Koti

  • Iso jämäkangasmatto

      Viikolla neljä on taas ommeltu ympyrää. Olen silpunnut vähän isompiakin tilkkuja, kironnut, tuhonnut kuusi ompelukoneen neulaa ja miettinyt mitä ihmettä olen tekemässä. Tiedän olevani hieman hullu, mutta tämä kyllä ylitti omatkin odotukseni. Tein jämäkangasmattoja siis hieman lisää. Korjasin myös sitä aivan ensimmäistä, ja käytännössä elin illat kangassilppujen keskellä. Lopulta matto päätyi lastenhuoneeseen. Keväistä tunnelmaa…

  • Synttärikoristeet kaapin antimista

      Tällä viikolla juhlimme nelivuotiasta. Niin, en vieläkään ymmärrä miten siitä rääpäleestä on jo kasvanut tyttö jonka hiukset kasvaa nopeammin kuin omani. Neljävuotias on jo osaava lapsi jonka kanssa voi keskustella oikeista asioista, jonka jutut ovat välillä todella viihdyttäviä ja joka osaa keskittyä jopa täyspitkään lastenelokuvaan. Lastenhuoneen kattoon viritimme viirin jonka ompelin kuluneista lakanoista. Juhlapöytään…

  • Kissojen kestävä kiipeilypuu

      Sanotaan ettei köyhän ole varaa ostaa halpaa. Näin vanhemmiten olen oppinut kuinka vanha sanonta pitää enemmän kuin paikkansa, ja olen oppinut panostamaan laadukkaisiin tuotteisiin. Teimme vuoden vaihteen jälkeen pieniä sisutuksellisia muutoksia ja kissojen kiipeilypuu muutti vihdoin lastenhuoneesta olohuoneeseen. Riisuimme puusta isojen kissojen esteenä olleet narut pois, ja pitkästä aikaa puu on saanut ansaitsemansa huomiota…

  • Jämäkangasmatto

      Kierrätyshaasteen viikko kaksi oli haasteellinen. Sain idean kyllä jo viime sunnuntaina, ja työkin käytönnössä jo muka suunniteltu valmiiksi. Jossain kohtaa kuitenkin tajusin että työmäärä onkin enemmän kuin olin kuvitellut, ja käytäntö ei ihan kohdannutkaan suunnitelmia. Työn edetessä tuli siis kokeiltua ties mitä tapaa käsinompelusta tuplaletityksiin ja lopulta kaiken purkamiseen. Tämän viikon haasteena oli ne…

  • Amaryllis vuoden jälkeen

      Olen oppinut sisustamaan kasveilla, vaikka joskus onnistunkin tappamaan kaverin ennen aikojaan. Viime vuonna ostin ensimmäistä kertaa Amarylliksen. Se kukki vallan mainiosti marraskuulle, jolloin aloin googlaamaan sen mahdollista kuihtumisaikaa. Vähän niinkuin suunnittelisi hautajaiset etukäteen. Kävikin ilmi että Amaryllis voi selvitä hienona kasvina isossa ruukussa kesän yli ulkona. Näin omammekin teki, ja saimme nauttia koko kesän…

  • Teippikuusi (Blogiringin joulukalenteri)

      Tänä vuonna päätimme Blogiringin perheblogien kanssa tehdä yhteisen joulukalenterin. Kalenterin luukuista paljastuu askarteluvinkkejä, ja perheiden perinteitä ja vähän kaikkea mitä lapsiperheissä vain voi ennen joulua puuhailla. Meillä käytössähän on ensimmäistä kertaa aineeton kalenteri jonka tein farkun taskuista, ja sieltä on nyt viikon aikana paljastunut vähän kaikenlaista puuhaa. Aivan ensimmäisenä päivänä teippasimme lasten kanssa seinään…

  • Joulukalenteri 2014

      Kuulun siihen outoon vähemmistöön, joka ei ole koskaan omistanut suklaakalenteria. Haluan jatkaa tätä perinnettä myös omille lapsilleni, ja koska paperisten vanhojen joulukalentereiden saaminen on joka vuosi vaikeampaa, päätin tänä vuonna ommella kalenterimme itse. Kalenterin kokosin vanhoista farkkujen taskuista. Sommittelu vaati työtä, enkä ole vieläkään täysin tyytyväinen. Isosiskon kanssa onnistuimme laskemaan taskut vielä väärin, ja…

  • Joulun odotus

      Ennen lapsia en ollut ollenkaan jouluihminen. Töiden kasaantuminen jouluksi aiheutti jo stressin sinällään, saati reissaamiset ympäri Suomen sukulaisiin parin päivän takia. Nyt kun lapset ovat isompia, on joulu kuitenkin aika kiva juttu. Lapset lukevat lelulehteä kuin parasta lastenkirjaa, vaikka tänä jouluna toiveenamme onkin elämyslahjojen antaminen ja saaminen. Lapset puhuvat ja odottava vaikka teatteriretkeä mummon…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!