Neulevinkki, joustava päättely

Neulevinkki, joustava päättely

Varpaasta varten sukka on siitä näppärä, että sen voi tehdä juuri niin pitkäksi, kuin mihin lanka riittää. Sen haaste on kuitenkin saada sukansuusta tarpeeksi joustava, jotta sukka istuu jalkaan juuri sopivasti. Itse yritin pitkään päätellä sukkia vain löysästi. Nyt löysin vihdoin kuitenkin kätevän, ja silti joustavan tavan päätellä. Tämä sopii niin villapaitaan, hihansuuhun kuin siihen…

Kätevä viimeiseksi neulottava kantapää (video-ohje)

Kätevä viimeiseksi neulottava kantapää (video-ohje)

Monille villasukan aloittamisessa hankalinta tuntuu olevan kantapää. Minäkään en ole ollut pitkään aikaan enää sen perinteisen kantapään ystävä, ja nykyään neulon lähes kaikki sukat varpaasta varteen tiimalasikantapäällä. Joku aika sitten halusin kuitenkin opetella viimeiseksi neulottavan kantapään. Tajusin, että jos kantapään kohdalle neuloo apulangan vähän kuin lapasen peukaloa varten, voi kantapään tosiaan neuloa viimeisenä. Yleensä uuden…

Neuletyön aloitus kärjestä tai työn keskeltä (video-ohje)

Neuletyön aloitus kärjestä tai työn keskeltä (video-ohje)

Olen innostunut neulomaan neliöitä. Tarvitsin kirjan kirjoittamisen jälkeen jotain aivotonta työtä, mutta jotain niin pientä, jonka voisi myös ottaa mukaan ja kuljettaa laukussa. Jo pitkään lankakaapissa oli huudellut monta vuotta sitten ostamani Aade Loüng vyyhdit. Ne olivat 100% villaa, ja jotenkin mielessä kutkutteli peiton neulominen. Joko jollenkin vauvalle, tai omaan sohvan nurkkaan. Aloin lopulta neulomaan…

Neulotun tuotteen viimeistely, höyrytys tai pingotus

Neulotun tuotteen viimeistely, höyrytys tai pingotus

Olen viime aikoina törmännyt moniin keskusteluihin viimeistelyn tärkeydestä, ja enemmän myös viimeistelyn eri tavoista. On varoiteltu silitysraudan vaaroista, kummasteltu pingotusta tai pohdittu kumpi näistä olisi se itselle parempi vaihtoehto. Lähtökohtaisesti viimeistely on aina se paras vaihtoehto. Ilman sitä neule tai ommeltu työ jää keskeneräiseksi, saumat eivät oikein asetu kunnolla ja neulottu työ näyttää epätasaiselta. Viimeistely…

Neuleen steekkaus, aukileikkaus

Neuleen steekkaus, aukileikkaus

Olen kevään aikana neulonut itselleni enemmän tai vähemmän neuletta. Aloitin neulomisen ylhäältä, ja neuloin suljettuna neuleena kokonaan ylhäältä alas. Näin lomapäivinä on vihdoin ollut aikaa viimeistellä neuletta ihan kunnolla. Neuleen leikkaaminen auki Kun hihatkin olivat nyt vihdoin valmiit, oli aika ommella ompelukoneella ja avata neule saksilla. Kyllä, oman neuleen leikkaaminen herättää hieman ristiriitaisia tunteita. Sitä…

Neuleklinikka osa 2: Silmukoiden poimiminen

Neuleklinikka osa 2: Silmukoiden poimiminen

Neuleklinikan osassa 2 näytän miten saat helposti poimittua uudet silmukat esim. kantalapusta, kädentien hihasilmukat ylhäältä alas neulottaessa tai silmukat pääntieresoriin. Olen itse aikoinani oppinut poimimaan silmukoita hieman eri tavalla, ja usein juuri ne vanhat tavat jäävät elämään. Uusi tapa voi olla haastava oppia, oli se miten helppoa vaan. Ja tämä nimenomaan on helppo tapa aloittaa…

Neuleklinikka osa 1: Ison silmukkamäärän lisääminen keskelle neulosta

Neuleklinikka osa 1: Ison silmukkamäärän lisääminen keskelle neulosta

Vuorossa on uuden juttusarjan ensimmäinen osa. Teema on niinkin yksinkertainen, kuin neuleklinikka. Toiveenani on näyttää teille videoiden tai tarpeeks tarkkojen kuvien muodossa ihan simppeleitä, mutta silti välillä hieman haastavia niksejä neulomiseen. Olen itse pitänyt 10 vuoden tauon neulomisesta, ja sillä välillä ala ehti kehittyä hurjasti. Aloitin siis neulomisen tavallaan alusta, vaikka toki osasin paljon jo…

Räsymattosukat ja sukan päättely silmukoimalla

Räsymattosukat ja sukan päättely silmukoimalla

    Otin juhannuksen neulomiseksi mökille mukaan pari-kolme kerää valmiiksi raidoitettuja lankoja. Ne olivat joko kerien loppuja, tai sellaisia joista en ihan sellaisinaan halunnut neuloa mitään. Niinpä päätin ottaa teemaksi räsymattosukat, jotka valmistuivatkin kuin itsestään juhannuksen rauhassa.   Sukat on neulottu 3 puikoilla, ja silmukoita on 64. Nämä pääsevät nyt viimeistelyn jälkeen takaisin kesäkotiin, äitini…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!