Käsityöt

  • Huppari kotimaisesta joustocollegesta

      Kesällä ostin monta metriä kotimaista joustocollegea Käpyseltä. Halusin kokeilla kuinka hyvää laatua kotimainen joustocollege oikein on. Ja onhan se jämäkkää, ei kovin paksua ja silti helposti työstettävää. Aiemmin tein samoista collegeista jo jakun lapselle.   Tämän hupparin kaava on osaksi muokattu Mekkotehdas koulutyttöjen -kirjan kaavasta. Hieman kavensin ja muotoilin hihanteitä uusiksi, sillä oma lapsi…

  • Neulontasanasto ja muita käsityösanastoja

      Internetin ja sosiaalisen median myötä käsityömaailma on muuttunut kansainvälisemmäksi ja englanninkielisiä ohjeita on yhä enemmän saatavilla. Tehdäksemme sen helpommin lähestyttäväksi kokosimme suomi-englanti-suomi kässäsanaston. Sanakirjamme tarkoituksena on olla niin täydellinen, että sen avulla pystyy tekemään englanninkielisiä ohjeita ja se helpottaa käsityöharrastajien kanssakäymistä sosiaalisessa mediassa. Sanaston myötä kielimuuri ei ole enää esteenä tutkimusmatkalla käsitöiden ihmeellisessä maailmassa….

  • Kirjoneulesukat ilman kirjoneuletta

      Tein jo jokin aika sitten syksyiset sukat Novitan Nallesta. Ihastelen huimasti kirjoneuletta ja sitä jaksavia neulojia, oma kärsivällisyyteni ei siihen kuitenkaan riitä. Halusin sukkiin kuitenkin jotain muutakin kuin tavallista raitaa, kirjoneuletta ilman kirjoneuletta.       Erittäin oiva vinkki kirjoneuletta karttaville on nostetut silmukat. Eli siis käytännössä olen nostanut valkoisia silmukoita aina kaksi kerrosta,…

  • Mittatilaus- ja korjausompelua Hämeenlinnassa

        Saan paljon tiedusteluja Hämeenlinnan alueen korjausompelimoista, mittatilausvaatteista ja erilaisista muista alan taitajista. Oma aikani ei valitettavasti päivätyön, blogin ja perheen pyörittämisen keskellä riitä mittatilaustöihin asti, muuta kuin lahjaksi ystävälle. Olen siis ohjannut tiedustelijat eteenpäin, ja nyt onkin vihdoin ilo kertoa teille blogiin asti mitä loistavin paikka jossa voi hoitaa kaikki mittatilaus- ja korjausompelut…

  • Rimpsumekko

      Joskus se on todella pienestä kiinni. Ei riitä vaaleanpunainen kangas, ei röyhelöt eikä se että ompelin niistä mekon. Neljävuotiaan mielipide kun saattaa muuttua yhdestä keskelle osuneesta mustasta viivasta. Juuri siitä, joka sai minutkin ostamaan Unikuun Terapiahuoneen Jennin suunnitteleman kankaan Käpyseltä. Kun kerrankin pinkki kangas ei ollut liian pinkki. Ja se on silti luomua.  …

  • Hohtoneulonnan SM-kilpailut 2016

      Eilen perjantaina 30.9 Hämeenlinnan Wetterhoffilla järjestettiin jo viidennet Hohtoneulonnan SM-kilpailut. Kilpailut ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta, ja minä pääsin katsojaksi paikalle ensimmäistä kertaa.   Säännöt ovat selkeät ja yksinkertaiset. Jokaiselle osallistujalle annetaan pitkät muoviset puikot, joiden päässä on led valot. Kilpailussa on aikaa 10 minuuttia, jossa ajassa tulee luoda 15 silmukkaa ja neuloa niin…

  • Helppo collegehuppari

        Viisivuotiaan oma tyyli on ollut pitkään kadoksissa. Nyt on jälleen mekoton kausi, tunikat menee jos ne naamioi paidoiksi. Ei oikein ehkä pinkkiä, mutta toisaalta mikään muukaan väri ei ole suosiossa. Päälle puetaan joku muu kuin isän tai äidin suosittelema paita. Siksi ompelu IsoSiskolle on ollut haasteellista. Hän on kuitenkin perheestämme juuri se joka…

  • Inspiraatiota syksyyn

      Olen tehnyt isoja ja pieniä ostoksia syksyn kunniaksi. Nauttinut kirpeistä syysaamuista, katsonut lehtien leijailua maahan, surrut ihmisten lisääntynyt vihaa ja väkivaltaa. Olen tilannut ensimmäistä kertaa Novitan lankaa 15 vuoden tauon jälkeen ja miettinyt mitä muuta tarvitaan. Postilaatikko, polttopuita, kottikärryt ja pari lamppua. Ne nyt ihan ensimmäiseksi, ja lista varmasti karttuu kun päästään oikein kunnolla…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!