ihan vain pikainen maalausprojekti, joka lopulta venähti yli kuukauden mittaiseksi hääräämiseksi. Tiesimme kyllä että maalatun seinäpinnan alla on tapettia, mutta tapettikerrosten lukumäärä oli lopulta täysi yllätys. Lopulta mies sai seinät valmiiksi kaksi päivää ennen IsoSiskon syntymäpäiviä.  …

Saavutetut unelmat

Saavutetut unelmat

  Niinä päivinä kun on haasteellista töissä tai kotona, pohdin usein miten olen tännekin tilanteeseen päätynyt. Osa on sattumaa, osa omasta tahdostani. Osa haaveiden tuomaa ja osa silkkaa virran viemää.   Olemme 15 vuoden ajan tehneet ystäväni kanssa viiden vuoden tavoitteita. Ensimmäiset raapaistiin paperille lukion filosofiantuntien välissä, ja uusimmat allekirjoitettiin lasten luistelutunnin katsomossa vuosi sitten….

Kuusivuotiaan juhlaa

Kuusivuotiaan juhlaa

  Viikonloppu on tullut juhlittua perheen kuusivuotiasta. Hän on perheen puhuva kalenteri, asioiden muistaja ja ihanan fiksu ihminen. Yllätyksekseni hän pyysi lahjaksi rannekelloa, jonka hän toki myös sai. Mikäs sen parempi lahja kellon oppimisesta, kuin oma kello. Nyt hän on oppinut jopa minuutit suoraan siitä luettuna, ja tänään olemme saaneet kuulla kuinka monta minuuttia on…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!