| |

Kuusivuotiaan juhlaa

IMG_1859

IMG_1990

 

Viikonloppu on tullut juhlittua perheen kuusivuotiasta. Hän on perheen puhuva kalenteri, asioiden muistaja ja ihanan fiksu ihminen. Yllätyksekseni hän pyysi lahjaksi rannekelloa, jonka hän toki myös sai. Mikäs sen parempi lahja kellon oppimisesta, kuin oma kello. Nyt hän on oppinut jopa minuutit suoraan siitä luettuna, ja tänään olemme saaneet kuulla kuinka monta minuuttia on aina seuraavaan tasatuntiin, tai kuinka monta minuuttia on edellisestä tasatunnista. Myös kesken kauppareissun ja elokuvien, totta kai.

 

Olen huomannut kuuden vuoden rajapyykin aiheuttavan vanhemmissa tunteita. Meillä samaan aikaan synttäreiden kanssa postiluukusta saapui muistutus eskariin ilmottautumisesta, ja haikeuden sijaan olen enemmän kuin innostunut. Olisin halunnut lapsen sinne jo viime syksynä, mutta liian täysien ryhmien vuoksi en päässyt edes tiedustelua pidemmälle. Ylläksekseni lapsi myös järjesti kahdet juhlat oman tyylinsä mukaisesti kirjoittamalla kutsuvieraslistan, ruokalistan ja leikkilistan. Hän myös auttoi leipomisessa, leikittämisessä ja kirjaimellisesti laski minuutteja vieraiden saapumiseen.

 

IMG_1982

IMG_1836

 

 

Eikä minulla tai lapsella kiire ole. Ei toki, mutta silti pelkona takaraivossa raksuttaa saattaako ensimmäinen kouluvuosi tätä vauhtia kuitenkin olla enemmän pettymys kuin unelmien täyttymys. Tylsyys ja pelkkää asioiden kertaamista, eikä sitä oppimisen vimmaa jota olemme kokeneet tähän asti. Lukemista, kellon harjoittelua, kirjoittamista, vaikeitakin laskuja ja nyt uutena kiinnostus eri kieliin. En niinkään välitä millä luokalla lapsi opiskelee, kunhan hänen intonsa opiskeluun saa jatkua hänen tahtiin, koko ajan uutta oppien.

 

Tyylilleen onnekkaana lapsi sai lahjaksi kirjoja, kyniä, tyhjiä muistivihjoja ja kirjoja, repun, maalaus- ja askartelutarvikkeita, ulkoiluvälineitä ja elokuvalippuja. Ensimmäiseen kirjaan hän kirjoitti jo yli viiden sivun pituisen tarinan, ja tänä iltana pääsemme lukemaan viimein Harry Potterin toista osaa kuvitusten kera. Kello odottanee sängyn vieressä viime yön tapaan ja se taitaa olla ensimmäinen ja viimeinen asia jota lapsi vilkuilee sängystään.

 

Aika vie ja aika tuo, kasvun tietä on ollut mahtava seurata. Onnea me!

 

IMG_1993

IMG_1885

Similar Posts

4 Comments

  1. Ihana, taitava kuusivuotias teillä! Toivon totisesti, että hän pääsee luokalle, jossa on mahdollista ottaa tarpeeksi huomioon erilaiset oppijat ja eriyttää myös ylöspäin. Kannattaa reippaasti ottaa sitten puheeksi toiveesi/huolesi tuosta oppimisen ilon säilymisestä, kun sen aika tulee. Onnea kuusivuotiaalle!

    1. Kiitos Kia lempeistä sanoistasi ja tsempeistäsi! MInä toivon ihan samaa, ja toivotaan että alueen koulussa myös ylöspäin eriyttäminen olisi mahdollista 🙂

  2. Onnittelut 6-vuotiaalle! Meilläkin ilmoitettiin lapsi eskariin, mutta hän kun on loppuvuodesta syntynyt, niin aloittaa eskarin 5-vuotiaana. Kummasti lapsilla on luontaista tiedonhalua ja intoa oppia uutta. Meillä ei varsinaisesti olla opeteltu mitään – ei kirjaimia, numeroita tms. – mutta poika on itsekseen oppinut jo kellon, laskee sujuvasti yhteen- ja vähennyslaskuja ja tapailee jo sanoja esim. liikennemerkeistä, kun kirjaimetkin jo osaa. Viikonloppunakin totesi vaan ykskantaan, että tuossa liikennemerkissä se taitaa lukea STOP. 😉

    Meiltä löytyy myös yksi ekaluokkalainen ja heidän koulussaan on käytössä nk. tasoryhmät. Eli vaikkapa sujuvasti lukevat ja lukemista harjoittelevat ovat omissa ryhmissään lukutuntien aikana. Samalla tavalla on myös matematiikassa. Tukea tarvitsevia varten on jokaisella tunnilla läsnä tukiopettaja, mikä minusta on aivan loistava juttu. Lisäksi luokassa on nk. apuope, joka toimii siis varsinaisen opettajan apuna, sillä luokkakoon ollessa kohtalaisen suuri, opettajalla ei ole paljonkaan aikaa yksittäiselle oppilaalle.

    1. Hei Maaria,

      kiitos kannustavista sanoistasi ja esimerkistäsi, antaa toivoa että ei välttämättä olekaan ihan täysin tylsä ensimmäinen luokka. Juuri luokkakokojen suuruus on toki haaste kaikille lapsille, niin koulussa kuin päiväkodeissakin. On kumma kun hallitus ei tätä ymmärrä, se rahasäästö kun voi kostautua vuosia myöhemmin juuri isojen ryhmäkokojen paineessa.

      Mukavaa eskariuraa teillekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.